Katkeruus varjostaa elämääni..

[katkera]

Miten siitä pääsee ikinä eroon? Nykyään tuntuu, että ajattelen noita katkeria asioita joka päivä, lähes kokoajan kun vain lastenhoidolta ehdin Ja katkera olen lähinnä vanhemmilleni, äidille.. Lapsuus oli mitä oli, mutta luulin että asiat helpottuisi aikuisena kun pääsee pois kotoa. Mutta ei. Asiat oikeastaan vaan pahenee. Olen erittäin vihainen äidilleni, joka ei välitä meistä lapsistaan kovin ihailtavasti (omasta mielestään kyllä, mutta ei se kyllä minun mielestäni juuri näy mitenkään). Ei käy katsomassa lapsenlapsia kuin noin kerran vuodessa, vaikka kohtuullisen lähellä asuu. Eikä edes soita ikinä. Välillä muodollisesti laittaa viestiä. Olen vain niin väsynyt tähän lastenhoitoon (tai en oikeastaan lapsiin, vaan tähän yksinäisyyteen..) ja toivoisin niin, että edes oma äiti olisi joskus auttamassa. Mutta ei ole ikinä, ei koskaan edes vihjaissut että voisi jotenkin auttaa! Meidän puolelta on aina avunpyynnöt tulleet, nihkeästi on onnistunutkin.. Olen surullinen, kun näen naapurin luona äidin käyvän lähes joka päivä. Katkeruus nousee pintaan, kun joku kaveri puhuu sukulaisistaan jotka auttaa.. Viimeksi esikoisen synttäreille piti mun pikkuveljellä maksaa äidille bensat, että tulee. Niin paljon välittää meistä Olen ns. kilttityttö, joka ei näitä asioita saa sanottua kunnolla. En siis osaa kertoa ja näyttää pahaaoloani. Sitten yksin kyllä. Terapian tarpeessa?

 

[.]

 

[Miu]

:hug: Voisitko kirjoittaa äidillesi kirjeen?

 

[ap]

noo, en oikein oo kirjetyyppiä.. Eikä se mitään auttais, äiti lukisi sen ja se siitä. Tuskin edes puhuttaisiin asiasta kuitenkaan..

 

[Johanna]

Ihan niinkuin minun käsistäni oisi tullut tuo ap kirjoitus. Minulla on aivan samallainen äiti, luulee olevansa hyväkin mummo tai äiti mutta eipä näy auttamassa minua missään asiassa saatikka käy lapsia kattomassa vaikka suht lähellä asuu.
Olen myös ns. kiltti tyttö ollut aina enkä saa sanottua mitä oikeesti ajattelen.

 

[vieras]

lukemalla henkisen kasvun kirjallisuutta olen itse päässyt eroon kaikesta katkeruudesta, joka vain sairastuttaa pitemmän päälle. lisäksi en pidä yhteyttä vanhempiini ollenkaan.

 

[AAM]

:hug: ikävää. oma (alkkis) äitini soittaa kyllä muodon vuoksi ja kertoilee omia asioitaan (mitä kännikala naapurit ja hänen tuttunsa ovat puuhailleet) pääosin ja tuntuu ettei mielenkiinto riitä välillä kuulemaan lapsenlapsensa asioita, vain omaa napaa. Sääli. Ei tietysti sama asia mutta välittäminen hänelle on sit että ollaan kiinnostuneita hänen asioistaan. Ja kun pyytää käymään niin etkö voisi tulla hakemaan ? nainen asuu helsingissä ja keskustassa ja me espoossa. Seutuliikenne toimii riittävänkin hyvin meille päin mutta 2x seutulipun hinta käy hänelle liian "kalliiksi" :'( oma lapsenlapsi ei kiinnosta sen takia pääosin nähdä.

toisaalta en voi olla olematta yhteydessä häneen vaikka siitä paha mieli tuleekin usein.. se on kuitekin ainoa mumi joka pojalla on kun puolisoni äiti on kuollut 3 vuotta sitten. mies sanookin itse myös että parempi tuommoinen mumi kuin ei mumia ollenkaan, osallistukoon silloi kun itse parhaakseen näkee. Kyllä hän se huomaa jos poika ei seurassa tykkää olla ja vierastaa että miksi.. me olemme ainakin yrittäneet sen puitteissa mitä pystymme niin tukemaan mumin näkemistä.
tulipas ON *sori*.. mutta tilanteita on erilaisia ja ihmisiä. Toivoisi vaan että omakin äiti heräisi siihen että lapset ja lapsenlapset kasvavat...

