Katkeruus vanhoista asioista

["Mä vaan"]

Mua on ruvennut vaivaamaan "kummallinen" juttu, nyt kun omat tyttöni ovat kasvaneet murkkuikään niin olen tajunnut kuinka monta juttua oma äitini teki nuoruudessani "väärin" ja se on pikkuhiljaa katkeroittanut minua. Äidilleni en asiasta voi puhua ja sen tiedän, ettei hän tahallaan tehnyt väärin mutta joskus mietin millaista elämäni olisi jos minua olisi tuettu kasvussani naiseuteen. Tyttöjeni kanssa yritän olla mukana (mutta en liikaa) tässä kasvussa ja tukea heitä ja kannustaa vahvuuteen ja itsevarmuuteen.
Haluaisin poistaa itsestäni tämän katkeruuden siemenen, onko kukaan kohdannut vastaavaa - mitään vinkkejä?

 

["vieras"]

Yksi aloitus riittää!

 

["Mä vaan"]

Mielestäni tein vain yhden aloituksen, sori jos jotenkin mokasin. Mutta itse asiaan, eikö kenelläkään ole samoja tuntemuksia tai vinkkejä mulle?

 

["mie"]

Minä jäin nuorena pikkusiskoni ´varjoon´,eikä äiti esim.huolehtinut siitä että multa otetaan tutti pois hyvissä ajoin.

Pilasi purentani täysin!
En tosin ole (enää) katkera,en mieti koko asiaa.Ehkä siksi että olen onnellisesti naimisissa,ei ole ulkonäköpaineita.

Mutta olen erittäin,erittäin katkera appivanhemmilleni jotka KIUSASIVAT meitä muutaman vuoden ajan (sukupolvenvaihdos).Tästä katkeruudesta en pääse yli,en millään. Vihaan kumpaakin.

Appivanhemmat ovat nykyään niinkuin mitään ei oisi tapahtunut. Tekisi mieli huutaa päin naamaa!

En usko että katkeruuteni häviää koskaan. Enkä oikeastaan haluakaan sen häviävän.

Sulla sentään äitisi ei tahallaan tehnyt mitään. Jos vaan annat anteeksi?

 

["vieras"]

[QUOTE="Mä vaan";28244041]Mielestäni tein vain yhden aloituksen, sori jos jotenkin mokasin. Mutta itse asiaan, eikö kenelläkään ole samoja tuntemuksia tai vinkkejä mulle?[/QUOTE]

Samoja tuntemuksia on mullakin, mutta ei niitä täällä voi sanoa. Heti mammat lynkkaavat kun sanoo jotain. Pitää vain tiedustella minkä merkin vaippoja ovat ostaneet tai onko Reima hyvä merkki.

 

["Mä vaan"]

Kiitos "mie", tietyllä tavalla olen anteeksiantanut mutta jokin jäytää sisintäni ja se ei ole hyvä. Ihan yksi esimerkki; äitini ei koskaan, koskaan sanonut minua nätiksi tai kauniiksi tai huolehtinut että minulla olisi ollut jotain kauniita vaatteita. Kun kuukautiset alkoivat, hän piti ensin valtavan hössötyksen mutta sen jälkeen unohti asian täysin. Välistä olin ihan pulassa kun piti saada siteitä jostain (minulla ei ollut rahaa) ja äiti unohteli jatkuvasti niiden ostamisen. Poika-asioista ei puhuttu ja eikä haluttu puhua. Jne. Tiedän, että asiat ovat pieniä ja mitättömiä ja olen -niistä huolimatta- elämässä pärjännyt mutta nyt omista tytöistäni huomaan kuinka lapsi, erityisesti nuoreksi naiseksi kasvava tarvitsee ja kaipaa hyväksyntää, tukea ja rakkautta.