Olen ollut mieheni kanssa noin 10vuotta yhdessä, ikää 30v kieppeillä, molemmillä vakituiset työt ja taloudellinen asema ollut jo pitkään hyvä. Lapsesta ollaan puhuttu viimeisen vuoden aikana paljon. Omat fiilikset vaihdelleet rajustikin, pääsääntöisesti ollut varma fiilis, että haluan lapsen. Välillä tosin miettinyt haluanko koskaan. Ikää sen verran, että asiaa ei kannata enää kauheasti pitkittää (en pidä lapsia mitenkään itsestään selvänä, eli en haluaisi jättää sinne 35v).
Nyt ollaan ensimmäistä kiertoa ilman ehkäisyä ja yhtäkkiä iski taas "katumus" / "paniikki", että mitä jos sitä on raskaana
Mulle on työ ja oma urani todella tärkeitä ja se ainoa asia mikä asiassa mietityttää (töistä pois jääminen yms, urakehityksen huononeminen ). Onko tämmöset fiilarit normaaleita ehkäisyn poisjättämisen jälkeen, vaikka päätöksen on tehnyt varmassa mielentilassa, että asia alkaakin taas mietityttämään? Vai olisko syytä ottaa aikalisä? Kokemuksia 
Lisäyksenä vielä, että olen ihmistyypiltäni sellainen, että kaikki mihin lähden teen 110 %. Lisäksi en varmaan kuulu tyypillisiin "naisiin", koska lapsen saamisessakin tasa-arvo on jotenkin ehkä jopa liian tärkeää. Omasta mielestäni miehen pitäisi sitoutua lapseen enemmän kuin mitä miehet keskinmäärin tekee. Esimerkiksi miehen jääminen hoitovapaalle on musta täysin luonnollista, enkä näe mitään syytä miksi naisen pitäisi aina olla se.
Nyt ollaan ensimmäistä kiertoa ilman ehkäisyä ja yhtäkkiä iski taas "katumus" / "paniikki", että mitä jos sitä on raskaana
Lisäyksenä vielä, että olen ihmistyypiltäni sellainen, että kaikki mihin lähden teen 110 %. Lisäksi en varmaan kuulu tyypillisiin "naisiin", koska lapsen saamisessakin tasa-arvo on jotenkin ehkä jopa liian tärkeää. Omasta mielestäni miehen pitäisi sitoutua lapseen enemmän kuin mitä miehet keskinmäärin tekee. Esimerkiksi miehen jääminen hoitovapaalle on musta täysin luonnollista, enkä näe mitään syytä miksi naisen pitäisi aina olla se.
Viimeksi muokattu: