Kansalaisaloite pienimpien lasten puolesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Joko tämä aloite on ollut täällä? Syntymättömien lasten jo ennestään pohjamutiin poljettuja oikeuksia ollaan heikentämässä tulevalla aborttilain käsittelyllä. Feministisen propagandan säestyksellä tappamisesta vaaditaan täysvapaata rv12 saakka. Kuitenkin aborttia harkitessa edes jonkinlainen keskustelu ja syiden perustelu olisi tarpeen. Ties kuinka moni välttää tällä tavoin hätiköidyn ja koko loppuelämän kaduttavan päätöksen lapsen surmaamisesta. Aikansa eläneessä laissa olisi kyllä roimasti uudistettavaa, nimittäin lasten ihmisoikeuksia kunnioittavaan suuntaan rajaamalla saatavilta kaikki turhat itsekkyyteen ja mukavuudenhaluun perustuvat tekaistut "sosiaali"syyt. Niitä ei nykyaikana enää ole, eikä ne ole ainakaan este eikä mikään lapsen elämälle.

Nyt voi allekirjoittaa vetoomuksen lasten elämönoikeuden parantamiseksi!
 
Joonakset ja Mikot ja Tommit etc. voivat sitten ihan ite oppia käyttämään kondomia, tai jos ei maita, niin sitten pidättäytymään seksistä, tahi ottamaan vastuun lapsesta, jota se väkisin raskaaksi pantu nainen ei halua.

Oliko muuta, finninaamoilla sanottavaa?
 
Se on jo rv12 asti. Ainoa, mikä tuossa käytännössä muuttuu, on se, ettei naista nöyryytetä ja juoksuteta useammalla lääkärillä.

Ei ole lääkärin asia päättää, pitääkö naisen pitää lapsi vai ei. Se on naisen ja ehkä sen miehen, jos on vielä kuvioissa mukana.
 
  • Tykkää
Reactions: Mustakettu

Lapsikin on ihminen. Jos tilanne on se, että halutaan sallia äidin tappavan lapsensa, niin on hyvä pyrkiä siihen, ettei se ainakaan tapahtuisi kovin kevytkenkäisin perustein.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Googlaapa niitä abortoitujen sikiöiden kuvia. Niillä on kaikki ruumiinosat jo olemassa ja aivan ihmisen näköisiä. Ulkonäkö ei kauheasti poikkea niistä noin 350-grammaisista sikiöistä jotka nykyisin pystytään pelastamaan keskoskaapissa.
Mitä sitte? Oon nähnyt niitä. Ovat olleet vanhempia kuin 12 viikkoa. Ei muuta mun mielipidettä.

Joonakset ja Mikot ja Tommit etc. voivat sitten ihan ite oppia käyttämään kondomia, tai jos ei maita, niin sitten pidättäytymään seksistä, tahi ottamaan vastuun lapsesta, jota se väkisin raskaaksi pantu nainen ei halua.

Oliko muuta, finninaamoilla sanottavaa?

Näin!

Lisäksi jannujen on syytä mennä hiv-testiin ja tarkistuttaa itsensä muidenkin sukupuolitautien varalta ennen seksiin ryhtymistä uuden kumppanin kanssa. Oikeastaan se tärkein kuitenkin: kondomi.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
Joonakset ja Mikot ja Tommit etc. voivat sitten ihan ite oppia käyttämään kondomia, tai jos ei maita, niin sitten pidättäytymään seksistä, tahi ottamaan vastuun lapsesta, jota se väkisin raskaaksi pantu nainen ei halua.

Oliko muuta, finninaamoilla sanottavaa?
Melkoista vihapuhetta.
Vastuu ehkäisystä on molemmilla ja kyllä naisenkin on syytä pidättäytyä seksistä, jos vastuu ei maistu. Kai sinulla on aina varmuuden vuoksi muutama kondomi mukana?
 
Viimeksi muokattu:
Pääasia että aiheesta syntyisi keskustelua toiseltakin eli lasten oikeuksien kantilta, vaikka tällä hetkellä tosiaan on feministinen propaganda vallalla. Joskus se punavihreä kuplakin puhkeaa, ja sokaistut silmät aukeaa näkemään että massahysteerisessä kuorossa ihastellut keisarin vaatteet onkin yhtä kuin ei mitäön...
 
Yhteistyössä