Kansalaisten liikkumisen seurantaa ja kilometriveroa luvassa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja m1es
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

m1es

Tunnettu jäsen
01.10.2014
24 184
8 746
113
rauhallinen
Valtion tulot polttoaineiden verotuksesta vähenevät, se on sitä vihreää siirtymää. Nyt pähkäillään korvaavaa järjestelmää, sillä onhan valtion "pakko" saada miljardinsa autoilijoilta.
Autotuojien toimitusjohtaja Tero Kallio vaatii, että autoilun verotuksen uudistamisen osalta on aika laittaa Suomessa työrukkaset käteen.
”Suomella on tiukat päästötavoitteet, joihin se on yhdessä muiden EU-jäsenmaiden kanssa sitoutunut. EU tuskin tulee antamaan yhden pienen jäsenmaan romuttaa suurta, koko EU:n kesken sovittua taakanjakosektorin päästövähennyskokonaisuutta”
Suomen on siis sähköistettävä autokantaansa nykyistä nopeammin.
”Muutoin vaarana on, että polttoaineiden hintaa nostavaa jakeluvelvoitetta aina vain kiristetään. Se ei ole kansantalouden kannalta järkevää: kärsijöinä olisivat niin pienituloiset polttomoottoriautoilijat, kuin tavaraliikenne, kun polttoaineiden hintoja uhkaa nousu jo lähelle kolmea euroa litralta”, Kallio lataa.
”Samalla, kun tavoitteenamme on autokannan nopeampi sähköistyminen ja päästöjen lasku, romahtavat valtiolta liikenteen verotulot; sähköautoista kun ei makseta autoveroa ja kireästi verotettua bensiiniä tai dieseliä ne eivät tankkaa.”
- - -

Kallio nostaakin tikun nokkaan ristiriitaisia tunteita jo pitkään herättäneen kilometriveron. ”Siinä autovero, ajoneuvovero ja osa polttoaineverosta voitaisiin korvata aikaan, paikkaan ja auton päästötasoon perustuvalla verolla”, Kallio perustelee.
 
Ajoneuvovero on itsessään aivan älytön. Siinä laskutetaan autoilijaa käytännössä auton moottorin mukaan, eikä huomioida lainkaan sitä, missä autolla liikennöidään. Jos joku vetää litrasen koneella varustellulla micralla päivittäin 100 kilometriä motaria, on päästön hemmetisti isommat kuin parilitraisella dieselillä. Kaupunkiajossa asia kääntyykin päälaelleen. On ylipäätään typerää ajatella, että pienikoneinen auto on ikäänkuin ympäristöystävällisempi kun se ei aina sitä ole. Suurin osa autoilee kuitenkin keskusta- alueiden ulkopuolella.

Lisäksi tätäkin asiaa oisi pitänyt ajatella jo aiemmin. Jos kerran tiedetään, että verotulot tippuu, niin pitää miettiä mistä se puuttuva osa otetaan vai karsitaanko menoja. Minä suosittelisin asumisveroa, joka tulee jokaiselle kansalaiselle ja mitä lähempänä keskustaa asuu, sitä suurempi vero.
 
Olis mielenkiintoista kuulla, miten he aikovat käytännössä tämän seurannan toteuttaa. Ja miten he voivat erottaa esim työajot huviajelusta? Tuleeko jokaiseen autoon joku gps seuranta, vai miten he saavat selville, paljonko olet ajanut, missä ja millä asialla.
 
Olen aina sanonut, että autoilun verottaminen "päästöjen takia" on 100%:sti pelkkä keppihevonen. Sillä verotuksella on aina ollut käytännössä pelkästään fiskaalinen elementti valtion taloudelle. Tämän vuoksi olen myös naureskellut sille, kun valtiovalta on kannustanut sähköautoiluun, koska se on puhdasta ja siksi edullista. Jotain veromallissa muutetaan, se on aivan varma.

