Karppaus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Minua on alkanut kiinnostaa karppaus. Onko paikalla ketään, joka olisi saanut sillä tuloksia aikaan? Oikeastaan en vielä tiedä koko hommasta paljon mitään eli täytyisi varmaan lukea jostain ohjeita siihen. Mutta siis kannattaako karppaaminen aloittaa? Vai olisiko esimerkiksi Painonvartijoiden pistesysteemi parempi?
 
Molempia kokeilleena voisin suositella jotakin noiden väliltä. Eli karppauksesta: välttää turhia hiilareita (peruna, valkoiset jauhot ja sokeri) ja muistaa nauttia hyvää rasvaa (omegat vaikka purkista). Syö myös mahd. puhdasta ruokaa, ei lisäaineita tai mahd. vähän niitä. Mieluummin kuitenkin aina luonnollinen sokeri kuin makeutusaineet. Paras totutella olemaan ilman lisättyä sokeria, näin katoaa myös makeanhimo.

Painonvartijoista: kiinnitä huomio annoskokoihin ja lisää liikuntaa. :D

Näillä eväillä voin suositella kokeilemaan. :D
 
Riippuu niin ihmisestä. Mulle sopi karppaus hyvin, ja opettelen nyt olemaan ilman aamupaahtoleipää ja sitä jatkuvaa sipsin ja kaljan mättäämistä. :D Ja liikkumaan!!!

Hyvät neuvot tulivatkin jo siinä, suosittelisin lukemaan aiheesta ennenkuin rupeat miettimään syömisiä. Kunnon taustatiedot ja rekkaa vaikka karppausfoorumille. Siellä saat hyviä neuvoja ja muista kaivella vanhoja ketjuja esille. Itse lueskelen niitä melkein joka päivä.

Ostin itse aloittaessani Atkinsin "Uusin dieetti"-pokkarin joka oli tarpeeksi pieni ja täynnä tiivistettyä asiaa. Sisälsi myös 2 viikon ruokavaliosuunnitelman ja reseptejä. Sitten kun oikein innostuin, niin hankin käsiini Antti Heikkilän "Hyvän olon keittokirja" ykkösen ja kakkosen, keskiajan keittiöstä kertovia teoksia ja Montignacin "Syön hyvin ja siksi laihdun". Joo, harrastuksena on lukeminen. Kaikki nuo olivat hyvin mielenkiintoisia kirjoja.
 
Voi kunpa jostakin löytyisi vain lyhyt selvitys siitä, mitä saa syödä ja mitä ei. Tuo karppaus.infokin tuntuu niin kamalan monimutkaiselta ja aikaa vaativalta. Nyt jo tuntuu, että laihdutus stoppaa siihen, että ei jaksa lukea ohjeita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Jos et sisäistä asiaa niin ei tulos ole pysyvää. Ja kukaan ei voi antaa sinulle listaa, jolla varmasti laihdut, sillä jokaisen keho on erilainen ja reagoi erilailla eri ruokiin.

Mutta tuossa ylempänä annoinkin sinulle jo aika hyvän alkuohjeen, loppu jää sinulle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Voi kunpa jostakin löytyisi vain lyhyt selvitys siitä, mitä saa syödä ja mitä ei. Tuo karppaus.infokin tuntuu niin kamalan monimutkaiselta ja aikaa vaativalta. Nyt jo tuntuu, että laihdutus stoppaa siihen, että ei jaksa lukea ohjeita.

No kun ei ole mahdollista tehdä sellaista lyhyttä selvitystä asiasta. Helposti jääpi perimmäinen idea hoksaamati, tai vastaavasti ruokavalio vallan yksoikoseks.

Että suosittelen oikeasti kunnolla perehtymään asiaan ennen kuin suunnittelet aloittamista. Heikkilän tai Tavin kirjan lukeminen ois tosi upee juttu.

Mutta siis lyhykäisyydessäänhän se menee, että jätä viljat ja perunat pois. Lisää kasviksia. Syö rasvaa :saint:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vippis:

Ja tässä kohtaa mene tämäkin ohje vikaan, sillä asiaanperehtymätön alkaa helposti syödä sitä huonoa rasvaa. Eli asiaan on pakko perehtyä itse, jotta ymmärtää mitä tekee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kyy:

Silläpä justiinsa juuri tämän ohjeen annoin - useimmiten kun nopsaa vaan lukaset karppauksesta, niin päällimäiseksi mieleen jää ohje, että juo kermaa ja syö pekonia ;) Tuo "saint" -merkki oli tarkoitettu sarkasmiksi ;)
 
Tuosta rasvan syönnistä tulikin mieleeni eräs laihdutustarina, kun kaksi vanhempaa rouvashenkilöä aloittivat atkinsin. He söivät aivan normaalisti niin kuin ennenkin, mutta lisäsivät ruokavalioonsa vielä juustoa älyttömät määrät. Siitähän seurasi se, että paino ei pudonnut, mutta tilalle tuli ummetus :)
 
Yhteistyössä