Kauan masennuksesta ja ahdistuksesta toipuminen vie?

Mitä oikein tekisin? Olin ahdistuksen takia sairaalassa 8 viikkoa. nyt ollut kotona1,5kk. olo ollut enimmäkseen siedettävä, pahoja kohtauksia ei ole tullut vain sellaista yleistä ahdistumista. Joka yleensä tulee kotona kun ei mitään järkevää tekemistä, kotitöitä olisi mutta niitäkään ei jaksa koko aikaa tehdä. Nyt olen lukenut paljon, ja sillä saan ahdistuksen menemään pois, mutta kun lopetan lukemisen se palaa. Lukeminen on tavallaan pakopaikka.

Nyt tuntuu taas vaan siltä että mitään ei jaksaisi alkaa tekemään, kirjaa olen lukenut suurimman osan viikkoa. Mielenterveys toimistolla omalla hoitajalla käynyt 2viikon välein, nyt vain peruuntui kun hoitaja ei ollut paikalla joten en tiedä montako viikkoa uuteen aikaan menee. Siellä sanottu että koettaa keksiä tekemistä joka helpottaa ahdistusta, mutta tuskin sielläkään ihan tuota tarkoitettu että lukea koko ajan.Kauan menee että elämästä tulee "normaalia", että tämä paha olo menee pois? Sairaalassa sanoivat vain että toipumiseen menee aikaa, että takapakkiakin voi tulla. Mutta millä voisi helpottaa oloa? kauan tämä toipuminen kestää? onko joku kahlannut tämän kaiken pas**n joskus läpi ja vois kertoa jotain?

 

Saako niin hyvän avun mielenterveyshoitajalta kuin esim psykiatrilta tai terapeutilta?
Eikös ne hoitajat auta vaan jos ei ole niin vakava masennus?
Ehdottaisin terapeutin hankkimista.Itsellä meni n.3vuotta parantua terapeutin avulla.Tsemppiä ja jaksamista

Ja vielä lisäisin että mikä ihmeen neuvo on "koeta keksiä jotain muuta tekemistä"?Voihan se hetkittäin auttaa mutta ei lopunikää.
Jäin ihmettelemään tota neuvoa,eikö ne siellä kannusta hakemaan terapiaan?
(itse menin yksityiselle psykiatrin vastaanotolle,en ole käyttänyt mielenterveystoimiston palveluita)

 

Millainen lääkitys sulla on, mitään ahdistukseen? Mä oon kärsiny ahdistuksesta jo vuosia, välillä menee paremmin eikä ahdista mutta välillä taas haluan painua maan rakoon kun niin ahdistaa. Mäki luen aika paljon

 

Itse söin lääkkeitä ja kävin depressiohoitajalla puoli vuotta ja nyt olen ollut vajaat puoli vuotta ilman niitä. Olen viimeisen kuukauden aikana alkanut tuntea oloni ihmeellisen hyväksi ja ollut harvinsen aikaansaava, ihan kuin olisi herännyt jostain horroksesta.

Mulla siis ahdistus ja masennus lievittyivät nopeasti sen jälkeen kun aloin syödä lääkkeitä ja sen takia lopetinkin lääkityksen ym. mutta ei mulla silti ollut ihan normaali olo, edelleen elämä tuntui jotenkin sinnittelyltä ja selvitymiseltä. Viime aikoina olen miettinyt, että mikähän mulla on kun tuntuu niin hyvältä, mut sit oon tajunnut, että tältä vissiin normaalisti kuuluukin tuntua Mulla on ollut masennusjaksoja läpi elämän lapsesta saakka ja ennen vuosi sitten hoidon aloittamista oli pitkä, vaikea jakso jonka takia lopulta hainkin apua. Tuntuu että mulla on ollut masennus päällä jo vuosia, mutta aikaisemmin vaan lievempänä, ja siksi tuntuu omituiselta, kun ei enää väsy joka asiasta, muistan asioita ja en vaan ole kaiken aikaa "pihalla" niin kuin olen tottunut olemaan.

Tällä hetkellä meidän perheellä on taas vaihteeksi hankala ja koetteleva aika meneillään ja pelkään että masennus puskee päälle uudestaan, mutta olen päättänyt etten aseta nyt mitään vaatimuksia ja odotuksia itselleni ja elämälle vaan otan vastaan sen mitä tulee (=koitan vähentää stressikuormaa) ja koitan tehdä mukavia asioita. Mulla on taipumus ahdistua ja stressata ja mun on vaikea nauttia esimerkiksi tv:n katselusta jos tiedän, että keittiö on sotkuinen ja piha-aita maalaamatta ja maalit loppu, mutta olen koittanut opetella nauttimaan epätäydellisyydenkin keskellä. En pidä itseäni perfektionistina tai kontrollifriikkinä, mutta esim. esikoisen odotus- ja vauva-aika meni ilman omaa asuntoa appivanhempien luona ja vauvan synnyttyä ikuisuuksia kestäneen remontin keskellä joka ei vieläkään ole täysin valmis jne. ja silloin aloin stressaamaan hirveästi asioista ja ahdistumaan keskeneräisistä jutuista.