Autoilun verotus nähdään vasemmiston leirissä "reiluna", koska heillä itsellään ei ole varaa autoilla ja näin ollen saadaan jälleen kerran "rikkaat maksamaan". Ajatus ei kuitenkaan ole millään tavalla loppuun saakka mietitty, kuten vasemmiston aivoitukset harvoin ovatkaan. Sillä jos autoilu olisi edullisempaa, niin silloinhan näillä nyt julkisen varassa pörräävät rastatukat saisivat sen auton hankituksi. Heilläkin olisi mahdollisuus liikkua vapaasti, ilman ennalta päätettyjä reittejä ja aikatauluja. "Mutta kun se ilmasto" sanoisi ensimmäinen rastatukka. Mutta kun ei sähköautoilu nyt käytännössä aiheuta ajonaikaista päästöä ilmakehään. "Mutta kun sähköautot ovat niin kalliita" sanoisi seuraava kallion-karoliina. Niinhän ne ovat vielä, mutta niiden hinta laskee aivan taatusti. Ihan kuten polttomoottoreissakin on laskenut.

Jos siis vasemmisto-ville näki sen kuuluisan ison kuvan, niin hänen ei kannattaisi kannattaa sähköautoilun lisäverottamista. Sillä silloin hänellä ei ehkä aikuisenakaan ole varaa siihen autoon. Muuten voisi hyvinkin olla. Mutta myös aikajanojen näkeminen ei sekään, koskaan kyllä ole ollut vasemmistolaisittain ajattelevan mikään suurin vahvuus.
 
  • Tykkää
Reactions: ruuttis

Minäkin liikun kätevästi aikatauluista riippumatta.
Polkien.
 
Siitä sitä vaan sitten.

Tänä vuonna nostettiin hintoja just saman verran mitä kulut ovat kasvaneet. Ja samoin tullaan nostamaan kun kuluja tulee lisää.

Se tarkoittaa kalliimpaa kevyenliikenteenväylää, kalliimpaa kävelykatua, kalliimpia parkkipaikkoja ja suojateitä ja puistoja ja portaikkoja ja tasanteita ja muureja ja seiniä ja... kansalaisethan senkin maksavat eli korkeampia veroja.

Tosin meidän firmassa ei ole yhtäainutta sähköautokikotinta eikä tulekaan olemaan.
 
Kansalaisten liikkumisen seurantaa ja kilometriveroa luvassa
Valtion tulot polttoaineiden verotuksesta vähenevät, se on sitä vihreää siirtymää. Nyt pähkäillään korvaavaa järjestelmää, sillä onhan valtion "pakko" saada miljardinsa autoilijoilta.
Autotuojien toimitusjohtaja Tero Kallio vaatii, että autoilun verotuksen uudistamisen osalta on aika laittaa Suomessa työrukkaset käteen.
”Suomella on tiukat päästötavoitteet, joihin se on yhdessä muiden EU-jäsenmaiden kanssa sitoutunut. EU tuskin tulee antamaan yhden pienen jäsenmaan romuttaa suurta, koko EU:n kesken sovittua taakanjakosektorin päästövähennyskokonaisuutta”
Suomen on siis sähköistettävä autokantaansa nykyistä nopeammin.
”Muutoin vaarana on, että polttoaineiden hintaa nostavaa jakeluvelvoitetta aina vain kiristetään. Se ei ole kansantalouden kannalta järkevää: kärsijöinä olisivat niin pienituloiset polttomoottoriautoilijat, kuin tavaraliikenne, kun polttoaineiden hintoja uhkaa nousu jo lähelle kolmea euroa litralta”, Kallio lataa.
”Samalla, kun tavoitteenamme on autokannan nopeampi sähköistyminen ja päästöjen lasku, romahtavat valtiolta liikenteen verotulot; sähköautoista kun ei makseta autoveroa ja kireästi verotettua bensiiniä tai dieseliä ne eivät tankkaa.”
- - -

