?
-
Vieras
Olemme olleet tämän henkilön kanssa ystäviä nuoruudesta lähtien, lähemmäs 15 vuotta. Noihin vuosiin on mahtunut kaikenmoista. Nuorempana riekuimme yhdessä, mutta sitten aloimme molemmat rauhoittua. Kouluttauduimme ja minä perustin perheen.
Tämän ystävän kohdalla se rauhoittuminen ei vain kestänyt kovin kauaa vaan nuoruuden sekoilut alkoivat uudestaan. Alkoi taas "bilettää" eli rampata baareissa väh. pari kertaa viikossa. Eikä siinä välttämättä mitään jos meno olisi ihan asiallista. Mutta kun tämän kaverin kohdalla meno onkin sitä luokkaa, että joutuu lähes joka kerta tappeluun, naiskentelee vieraita miehiä yleisillä paikoilla, yrittää varastaa jonkun lompakkoa, joutuu putkaan jne. ihan tolkutonta sekoilua. Tuon lisäksi olen lähes täysin varma, että vetelee viinan lisäksi muutakin (on käyttänyt nuorena). Kaiken touhun kruunasi se, että yritti käydä lääppimään ja suutelemaan miestäni silmieni alla.
Itse olen siis aivan normaali työssäkäyvä perheenäiti. Olisitko sinä jaksanut katsella tuollaista touhua? Minä en ja nyt tämä entinen ystävä puhuu minusta ympäri kyliä, kuinka huono ihminen olen kun pistän välit poikki ilman syytä.