H
hukassa
Vieras
Olen vähän hukassa näissä kasvatusasioissa.
Minulla on 5 pientä lasta ja minun ehkä, jos jonkun, "pitäisi" olla perillä ja varma itsestäni jo tässä vaiheessa. Vaan kun en ole.
Tuntuu, ettei nykyään enää saisi lasta kieltää eikä komentaa. Lasten pitäisi antaa vain olla ja temmeltää ja tuhota vapaasti.
Eihän se näin voi olla?
Kamalat paineet puristavat ulkopuolelta ja koen, ettei mikään ole kyllin hyvä.
Meillä ainakin naapurit, joilla on jo ne yksi ja kaksi lasta kasvaneet aikuisiksi ja muuttaneet pois kotoa, tarkkailevat elämäämme ja tulevat huomauttamaan, jos joku lapsistamme on esim. itkuinen joku päivä. Tämä ahdistaa.
He myös neuvovat, kuinka lasten täytyy saada olla vapaita ja niiden täytyy antaa melskata...kuhan eivät heidän tontilleen tule. Jos joudumme ääntä korottamaan, huomaan, kuinka he tarkkailevat sitten enemmän. Ihan hullua.
Pelkään, että he ilmoittavat meistä vielä jonnekin lastensuojeluun, vain siksi että meillä on näin monta pientä ja TÄÄLTÄ KUULUU PALJON ÄÄNIÄ.
Olemme ihan normaali perhe, jossa paljon tykätään ja rakastetaan, eikä kukaan ole väkivaltainen. Jokainen lapsi on hartaasti toivottu. Ääntä kyllä korotamme ja kuritamme lapsiamme, tosin ehkä ihan liian vähän luulen...tiedän itsekin, että olen arka kurittamaan, sillä "nykyään ei saisi tehdä mitään". Koita siinä sitten pitää järjestys.
MISSÄ MENEE SE KULTAINEN KESKITIE? Onko lapset sanallinen kurittaminenkin väärin? Onko se väärin, jos lapsi saa rangaistuksen vääristä teoistaan? Ottaen toki huomioon, minkä ikäisestä lapsesta on kysymys. Siis jostain 3-4vuotiaasta asti voisin antaa jotain pieniä rangaistuksia tyyliin "omaan huoneeseen rauhoittumaan", "filmikielto" jne.
Tiedän, että nämä ovat varmaan ihan ok, mutta pers vieköön aina voi olla hiljaakaan!! On PAKKO välillä karjaista niin että alta pois!!
Onko se hirmu väärin? Ähh.
Minulla on 5 pientä lasta ja minun ehkä, jos jonkun, "pitäisi" olla perillä ja varma itsestäni jo tässä vaiheessa. Vaan kun en ole.
Tuntuu, ettei nykyään enää saisi lasta kieltää eikä komentaa. Lasten pitäisi antaa vain olla ja temmeltää ja tuhota vapaasti.
Eihän se näin voi olla?
Kamalat paineet puristavat ulkopuolelta ja koen, ettei mikään ole kyllin hyvä.
Meillä ainakin naapurit, joilla on jo ne yksi ja kaksi lasta kasvaneet aikuisiksi ja muuttaneet pois kotoa, tarkkailevat elämäämme ja tulevat huomauttamaan, jos joku lapsistamme on esim. itkuinen joku päivä. Tämä ahdistaa.
He myös neuvovat, kuinka lasten täytyy saada olla vapaita ja niiden täytyy antaa melskata...kuhan eivät heidän tontilleen tule. Jos joudumme ääntä korottamaan, huomaan, kuinka he tarkkailevat sitten enemmän. Ihan hullua.
Pelkään, että he ilmoittavat meistä vielä jonnekin lastensuojeluun, vain siksi että meillä on näin monta pientä ja TÄÄLTÄ KUULUU PALJON ÄÄNIÄ.
Olemme ihan normaali perhe, jossa paljon tykätään ja rakastetaan, eikä kukaan ole väkivaltainen. Jokainen lapsi on hartaasti toivottu. Ääntä kyllä korotamme ja kuritamme lapsiamme, tosin ehkä ihan liian vähän luulen...tiedän itsekin, että olen arka kurittamaan, sillä "nykyään ei saisi tehdä mitään". Koita siinä sitten pitää järjestys.
MISSÄ MENEE SE KULTAINEN KESKITIE? Onko lapset sanallinen kurittaminenkin väärin? Onko se väärin, jos lapsi saa rangaistuksen vääristä teoistaan? Ottaen toki huomioon, minkä ikäisestä lapsesta on kysymys. Siis jostain 3-4vuotiaasta asti voisin antaa jotain pieniä rangaistuksia tyyliin "omaan huoneeseen rauhoittumaan", "filmikielto" jne.
Tiedän, että nämä ovat varmaan ihan ok, mutta pers vieköön aina voi olla hiljaakaan!! On PAKKO välillä karjaista niin että alta pois!!
Onko se hirmu väärin? Ähh.