Kallio nostaakin tikun nokkaan ristiriitaisia tunteita jo pitkään herättäneen kilometriveron. ”Siinä autovero, ajoneuvovero ja osa polttoaineverosta voitaisiin korvata aikaan, paikkaan ja auton päästötasoon perustuvalla verolla”, Kallio perustelee.
Jo Sipilän, Orpon, Soinin ..ja Bernerin PersKeKo-porvarihallitus ajoi Suomeen tienkäyttömaksua jopa 10€/100km. Nyt Orpon porvarihallitus toteuttanee tämän veron.
 
  • Tykkää
Reactions: ruuttis
Ilmeisesti vasemmisto? Mut kyl ne on persuja, jotka pahiten napisee sähköautoista, että ovat liian kalliita.
Kyllähän ne ovatkin kalliita. Mutta luitko sä mun tekstiä, vai kadotitko vain pointin?

Ei bensan hintaa pidä nostaa, mutta ei myöskään sähköautoille pidä keksiä uusia veroja. Nämä eivät ole toisensa poissulkevia tekijöitä. Autoilun kustannuksia ei pidä tippaakaan nostaa: ei sähköautoille, eikä polttiksille.
 
Kansalaisten liikkumisen seurantaa ja kilometriveroa luvassa

Jo Sipilän, Orpon, Soinin ..ja Bernerin PersKeKo-porvarihallitus ajoi Suomeen tienkäyttömaksua jopa 10€/100km. Nyt Orpon porvarihallitus toteuttanee tämän veron.
Karvahattukansalla ei ole varaa edes sähköautoon, ajaahan kansa keskimäärin 3 600 euron autolla, ja nyt pitäisi alkaa maksaa vielä tienkäyttömaksutasaveroa 10 euroa 100 kilometriltä, tekee keskimääräisellä 10 000 kilometrin vuosiajolla 1 000 euroa lisää autoilun kuluja. Autoilusta tulossa hyväosaisten harrastus.
 
Olis mielenkiintoista kuulla, miten he aikovat käytännössä tämän seurannan toteuttaa. Ja miten he voivat erottaa esim työajot huviajelusta? Tuleeko jokaiseen autoon joku gps seuranta, vai miten he saavat selville, paljonko olet ajanut, missä ja millä asialla.
kuukauden kuluttua mun liikkuminen ainakin autolla tulee olemaan niin vähäistä, että ihan rauhassa voivat seurailla.
GPS-seurantalaitteet maksavat riippumatta siitä, ajatko 1000 vai 100 000 km vuodessa. Niitä on jo nyt tarjolla firmoille.

Se ei kuitenkaan liene suurin ongelma. Tuo seuranta mahdollistaa auton jatkuvan tarkkailun, olisi siis teknisesti mahdollista saada ylinopeussakot tai pysäköintivirhemaksu laitteen ilmoituksen perusteella.
 
Lisäksi tätäkin asiaa oisi pitänyt ajatella jo aiemmin. Jos kerran tiedetään, että verotulot tippuu, niin pitää miettiä mistä se puuttuva osa otetaan vai karsitaanko menoja. Minä suosittelisin asumisveroa, joka tulee jokaiselle kansalaiselle ja mitä lähempänä keskustaa asuu, sitä suurempi vero.
Perinteinen tapa on tietenkin uusien verojen kehittely. Mutta jospa tällä kertaa karsittaisiin niitä menoja. Siihenkin asuminen on sopiva kohde, poistetaan ensin asumistuet, silloin keskustaa tukkimasta katoavat ne, joilla ei oikeasti ole varaa keskusta-asumiseen. Poistuvaa asumistukea ei korvata toimeentulotukena. Omilla rahoillaan asuville keskustan hinnat/vuokrat laskisivat kysynnän tasoittuessa.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

Juu, kaikki voi muuttaa asumaan Kainuun korpeen halvalla. Siellä vaan ei ole töitä eikä opiskelupaikkoja ja kuka ne "paska"hommat sitten Helsingissä tekisi....
 
