Katumusta ehkäisyn poisjättämisen jälkeen :( ?

[Jenny82]

Olen ollut mieheni kanssa noin 10vuotta yhdessä, ikää 30v kieppeillä, molemmillä vakituiset työt ja taloudellinen asema ollut jo pitkään hyvä. Lapsesta ollaan puhuttu viimeisen vuoden aikana paljon. Omat fiilikset vaihdelleet rajustikin, pääsääntöisesti ollut varma fiilis, että haluan lapsen. Välillä tosin miettinyt haluanko koskaan. Ikää sen verran, että asiaa ei kannata enää kauheasti pitkittää (en pidä lapsia mitenkään itsestään selvänä, eli en haluaisi jättää sinne 35v).
Nyt ollaan ensimmäistä kiertoa ilman ehkäisyä ja yhtäkkiä iski taas "katumus" / "paniikki", että mitä jos sitä on raskaana Mulle on työ ja oma urani todella tärkeitä ja se ainoa asia mikä asiassa mietityttää (töistä pois jääminen yms, urakehityksen huononeminen ). Onko tämmöset fiilarit normaaleita ehkäisyn poisjättämisen jälkeen, vaikka päätöksen on tehnyt varmassa mielentilassa, että asia alkaakin taas mietityttämään? Vai olisko syytä ottaa aikalisä? Kokemuksia
Lisäyksenä vielä, että olen ihmistyypiltäni sellainen, että kaikki mihin lähden teen 110 %. Lisäksi en varmaan kuulu tyypillisiin "naisiin", koska lapsen saamisessakin tasa-arvo on jotenkin ehkä jopa liian tärkeää. Omasta mielestäni miehen pitäisi sitoutua lapseen enemmän kuin mitä miehet keskinmäärin tekee. Esimerkiksi miehen jääminen hoitovapaalle on musta täysin luonnollista, enkä näe mitään syytä miksi naisen pitäisi aina olla se.

 

[Minnarun]

Mie uskallan sen verran kommentoida että nuo kuulostaa ihan normaaleilta tuntemuksilta... todellakin tietty ajanjakso päättyy ja uusi alkaa ja itse voin omalta kohdaltani kerto kun odotus aikana kävin kaikki mahdolliset pelot läpi alkoi äitiyteni todella kivuttomasti ja luonnollisesti. Olette suuren askeleen ottanut ja tietysti sitä kaivaa kaikki mahdolliset puolet esiin... onnea yritykseen, itselläni ikää saman verran ja kolmatta yritämme, olemme todella joutuneet yrittämään, kohta puoli vuotta yritystä takana.

 

[Cristine]

Hei! Olen myös kolmekymppinen, mutta olen tehnyt asiat eri järjestyksessä. Jo nuorena tiesin haluavani lapsia ja samanikäisen puolisoni kanssa saimme kolme lasta ihan peräkkäin parikymppisinä. Olemme hoitaneet lapsia hyvin tasaveroisesti varsinkin sen jälkeen, kun minäkin aloitin työt. Muutaman vuoden työelämän jälkeen lähdin yliopistoon, koska tajusin edessäni olevan työuran, todennäköisesti monta vuosikymmentä. Tiedän valmistuttuani löytäväni töitä ja ehdin vielä luoda urankin, vaikka perhekeskeinen olen.. Nyt vielä opiskelujeni ollessa kesken tuli vauvakuume, joka tarttui nopeasti puolisollekin. Meille vielä mahtuisi ainakin yksi lapsi. Sydämessä olisi tilaa ja sylissä, mutta vauvaa ei ole yli puolen vuoden yrityksen jälkeen kuulunutkaan... Odotellaan odotusta edelleen.

Minusta sinun tilanteessasi katuminen(tai jännittäminen) on ihan normaalia. Kyllähän monet uudet asiat tuovat alkuun epävarman olon. Varsinkin kun olet jo tämän ikäinen. Sinulla on tietyt asiat, joista haluat pitää kiinni ja työssäsi olet varmasti hyvä. Ei se työ karkaa mihinkään, mutta naisen hedelmällisyys alkaa laskea, kun se 20-vuotiaana on huipussaan, 30-vuotiaalla saattaa olla jo merkittävästi alentunut. En tiedä millä alalla olet, mutta elämänkokemuksena vanhemmuus on varmasti yksi tärkeimmistä ja kasvattavimmista. Puhu puolisosi kanssa näistä tuntemuksista, se varmasti auttaa. Ei se aikalisäkään haittaa, jos ei liian pitkäksi venähdä..Jos tiedät varmasti haluavasi lapsen, niin rohkeutta vaan ja onnea yritykseen!