Erikoisa
Hei,
laitanpa nyt viestiä tännekin, kun tilanteeni on varsin merkillinen enkä toistaiseksi ole löytänyt aiheesta yhtään keskustelua.
Olen siis omasta biologisesta lapsesta haaveileva yli kolmekymppinen nainen. Seuruselen miehen kanssa, jolla ei sinänsä ole mitään lapsia vastaan eli on valmis ryhtymään isäksi ja kasvattajaksi, mutta ei halua enää omia biologisia lapsia. Hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että minä saan biologisen lapsen jonkun muun kanssa, koska tietää että kyseessä on syvään juurtunut biologinen tarve ja ajan myötä sen täyttymättömyys jättäisi minuun suuren reijän, joka lopulta täyttyisi katkeruudella. Minä vastaavasti haluan kunnioittaa hänen päätöstään, hänellä on syynsä.
Eli tässäpä tenkkapoo. On tietenkin mahdollista, että eroan tästä suhteesta ja alan etsiä miestä, jonka kanssa perheen perustaminen tapahtuisi niin kuin kaikilla muillakin. Tosiasia vain on, että minulla potkii vastaan hiljalleen sekä ikä että usko siihen, että voisin vain kävellä ulos hyvästä suhteesta ja löytää kätevästi Sopivan Isän ja vielä rakentaa siitä kestävän suhteen... "Ihan kiva" suhde ei vaan toimi minulle ja hyvät ei löydy etsien.
Joten: kuinka tulla raskaaksi - mistä löytää biologinen isä?? Hedelmöityshoito tuntuu vieraalta ajatukselta, kun oletettavasti (?) olen kuitenkin terve, lisääntymiskykyinen ja parisuhteessa elävä nainen. Siellä sitten selittäisin, että on mulla lapselle isä mutta "yskinäisenä naisena" tässä olisin hoitoa ja spermaa vailla. Päh. Paljon paremmalta tuntuisi jos jostain löytäisin miehen, joka olisi valmis auttamaan ja toimimaan "lahjoitajana". Lähipiirini miehiä olen kelannut, mutta sitten tulee mukaan se sosiaalinen puoli tuttujen kesken. Ja jos taas ihan tuntemattoman haluaisi löytää, niin kuinka löytää oikeasti luotettava ja sellainen "hyvä tyyppi" jonka kanssa asiat hoituisi?
Ja sekin, etten kaipaa siittäjää varsinaisesti lapsen elämään mitenkään, mutta olisiko lapsen kannalta hyvä, jos edes jonkinlainen kontakti syntyisi? Lapsen haluaminen on aina itsekästä, mutta siitäkin huolimatta lapsen etu ratkaisee tässä enemmän kuin omani. Jos joku vakuuttaa minut siitä, että lapselle on parempi että hankkiudun hedelmöityshoitoon vastoin omia tuntemuksiani, niin olen valmis siihenkin. Lähtökohtaisesti kuitenkin tuntuu, että en halua viedö paikkaa jonossa sellaisilta, jotka tarvitsevat apua todelliseen lapsettomuuteen.
Etenkin näin kirjoitettuna tämä kuulostaa ehkä pöllöltä, mutta jos lapsen haluaa ja uskoo voivansa hyvän ja turvallisen elämän sille tarjota, niin en osaa potea huonoa omaatuntoa siitä, että toteutustapa on ehkä epätyypillinen. Ajattelen tämän kuin etsisi ratkaisua miehestä johtuvaan lapsettomuuteen, joka vain tässä tapauksessa on tahdonvaraista. Jatkossa jos lisää lapsia haluamme, niin vaihtoehto on varmasti adoptoiminen, mutta uskon että minulle ja sitä kautta lapsilleni - oli niitä yksi tai viisi - on parempi, että opetelen ensin äitiyden pitkän kaavan ja ehkä kantapäänkin kautta.
Mutta onko ketään, joka olisi ollut vähääkään samassa tilanteessa? Tai ideoita miten asian kanssa voisi toimia? Tuttu vai tuntematon parempi? Pitäisikö/kannattaisiko "palvelusta" kenties maksaa? Ei kontaktia vai jonkinlainen yhteydenpito lapseen..? Pitäisikö mennä naimisiin ihan vain siksi, että lapsi tulisi automaattisesti mieheni nimiin (muuten en ole erityisen avioliittohakuinen) vai merkitäkö lapsi oikeasti biologisen isänsä nimiin, jos tämä suostuu - onko siitä erityistä hyötyä tai haittaa? Jne.
laitanpa nyt viestiä tännekin, kun tilanteeni on varsin merkillinen enkä toistaiseksi ole löytänyt aiheesta yhtään keskustelua.
