Kari Tapion perinnöstä riita

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nakko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

nakko

Vieras
Kari Tapion perinnöstä riita | Viihde | Iltalehti.fi

Todella oudon kuulosta, jos paikkansa pitää. Siis mihin ihmeeseen ihminen voi omaisuuttaan siirtää? Kai sitä nyt pojalleen voisi lain määrittämän lakiosan jättää, ilman venkoilua (siis jos uutinen totta)? Aikaisemmin jo meni vähän maku herra Tapion musiikista, kun iltapäivälehdestä luin, miten aviotonta poikaa kohdellut. Vanhempana tuntuisi mahdottomalta sulkea yksi lapsi elämästä.
 
1.Omaisuutta on yhtä helppo siirtää kuin kelloa talviajasta-kesäaikaan.Täytyy vain osata se Tehdä! 2.Ei lakiosaa tarvitse jättää se tulee kuin Manulle illallinen.Kertoohan sen jo itse SANAKIN! 3.Älä yhdistä suotta kahta eri asiaa keskenään!!Musiikkia ja Taiteilijan henk.koht.perhehuolia! Enhän minäkään jättäisi hyvää pihviä ravintolassa syömättä vaikka tietäisin että annoksen tehnyt KOKKI on jättänyt elatusmaksunsa maksamatta.Ja mitä poissulkemiseen tulee niin joskus mahdotonkin voi muuttua mahdolliseksi jos tilanne vaatii!!
 
Jos omaisuutensa ymppää henk.vak.ja sille nimeää edunsaajan tulee ensiksi mieleen testamentin kaltainen OPUS joka ei poissulje lakiosaa! Äkkisästi tuntuu oudolta sisällyttää mökkiä,venettä ja tilillä olevia rahoja henk.vakuutukseen!Täytyypä selvittää onko mahd.tällainen perseen..anteeksi Porsaanreikä jäänyt huomaamatta! Epäilen!
 

Yhteistyössä