Katsotko minkämaalaista ruokaa syötät lapsellesi?

Kuulunko jotenkin harvinaiseen ryhmään kun suosin kotimaista ruokaa? Tuntuu että tuttavapiireissä lapset syövät puolalaista purkkiruokaa, saksalaista jogurttia yms.. Itse ostan vain ja ainoastaan Suomessa valmistettuja purkkiruokia ja maitotuotteita, itse asiassa lähes kaikki ruokatavara mitä kaapeista löytyy on kotimaista. Vertailen kyllä hintoja paljonkin, mutta silti ostan aina mielummin kalliimman kotimaisen kun halvan ulkomaisen.
Leluostoksilla pyrin karttamaan kiinalaista huonoa laatua, en halua kasvattaa jätemäärää rikkinäisillä leluilla. Kertakäyttövaipat joita meillä käytetään ovat ruotsalaisia kompostoitavia vaippoja. Toivoisin voivani ostaa enemmän kotimaisia vaatteita, mutta taloudellisesti se ei yleensä ole mahdollista.
Miten teillä?
 
Purkkiruuissa en katso valmistusmaata, mutta muissa tuotteissa kyllä. En tarkoin suosi vain suomalaista, mutta lähellä tuotettua - käy myös ruotsalainen ja virolainen, mutten osta esimerkiksi brasilialaisia omenoita, jos eurooppalaisia on tarjolla jne. Jugurtit kotimaisia, ruuat teen itse.

Vaatteissa en suosi kotimaista, ellei sellainen suorastaan kävele vastaan.
 
mie
Ei mulle se valmistusmaa mitään merkkaa, mutta vältän lisäaineita ja muuta sontaa. Syömme kausiruokaa, joten aika ympäristöystävällisesti... Talvisin emme syö tomaatteja lainkaan jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Ei mulle se valmistusmaa mitään merkkaa, mutta vältän lisäaineita ja muuta sontaa. Syömme kausiruokaa, joten aika ympäristöystävällisesti... Talvisin emme syö tomaatteja lainkaan jne.
Syöttekö talvisin vain juureksia? Eihän silloin kasva mitkään vihannekset ilman kasvihuonetta, ei taida Suomessa muuten kasvaa kurkut kesälläkään ulkosalla.
 
mie
Alkuperäinen kirjoittaja Tigrita:

Pakastevihanneksia, itsesäilömiäni sieniä sekä marjoja. Perunat säilyvät aika pitkälle talveen.
 
mk
-vihannekset ja hedelmät pyrin ostamaan kotimaisia. Jos ei ole niin mielummin eurooppalaisia kuin Kiinasta tai Uudesta-Seelannista lennätettyjä. Leipä nyt on aina kotimaista muutenkin. Purkkiruoassa en ole kyllä katsonut. Ostin Hippiä, joka taitaa olla Tanskalaista, mutta luomua.

Muuten en katso, mutta mitä muuta sitä nyt ostaa? Maitotuotetteet ja mehuthan on aina kotimaisia (meillä vain valio).
 
vieras
Katson ja suosin kotimaista. En osta brasilialaista sisäfilettä enkä saksalaista leipää. Tosin ostan todennäköisemmin ranskalaista juustoa ja italialaista pastaa. Kotimaisuusaste on kuitenkin aika iso.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Alkuperäinen kirjoittaja Tigrita:
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Ei mulle se valmistusmaa mitään merkkaa, mutta vältän lisäaineita ja muuta sontaa. Syömme kausiruokaa, joten aika ympäristöystävällisesti... Talvisin emme syö tomaatteja lainkaan jne.
Syöttekö talvisin vain juureksia? Eihän silloin kasva mitkään vihannekset ilman kasvihuonetta, ei taida Suomessa muuten kasvaa kurkut kesälläkään ulkosalla.
Pakastevihanneksia, itsesäilömiäni sieniä sekä marjoja. Perunat säilyvät aika pitkälle talveen.
=D hitsi, en osannut yhtään ajatella noita pakaste- ja säilöntäruokia vaihtoehtona. Ajattelin, että pitäisi olla tuoretta.

Suosin suomalaista, mutta en ole täysin ehdoton.

