Kansalaialoite hyväksikäyttäjien tuomioiden koventamisesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Ilenna"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Siis eikö ketään muuta häiritse se, että törkeästä lapsen hyväksikäytöstä voi nykyään selvitä ehdollisella tuomiolla? Lähestulkoon kaikki alle kahden vuoden vankeustuomiot näet määrätään ehdollisiksi. Jos kakkua rapsahtaa kaksi vuotta tai enemmän, joutuu ihan oikeasti istumaan.
 
Olen huomannut (kun useamman kerran tämä aloite tuotu täällä esiin), etti tällä palstalla olla aiheesta kiinnostuneita. Kuvottavaa ajatella, että täällä on niin paljon ÄITEJÄ joita ei tämä asia kiinnosta. Minkäs teet, sinne menee tuokin aloite hukkaan. :(
 
Joo näin on. Luulisi, että kiinnostaisi ainakin tuo neljän kuukauden vähimmäisrangaistus. Karsiutuisivat valmentajista ja kerho-ohjaajista sun muista ne, joilla on tuollaista suuntausta ja ongelmia itsensä hillitsemisessä.
 
Samaa olen ihmetellyt. Luulisi olevan Iltiksenkin näkökulmasta mehevä aihe. Ehkä odottelevat han viimeisiin päiviin niin kuin sen rattijuoppo-aloitteen kanssa. Tulee enemmän draamaa nääs.
 
Laittakaa ilmoituksia kyseisestä lakialoitteesta lastentarhojen "ilmoitusseinille", lasten eri harrastuksiin, kouluihin, suoraan vanhempien käteen lappu lakialoitteesta, jossa on: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/852 . Laittakaa face bookiin ym., kaikkialle.
Tämä tärkeä asia on vaarassa hautautua muiden maailmalta tulevien uutisten varjoon.
Minäkin aivan sattumalta ns. eksyin tälle sivustolle ja sain näin tietää tästä aloitteesta. **
 
Allekirjoitan kyllä kunhan saan aikaiseksi, tuo uhoilu ja syyllistäminen ei kyllä varmaan auta yhtään, pistää vaan ärsyttämään. Tälleen vinkkinä.

Jos kyse ei olisi tästä, jättäisin varmaan vittuillakseni allekirjoittamatta kun on noita "kuvottavaa ajatella..." lässytyksiä vaikka aika ei ole läheskään mennyt umpeen vielä.
 
Tuo kuvottavaa on tosiaan vähän kärkäs sanamuoto. Mutta totta on sekin, että vähän kummastuttaa, kun ei tämä näytä kiinnostavan. Tietysti sekin on totta, että kovin monet eivät edes tiedä aloitteen olemassaolosta. Itse olen maininnut tutuille, levittänyt fb:ssa. Laitoinpa vielä juttuvinkin Ilta-Sanomiin. Katsotaan, jos tarttuisivat aiheeseen.
 
Olen jakanut tätä myös omilla fb sivuilla ja pyytänyt myös kavereita kommentoimaan jos näkevät aloitteessa jotain mikä heille ei sovi. Ei yhtään kommenttia ole tullut. Vielä mietin, laitanko jokaiselle henk.koht. viestin ja kysyn, että onhan allkekirjoittanut. Mutta se voisi mennä jo vähän vainoharhaiseksi. Minäkään en ihan heti tajua, miksi tämän jättäisi allekirjoittamatta :confused:
 
Ja mua ihan oikeesti kuvottaa se, että täälläkin päin liikuskelee noita muka "tuomittuja" pedofiilejä, tiedä koska sellanen iskee silmänsä taas johonkin lapseen, hel***i pääsis irralleen jos se olis omani.
 
Kyllä se tosiaan väkisin pistää ihmetyttämään, miksi tämä aloite ei ole saanut oikeen tuulta alleen. Täällä palstalla olen nähnyt varmasti vähintään kerran viikossa aloitetta koskevan ketjun. Jos heti otsikosta on selvinnyt mitä ketju koskee, ei ketjua edes ole luettu montaa kertaa jos verrataan muiden ketjujen lukukertoja. Lisäksi kommentteja tämän aiheen ketjuihin tulee usein todella vähän ja kyseiset ketjut vajoavat alas yhtä nopeasti kuin tulivatkin.