 

Saako niin hyvän avun mielenterveyshoitajalta kuin esim psykiatrilta tai terapeutilta?
Eikös ne hoitajat auta vaan jos ei ole niin vakava masennus?
Ehdottaisin terapeutin hankkimista.Itsellä meni n.3vuotta parantua terapeutin avulla.Tsemppiä ja jaksamista

Minulle suositeltiin sairaalassa psykoterapiaa, mutta sanottiin että ei vielä toipumisen tässä vaiheessa. Pitäisi kuulemma ensin vähän toipua ja kerätä voimia että jaksaa ruveta käsittelemään asioita terapiassa. Sairaalassa minulla oli ihana omahoitaja, mutta harmi kun enää ei ole mahdollista sen luona käydä.

En odota mitään täyttä parantumista hetkessä, sen tiedän että tämä vie vuosia. Mutta haluan eroon ahdistus kohtauksista ja ahdistuksen tunteesta joka tuntuu kuin möykyltä rinnassa ja avuttomana olona. Alakuloisen olon vielä kestän ja väsymyksenkin. Kotona vain on välillä olo kuin häkkiin laitetulla eläimellä.

 

[QUOTE="kohtalotoveri";27627784]Millainen lääkitys sulla on, mitään ahdistukseen? Mä oon kärsiny ahdistuksesta jo vuosia, välillä menee paremmin eikä ahdista mutta välillä taas haluan painua maan rakoon kun niin ahdistaa. Mäki luen aika paljon[/QUOTE]

Minulla ahdistukseen venlafaxin ja ketipinor. Kohtauksiin otan opamoksia.

 

Kuusivuotta sitten aloitin lääkityksen ja sitä on korjailtu muutaman kerran. Terapiassa kävin vuoden. En koe olevani kondiksessa tällä hetkellä. Välillä menee huonosti välillä hyvin, pohjaan en ole enää painunut. Luultavasti tää on elinikäinen kumppani, koska en osaa kuvitella olosuhteita joissa pysys ahdistuneisuus totaalisesti poissa.

 

[QUOTE="vieras";27627835]Itse söin lääkkeitä ja kävin depressiohoitajalla puoli vuotta ja nyt olen ollut vajaat puoli vuotta ilman niitä. Olen viimeisen kuukauden aikana alkanut tuntea oloni ihmeellisen hyväksi ja ollut harvinsen aikaansaava, ihan kuin olisi herännyt jostain horroksesta.

Mulla siis ahdistus ja masennus lievittyivät nopeasti sen jälkeen kun aloin syödä lääkkeitä ja sen takia lopetinkin lääkityksen ym. mutta ei mulla silti ollut ihan normaali olo, edelleen elämä tuntui jotenkin sinnittelyltä ja selvitymiseltä. Viime aikoina olen miettinyt, että mikähän mulla on kun tuntuu niin hyvältä, mut sit oon tajunnut, että tältä vissiin normaalisti kuuluukin tuntua Mulla on ollut masennusjaksoja läpi elämän lapsesta saakka ja ennen vuosi sitten hoidon aloittamista oli pitkä, vaikea jakso jonka takia lopulta hainkin apua. Tuntuu että mulla on ollut masennus päällä jo vuosia, mutta aikaisemmin vaan lievempänä, ja siksi tuntuu omituiselta, kun ei enää väsy joka asiasta, muistan asioita ja en vaan ole kaiken aikaa "pihalla" niin kuin olen tottunut olemaan.

Tällä hetkellä meidän perheellä on taas vaihteeksi hankala ja koetteleva aika meneillään ja pelkään että masennus puskee päälle uudestaan, mutta olen päättänyt etten aseta nyt mitään vaatimuksia ja odotuksia itselleni ja elämälle vaan otan vastaan sen mitä tulee (=koitan vähentää stressikuormaa) ja koitan tehdä mukavia asioita. Mulla on taipumus ahdistua ja stressata ja mun on vaikea nauttia esimerkiksi tv:n katselusta jos tiedän, että keittiö on sotkuinen ja piha-aita maalaamatta ja maalit loppu, mutta olen koittanut opetella nauttimaan epätäydellisyydenkin keskellä. En pidä itseäni perfektionistina tai kontrollifriikkinä, mutta esim. esikoisen odotus- ja vauva-aika meni ilman omaa asuntoa appivanhempien luona ja vauvan synnyttyä ikuisuuksia kestäneen remontin keskellä joka ei vieläkään ole täysin valmis jne. ja silloin aloin stressaamaan hirveästi asioista ja ahdistumaan keskeneräisistä jutuista.[/QUOTE]

Kuulosti kummallisen tutulta tuo että tekemättömät asiat stressa ja ahdistaa. Minulla ollut masennukseen lääkitys monta vuotta, sen lopetus ei ole onnistunut kun masennus uusii nopeasti. ahdistukset astu kuvioihin mukaan vasta vuosi sitten, rankan vuoden jälkeen. sitä ennen ei ole ikinä ollut ahdistusta, masennusta kylläkin aina välillä.

 

up

 

up

 

Kyllähän siitä kestää jokaisella aikansa toipua. Siinä tekemisen keksimisessä on perääkin, jos vain mitenkään pystyy keksimään jonkun ihan pienenkin asian, vaikka käy pihalla niin se jo katkaisee ahdistusta. Neljän seinän sisällä alkaa seinät kaatua päälle takuuvarmasti. Tottakai pahimmassa tilanteessa ei pysty siihenkään, mutta silloin tarvitaan varmaan sitten lääkitystä. Ei siitä hetkessä toivu, ja siihen tarvitaan työtä. Oikea terapia on raskas prosessi, ja hoitajalla käyntikin on raskasta. Ja mikäpä vika siinä lukemisessa jos se auttaa!