Olen siis omasta biologisesta lapsesta haaveileva yli kolmekymppinen nainen. Seuruselen miehen kanssa, jolla ei sinänsä ole mitään lapsia vastaan eli on valmis ryhtymään isäksi ja kasvattajaksi, mutta ei halua enää omia biologisia lapsia. Hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että minä saan biologisen lapsen jonkun muun kanssa, koska tietää että kyseessä on syvään juurtunut biologinen tarve ja ajan myötä sen täyttymättömyys jättäisi minuun suuren reijän, joka lopulta täyttyisi katkeruudella. Minä vastaavasti haluan kunnioittaa hänen päätöstään, hänellä on syynsä.
Eli tässäpä tenkkapoo. On tietenkin mahdollista, että eroan tästä suhteesta ja alan etsiä miestä, jonka kanssa perheen perustaminen tapahtuisi niin kuin kaikilla muillakin. Tosiasia vain on, että minulla potkii vastaan hiljalleen sekä ikä että usko siihen, että voisin vain kävellä ulos hyvästä suhteesta ja löytää kätevästi Sopivan Isän ja vielä rakentaa siitä kestävän suhteen... "Ihan kiva" suhde ei vaan toimi minulle ja hyvät ei löydy etsien.
Joten: kuinka tulla raskaaksi - mistä löytää biologinen isä?? Hedelmöityshoito tuntuu vieraalta ajatukselta, kun oletettavasti (?) olen kuitenkin terve, lisääntymiskykyinen ja parisuhteessa elävä nainen. Siellä sitten selittäisin, että on mulla lapselle isä mutta "yskinäisenä naisena" tässä olisin hoitoa ja spermaa vailla. Päh. Paljon paremmalta tuntuisi jos jostain löytäisin miehen, joka olisi valmis auttamaan ja toimimaan "lahjoitajana". Lähipiirini miehiä olen kelannut, mutta sitten tulee mukaan se sosiaalinen puoli tuttujen kesken. Ja jos taas ihan tuntemattoman haluaisi löytää, niin kuinka löytää oikeasti luotettava ja sellainen "hyvä tyyppi" jonka kanssa asiat hoituisi?
Ja sekin, etten kaipaa siittäjää varsinaisesti lapsen elämään mitenkään, mutta olisiko lapsen kannalta hyvä, jos edes jonkinlainen kontakti syntyisi? Lapsen haluaminen on aina itsekästä, mutta siitäkin huolimatta lapsen etu ratkaisee tässä enemmän kuin omani. Jos joku vakuuttaa minut siitä, että lapselle on parempi että hankkiudun hedelmöityshoitoon vastoin omia tuntemuksiani, niin olen valmis siihenkin. Lähtökohtaisesti kuitenkin tuntuu, että en halua viedö paikkaa jonossa sellaisilta, jotka tarvitsevat apua todelliseen lapsettomuuteen.
Etenkin näin kirjoitettuna tämä kuulostaa ehkä pöllöltä, mutta jos lapsen haluaa ja uskoo voivansa hyvän ja turvallisen elämän sille tarjota, niin en osaa potea huonoa omaatuntoa siitä, että toteutustapa on ehkä epätyypillinen. Ajattelen tämän kuin etsisi ratkaisua miehestä johtuvaan lapsettomuuteen, joka vain tässä tapauksessa on tahdonvaraista. Jatkossa jos lisää lapsia haluamme, niin vaihtoehto on varmasti adoptoiminen, mutta uskon että minulle ja sitä kautta lapsilleni - oli niitä yksi tai viisi - on parempi, että opetelen ensin äitiyden pitkän kaavan ja ehkä kantapäänkin kautta.
Mutta onko ketään, joka olisi ollut vähääkään samassa tilanteessa? Tai ideoita miten asian kanssa voisi toimia? Tuttu vai tuntematon parempi? Pitäisikö/kannattaisiko "palvelusta" kenties maksaa? Ei kontaktia vai jonkinlainen yhteydenpito lapseen..? Pitäisikö mennä naimisiin ihan vain siksi, että lapsi tulisi automaattisesti mieheni nimiin (muuten en ole erityisen avioliittohakuinen) vai merkitäkö lapsi oikeasti biologisen isänsä nimiin, jos tämä suostuu - onko siitä erityistä hyötyä tai haittaa? Jne.