Se mitä noihin vaippoihin tulee, niin niitä ei saa laittaa biojätteeseen hygieniasyistä (ainakaan pk-seudulla) ja kun ovat normijätteessä, kuormittavat mädäntyessään aivan yhtä lailla kuin taviskertikset, jopa enemmänkin (sorry vaan, ihan oli tehty tutkimus ko. vaipoista) ja sen lisäksi ovat valmistettu elintarvikkeeksi kelpaavasta maissista... Harmillista, sillä ensin ajattelin itsekin niitä suosia, mutta totuus oli toinen kuin kaunis ajatus... Joten paras on ostaa suomalaisia kestovaippoja (esim. www.myllymuksut.fi, on myös kotimaisia vaatteita).
 
wtf
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Vapaana elävä brassinauta ehkä kuitenkin mukavampi kuin navetassa syntynyt ja kasvanut, aurinkoa koskaan näkemätön suomalainen nauta.
Ööh, näytä mulle vapaana elellyt brassinauta... Vai luomua Brasiliasta?
http://graphics8.nytimes.com/images/2008/06/25/business/25beef-span-600.jpg

Luuletko, että joutuvat navetan rakentamaan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja mk:
-vihannekset ja hedelmät pyrin ostamaan kotimaisia. Jos ei ole niin mielummin eurooppalaisia kuin Kiinasta tai Uudesta-Seelannista lennätettyjä. Leipä nyt on aina kotimaista muutenkin. Purkkiruoassa en ole kyllä katsonut. Ostin Hippiä, joka taitaa olla Tanskalaista, mutta luomua.

Muuten en katso, mutta mitä muuta sitä nyt ostaa? Maitotuotetteet ja mehuthan on aina kotimaisia (meillä vain valio).
Valion jätski ei sitten oo kotimaista. Omistus ihan muualla kuin Suomessa vaikka toki Suomessa tuotteista suurin osa valmistetaan. Ja Valion valmis kermavaahto on tehty ihan muualla kuin Suomessa vaikka kylessä lukeekin Valio. Valio vain tuo tuotetta maahan... Muistakaa tämäkin tarkistaa, älkääkä luottako firman nimeen etiketissä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kata-76:
Meillä ostetaan pääasiassa kotimaista ruokaa. Jos kotimaista ei ole saatavilla, niin sitten ulkolainen käy yhtä hyvin.

Ps. Ne ruotsalaiset vaipat ei muuten ole kompostoitavia...
Eikös se mennyt niin, että omaan kompostiin niitä voi laittaa, vaikkei ne 100% maadukaan? Muttei kunnalliseen biojätteeseen? Ja sekajätehän ei maadu, oli siellä maatuvaa tai mitä vaan seassa. Eli sinne jos laittaa, niin parempi laittaa muovia, niin ei synny mätänemiskaasuja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hansu81:
Suosin suomalaista, mutta en ole täysin ehdoton.

Se mitä noihin vaippoihin tulee, niin niitä ei saa laittaa biojätteeseen hygieniasyistä (ainakaan pk-seudulla) ja kun ovat normijätteessä, kuormittavat mädäntyessään aivan yhtä lailla kuin taviskertikset, jopa enemmänkin (sorry vaan, ihan oli tehty tutkimus ko. vaipoista) ja sen lisäksi ovat valmistettu elintarvikkeeksi kelpaavasta maissista... Harmillista, sillä ensin ajattelin itsekin niitä suosia, mutta totuus oli toinen kuin kaunis ajatus... Joten paras on ostaa suomalaisia kestovaippoja (esim. www.myllymuksut.fi, on myös kotimaisia vaatteita).
Myllymuksujen tuotteet ei ole kovin hyvin tehtyjä =( Meille ainakin sattunut tosi monta maanantaikappaletta ja enää en heiltä tilaa yhtään mitään.
 
Meillä myös kestovaipat käytössä, mutta kompostoitavia kertiksia käytetään siinä samalla, kompostoin ne itse kun meillä on siihen sopivat tilat, kaupungissahan se ei onnistu koska maatuminen on niin hidasta.
 
Yhteistyössä