 

[Saiccu]

Täällä on kohtalotoveri. Niin tutulta vaikutti kirjoituksesi, paitsi minun äitini käy täällä vielä harvemmin kuin kerran vuodessa. Kaikki lasten synttärit hän jättää tulematta, ei edes puhu puhelimessa lasten kanssa. Vit*u mikä mummo sanon minä!! |O Anteeksi, piti vähän avautua...

 

[ap]

Kyllä, munkin äidillä on ongelmia kuningas alkoholin kanssa. Mekään ei oikeastaan monesta syystä voida olla näkemättä heitä ollenkaan, meidän on siis tavallaan pakko välillä käydä heillä. Monesti se on aikamoista murristelua minun osaltani varsinkin, kun en jaksaisi aina vain käydä siellä kuulemassa kuin huonosti sillä ja sillä menee.. Esikkokaan ei mielellään siellä käy, toisessa mummolassa on hauskempaa. Ollaan yritetty heitä heidän ongelmissaan auttaa enemmän kuin tarpeeksi ja yleensä ollaan sitten vain saatu paskat niskaan. Nykyään on jo melkein sama mitä tekevät. Kun vain voisi painaa napista offia ja olla ajattelematta koko asiaa..

 

[Miimi]

eipä sitä hoito- tai muuta apua saa... oma äitini on niin tiiviisti töissä (yrittäjä) ja anoppi harrastaa ja "hoitaa itseään" niin paljon, ettei aikaa jää lapsilleni tai meille muutenkaan. loput mehut vie serkut, jotka anoppilassa hoidossa tuon tuostakin. Yksin on pärjättävä. Yritän kasvaa ihmisenä niin paljon, etten välittäisi, mutta katkeruus on hankala vaientaa.

 

[ap]

Niin, olenkin nyt miettinyt kun kuopuksen synttärit lähestyy.. Kutsunko ollenkaan? Olisiko se törkeästi tehty lasta kohtaan.. Mutta miksi kutsuisin ihmisen synttäreille, kun ei muutenkaan käy katsomassa miten lapsella menee. Siksi kun on "mummo"?

Monet kerrat oon kutsunut täällä käymään, vastauksena on tullut jotain mutinaa.. Ei koskaan oikeastaan ole käynytkään jos ei ole itse käynnistä jotenkin hyötynyt!

 

[Pamppelsson]

Katkeruus myrkyttää kyllä mielen pahasti :|
Mun mielestä kuulostaa siltä, että terapia voisi olla hyvä vaihtoehto. Niin kun yleensäkin silloin, kun joistain ajatuksista / asioista ei van osaa päästää irti.
Tsemppiä!

 

[ap]

Katkeruus myrkyttää kyllä mielen pahasti :|
Mun mielestä kuulostaa siltä, että terapia voisi olla hyvä vaihtoehto. Niin kun yleensäkin silloin, kun joistain ajatuksista / asioista ei van osaa päästää irti.
Tsemppiä!

Niin myrkyttää. Itseäni oikein oksettaa oma itseni miten olenkin niin katkeraksi muuttunut Muutun pian samanlaiseksi kuin äiti, pilaan kaiken läheltäni lapsiani myöten. Tämä kaikki jo vaikuttaa jaksamiseeni lasten kanssa ja pinnakin palaa helpommin. Ehkä se terapia ois hyvä juttu, mutta en halua mennä puhumaan itsekseni kuin seinille. Se pelottaa. Kaipaan vastauksia.