Karvahattukansalla ei ole varaa edes sähköautoon, ajaahan kansa keskimäärin 3 600 euron autolla, ja nyt pitäisi alkaa maksaa vielä tienkäyttömaksutasaveroa 10 euroa 100 kilometriltä, tekee keskimääräisellä 10 000 kilometrin vuosiajolla 1 000 euroa lisää autoilun kuluja. Autoilusta tulossa hyväosaisten harrastus.
Ralliradoille siis kaikki! Sitä ei mikään estä!
 
Perinteinen tapa on tietenkin uusien verojen kehittely. Mutta jospa tällä kertaa karsittaisiin niitä menoja. Siihenkin asuminen on sopiva kohde, poistetaan ensin asumistuet, silloin keskustaa tukkimasta katoavat ne, joilla ei oikeasti ole varaa keskusta-asumiseen. Poistuvaa asumistukea ei korvata toimeentulotukena. Omilla rahoillaan asuville keskustan hinnat/vuokrat laskisivat kysynnän tasoittuessa.

Olen täysin samaa mieltä. Asumistuki voidaan jättää opiskelijoille ja ehkä eläkeläisille. Muuten, toimeentulotuen tai työttömyyskorvauksen tulee olla sen suuruinen, että sillä pystyy maksamaan oman asumisensa. Itse voi sitten valita miten paljon asumisestaan maksaa.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
Juu, kaikki voi muuttaa asumaan Kainuun korpeen halvalla. Siellä vaan ei ole töitä eikä opiskelupaikkoja ja kuka ne "paska"hommat sitten Helsingissä tekisi....

Mut miksi muualla asuvienkin pitää kustantaa pk-seudulla asujien asumistukea? Siis korkeiden verojen muodossa.

Miksi ihmisen, joka asuu kainuun korvessa, paikassa jossa lähin kauppa, terveysasema, apteekki, poliisilaitos tai vastaava julkinen palvelu on sadan kilsan päässä joutuu maksamaan siitä, että helsinkiläiset eivät omin avuin saa rempattua terveyskeskustaan, pestyä apteekin ikkunoita tai hiekoittaa sen edustaa talvella, aurattua poliisilaitoksen pihaa, tai vaikka tyhjennettyä mainittujen paikkojen roskiksia?

Lisäksi se kainuun korvessa asuva hyppää aamulla autoonsa, tunnin, parikin ennenko työvuoro alkaa, köröttelee siellä pimeydessä ehkä jopa auraamattomalla tiellä (ja niitä katuvalojahan ei ollut) työpaikalleen kymmenien, ehkä satojen kilometrien päähän ja illalla sama juttu kotiinpalatessa. Sillä siis kuluu enemmän rahaa kuin kolme eutoa ja kymmenen senttiä bussilippuun per suunta. Eikä sillä oo mahdollisuutta mennä jalan tai fillarilla edes toiseen suuntaan säästääkseen paluumatkan hinnana.

Miksi pitäisi asua yhdessä isossa sumpussa ja sit ku siten asumisesta tulee kallista ni kotikonnuilleen jääneiden tulee maksaa siitä?
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: AivanSama ja m1es
Juu, kaikki voi muuttaa asumaan Kainuun korpeen halvalla. Siellä vaan ei ole töitä eikä opiskelupaikkoja ja kuka ne "paska"hommat sitten Helsingissä tekisi....
"Raideliikenne on nyt suosiossa, mutta Kainuussa raitiovaunuja valmistavalle tehtaalle ei löydy työntekijöitä: "Useita kymmeniä voitaisiin palkata heti""

Näyttäis Kainuussa töitä olevan.
 
Yhteistyössä