Kyllä se mielestäni on normaalia että tälläinen hämmentää ja jopa "kuvottaa", kun tämä kaikki tapahtuu palstalla, jossa varmasti ylivoimaisesti suurimmalla osalla on lapsia.
 
[QUOTE="ihme";30292483]Kyllä se tosiaan väkisin pistää ihmetyttämään, miksi tämä aloite ei ole saanut oikeen tuulta alleen. Täällä palstalla olen nähnyt varmasti vähintään kerran viikossa aloitetta koskevan ketjun. Jos heti otsikosta on selvinnyt mitä ketju koskee, ei ketjua edes ole luettu montaa kertaa jos verrataan muiden ketjujen lukukertoja. Lisäksi kommentteja tämän aiheen ketjuihin tulee usein todella vähän ja kyseiset ketjut vajoavat alas yhtä nopeasti kuin tulivatkin.

Kyllä se mielestäni on normaalia että tälläinen hämmentää ja jopa "kuvottaa", kun tämä kaikki tapahtuu palstalla, jossa varmasti ylivoimaisesti suurimmalla osalla on lapsia.[/QUOTE]

No uskoisin kommenttien vähyyden johtuvan siitä, että asiasta ei juuri kukaan taida olla toista mieltä? En ainakaan tiedä ketään joka olisi toista mieltä tästä asiasta... Eli ei synny väittelyä, ihmiset ei klikkaile tätä uudestaan ja uudestaan auki ja nostata kävijämäärää?
 
No uskoisin kommenttien vähyyden johtuvan siitä, että asiasta ei juuri kukaan taida olla toista mieltä? En ainakaan tiedä ketään joka olisi toista mieltä tästä asiasta... Eli ei synny väittelyä, ihmiset ei klikkaile tätä uudestaan ja uudestaan auki ja nostata kävijämäärää?

Kiitti hyvästä pointista, en meinaan ajatellut tollasta edes. Ehkä se sitten hämmentää, kun tasa-arvoisesta avioliittolaista oli jatkuvasti niin paljon juttua ja keskustelut kävivät kuumana. Ehkä se saa tämän vaikuttamaan "vähäpätöisemmältä", kun keskustelua ei samalla tavalla ole. Mutta tosiaan, voihan se toki olla näin, että tämä aihe ei samalla tavalla herätä niitä ristiriitaisia tunteita kuin tämä avioliittojuttu.
 
[QUOTE="ihme";30292517]Kiitti hyvästä pointista, en meinaan ajatellut tollasta edes. Ehkä se sitten hämmentää, kun tasa-arvoisesta avioliittolaista oli jatkuvasti niin paljon juttua ja keskustelut kävivät kuumana. Ehkä se saa tämän vaikuttamaan "vähäpätöisemmältä", kun keskustelua ei samalla tavalla ole. Mutta tosiaan, voihan se toki olla näin, että tämä aihe ei samalla tavalla herätä niitä ristiriitaisia tunteita kuin tämä avioliittojuttu.[/QUOTE]

Se aiheuttaa enempi riitaa ja ilmeisesti jotain "puolustusta suuttuneilta" myös enemmän. Tai sitten tosi moni on vielä allekirjoittamassa, mutta ei jostain syystä ole vielä sitä tehnyt, kuten minäkin?
Teen sen nyt heti, ettei unohdu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ettekö tajua?;30292538:
Palstamammat äänestävät vihreitä ja vasemmistoa jotka ovat olemattomien rangaistusten takuumiehiä: sitä saa mitä äänestää!

Eihän tämä aloite nyt liity politiikkaan mitenkään. Vihreitä kannattava voi aivan hyvin allekirjoittaa, ei se vaikuta äänestystulokseen. Mitä puoluetta pitäisi äänestää, että pedofiilien tuomiot vastais tekoja? Ei sellasta puoluetta olekaan. Ja sitä paitsi vihreet lähti hallituksesta....
 
[QUOTE="Jep";30291272]Olen huomannut (kun useamman kerran tämä aloite tuotu täällä esiin), etti tällä palstalla olla aiheesta kiinnostuneita. Kuvottavaa ajatella, että täällä on niin paljon ÄITEJÄ joita ei tämä asia kiinnosta. Minkäs teet, sinne menee tuokin aloite hukkaan. :([/QUOTE]

Onneksi tämä kuvotus ei ulotu koskemaan ISIÄ. Muutenhan sä joutuisit jo tiputukseen.
 

Similar threads

Y
Viestiä
4
Luettu
2K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä