Kannattaako yrittää vielä jatkaa?

:hug: miut tuntevat tietäät etten oo eron puolestapuhuja ku tietyissä tilanteissa,mut kyl sie nyt oot semmosessa :/ valitettavaa mut siltä kuulostaisi tälleen

 

Onko ihan normaalia miettiä, jos kuitenkin se vika on minussa? Jos minulla onkin vaan joku kriisi, ja yritän kääntää kaiken miehen syyksi? Tosin, vaikka olisikin kriisi, ei se poista miehen juomista. Ja luulen sen kriisin taas johtuvan aika pitkälle tuosta juomisesta...

 

Pidähän ajatuksesi selkeinä! Mies vastaa juomisestaan tasan itse! Lastensa hyvinvoinnista hän ei tunnu vastaavan, mutta sinä vastaat! Ethän halua alkkiksia omista lapsistasi?

Miehen juopottelu lastenhoidon aikana on hirveää ja pelottavaa lapsille. Heidän perusturvallisuutensa järkkyy ja he saavat täysin väärän miehenmallin ja asenteen alkoholiin.

Kukaan muu ei voi auttaa sinua ja lapsiasi, kuin sinä itse.

 

No nuo itsensä syyllistämisajatukset tulee kans osittain sen psykon jutuista, kun hän sanoi, että 28-30 vuotiaita naisia usein alkaa ahdistamaan, vaikkei siihen oikeasti olisi mitään syytä. Niitä syitä kuulemma vaan yritetään keksiä.

Ja kun tuntuu, että enkö ole tarpeeksi yrittänyt saada miehen juomista loppumaan? Toisaalta, eikö pitäisi olla päivän selvä asia, että kun on lapsia, ei ole sopivaa ryypätä montaa päivää viikosta? Eikö tuo pitäisi tajuta ilman sanomistakin lopettaa? Ja kuitenkin 3 vuotta vähintään olen tasaisin väliajoin miehelle tuosta yrittänyt puhua.

 

Mun mielestä ei kyl ole sun syy jos miehes juo, ellet sit osta sille viinaa ja kaada kurkusta alas. :hug: Älä syyllistä ittees. Parempi sulla on olla ilman tollasta miestä. Kyllä sä jaksat ja pärjäät omillas. :hug:

 

Tuosta se juominen luultavasti sitten vain pahenee (kokemusta on). Alkaa tulla pitkiä putkia, rahat menee (myös puolison). Että ei hyvältä kuulosta.

 

Alkoholisti saa syyn mistä vain juomiseen, ja alkoholisti ei myönnä olevansa alkoholisti ennenku sen joku ulkopuolinen hänelle kertoo, esim. poliisi tai vaikka a-klinikan väki. no mun mies on alkoholisti, ja on ollu jo pitkään ja vasta kun ilmotin herralle et joko lähet hoitoon, apua hakeen ongelmaansa tai minä ja lapset lähetään, et en ala kilpaileen kuningas viinan kans enää, niin lähti sit käymään klinikalla, no joo, sieltä tullessaan sanoi ettei hänellä ole ongelmaa.
kolme kuukautta sitte herra repes juomaan neljä päivää putkeen ja ilmotin et nyt me sitte lähetään ku viinaa rakastat enemmän ku meitä, niin myönsi et hällä taitaa olla ongelma juomisen kanssa. Mulla oli kaikki laput valmiina, asunnon haku paperit, ajat varattuna lastenvalvojalle ja jotain muuta siinä vielä oli. Joku ihme se sit sai tajuaan et minä oon tosissani, en uskalla vielä nauttia tästä tilanteesta, juomatta ollu vasta sen kolme kuukautta, mut minä tiedän sen ja mieheni et seuraavan kerran ku juo, me lähetään. Meitä ei a-klinikan käymiset auttanu, ei meitä taida kukaan auttaa ku me itse itsiämme, jos ymmärrätte et mitä mahdan tarkoittaa. Elämä on näin raskasta ja raskasta se on jos eroaa, mut se on toisaalta itellä sit helpompi elää ku ei aikuista tarvi vahtia. Voimia sulle kovasti päätöksentekoon.

 

Munkin mieheni sanoo, että juo liikaa. No, se ei vielä auta asiaa yhtään. En tiedä sanooko vaan siksi, että mulle tulis parempi mieli ja elättelisin jonkinlaista toivoa vielä. Mäkin ne eropaperit kerran jo vedin esiin, ja sanoin että kirjota tai lopeta juominen. Ei kirjottanu, oli yhden perjantain MELKEIN selvinpäin.

Toisaalta, kaverin kanssa just puhuttiin, että oli ongelmat sitten kenen tahansa syytä, mutta jos mulle tulee ajatuksia, että helpompi olis vaikka vetää itsensä jojoon, niin kannattaneeko tätä suhdetta jatkaa? Ja ei, en ole vetämässä itseäni jojoon, se ajatus on vaan käynyt mielessä. Siihen oikeastaan havahduinkin, että olenko tosiaan näin epätoivoinen? Lapsillehan en sellaista tekis, ne on tärkeintä maailmassa kuitenkin. Olen vaan niin unohtanut itseni vuosien mittaan, ja nyt tästä on hirveän vaikea päästä ylös.

 

Munkin mieheni sanoo, että juo liikaa. No, se ei vielä auta asiaa yhtään. En tiedä sanooko vaan siksi, että mulle tulis parempi mieli ja elättelisin jonkinlaista toivoa vielä. Mäkin ne eropaperit kerran jo vedin esiin, ja sanoin että kirjota tai lopeta juominen. Ei kirjottanu, oli yhden perjantain MELKEIN selvinpäin.

Toisaalta, kaverin kanssa just puhuttiin, että oli ongelmat sitten kenen tahansa syytä, mutta jos mulle tulee ajatuksia, että helpompi olis vaikka vetää itsensä jojoon, niin kannattaneeko tätä suhdetta jatkaa? Ja ei, en ole vetämässä itseäni jojoon, se ajatus on vaan käynyt mielessä. Siihen oikeastaan havahduinkin, että olenko tosiaan näin epätoivoinen? Lapsillehan en sellaista tekis, ne on tärkeintä maailmassa kuitenkin. Olen vaan niin unohtanut itseni vuosien mittaan, ja nyt tästä on hirveän vaikea päästä ylös.

Niin se on. Itsensä unohtaa, sitä vaan tekee ja on ja yrittää olla, mutta onko se sitte sitä suurta rakkautta, sitä asiaa minä olen usein miettiny. Minä rakastan miestäni, ja nyt olen rakastanu tosi paljon ku on ollu juomatta jo kolme kuukautta. Selllaisen neuvon sain aikanani a-klinikalta että pitäis keksiä toisenlainen tapa viettää sitä vapaa-aikaa, siis miehen pitäisi keksiä itselleen uusi tapa viettää vapaa-aikaa, no sellaista ollaan mietitty kolme kuukautta ja sellaista ei ole vielä eteen tullu, mikä olis sellainen kiva juttu. Paitsi se että eilen oltiin elokuvissa kattomassa tätä uutta rotta elokuvaa, ja minä olin ku naantalin aurinko koko loppuillan, se oli mulle yllätys et mies lähti mukaan ja oltiin oikeesti koko perhe kattomassa sitä. Mutta silti arki ja maanantai alkoi taas ja sitä takaraivossa on se juttu et kauankohan tätä kestää...

 

Paha mieli sun puolesta kyllä Juominen on sellainen "parisuhdeongelma", jolle ei kukaan muu mitään mahda kuin se joka sen viinan kurkustaan alas kaataa. Typerä psykologi, jos juomisen aiheuttamaa pahaa mieltä selitetään kolmenkympin kriisillä :kieh: Voihan sulla olla kriisi itselläsikin, mutta luuletko että koskaan saat omaa mieltäsi tutkittua ja päätäsi selvitettyä, jos elämäntehtäväsi on hoivata juoppoa?
Sinä et voi miehesi juomiselle mitään, johan olet huomannut ettei keskustelu auta? Mutta itse päätät käytätkö siihen koko elämäsi vai valitsetko toisen tien. Muista että teet valinnan myös lastesi puolesta, he eivät voi valita.

 

Lyhyesti: Ei kannata jatkaa. Älä syytä itseäsi, olet yrittänyt. Muutos lähtee miehestä itsestään, eikä siihen näytä olevan halua.

Mitä pitempään lykkäät suhteen lopettamista sitä hankalammaksi se käy.. Onnea ja voimia!

 

No kun mies on aina ollut kova metsästämään. Harrastaa sitä kyllä yhäkin, mutta usein sielläkin on sitten sitä kaljaa mukana. Vaikka itsekin on sitä mieltä, että alkoholi ja metsästys ei sovi yhteen. Monta vuotta on lupaillut, että "metsästyskauden alkaessa hän on sitten selvin päin". Ja paskat ole. En muista enää kirjoitinko jo, mutta miehen edellinen suhde päättyi samasta syystä. Olen siitäkin miehelle maininnut, koska se oli tosi kova pala, että haluatko tosiaan tyriä tämänkin samalla asialla. Ei halua, kun aikoo lopettaa juomisen, muttei ole valmis tekemään mitään kuitenkaan, että se juominen loppuisi.

 

Oletpa saanut uskomattoman huonon psykologin. Lähde menemään, tuosta kännääjäukosta ei ole sulle ja lapsille kuin haittaa.

 

Eli kyllä se on niin päin, että ne harrastukset alkaa jäämään, ja juominen tulee tilalle.

 

Eli kyllä se on niin päin, että ne harrastukset alkaa jäämään, ja juominen tulee tilalle.

No niin, teillä se menee sit toisin päin ku meillä, ja joo, ei todellakaan metsästys ja alkoholi sovi yhteen, sehän on todella vaarallista.
Mutta sinä olet vaikean ratkaisun edessä. mitä tehdä, loppupeleissä sinä itse sen päätät, ja sulla on kyl pienet lapset siinä asiaa edesauttamassa. Voisko se sun miehesi lähtä käymään vaikka perheneuvolassa asiasta puhumassa, tai vaikka a-klinikalla? Se ei varmaan niitä antabus tabletteja saa ku niistä voi lähtä henki jos viinan tai kaljan kans ottaa, mut josko jotain muuta apua saisitta. Oman elämänhän hän pilaa jos juomistaan jatkaa, sinä olet yrittäny kaikkesi ja tarvit kyllä voimavaroja arjen eteenpäin viemiseen, joten toivotan sulle nyt vointeja ja jaksamisia vaikeen asian kanssa, ja puhu asiasta jonku kanssa et ei pää halkee kaikkien ajatusten kanssa.

 

Jos "vaimo" haluaa juttukaverin, niin kirjaudu ja laita yytä?

 

Mies ei suostu lähtemään parisuhdeterapiaan. Minä yritin yksi psykologin avustuksella selviä tilannetta, mutta se ei kyllä johtanut mihinkään. Oli pakko keväällä soittaa kesken työpäivän mtt:hen, kun olin ihan varma että henki lähtee siinä ahdistuksessa.

 

Miun isä joi. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Minulla on selvä muistikuva lapsuudesta, ettei meillä ollut asiat hyvin. Ei esiintynyt väkivaltaa tms, mutta silti sitä aina tiesi, ettei aikuiset ollu onnellisia. Sitä tiesi ja ymmärsi jo pienenä, että äiti ei ollut onnellinen isän kanssa. Se vaikutti kyllä meihin kaikkiin.

Kun äiti lopulta sai rohkeuta lähteä meidän lasten kanssa, vois sanoa, että meidän lastenkin elämä muuttui mukavammaksi. Äiti ei ollut enää niin jännittynyt ja hermostunut. Meille siis oli hyvä, että äiti päätti olla jatkamatta elämää isän kanssa. (ja mie en koskaan ole kaivannut isää, ei hän koskaan ollut oikeasti meistä lapsista kiinnostunutkaan.)

Et saa alkoholistia muuttumaan, kovasti ne aina lupailee. Mutta vain oma napa on heille loppujen lopuksi tärkein. Ajattele välillä omaakin hyvinvointiasi Rohkeutta ja onnea tulevaisuuteenne.

 

Mies ei suostu lähtemään parisuhdeterapiaan. Minä yritin yksi psykologin avustuksella selviä tilannetta, mutta se ei kyllä johtanut mihinkään. Oli pakko keväällä soittaa kesken työpäivän mtt:hen, kun olin ihan varma että henki lähtee siinä ahdistuksessa.

Tiedän tunteen, niin minäki tein, ja niin minäki ajattelin et miehen juominen on mun ongelma, ei miehen. Mut sit aloin ajatteleen et mullakin on elämä ja aloin laittaan asioita tärkeysjärjestykseen ja hain apua, yksin kylläkin, aluksi, niin asiat on menneet paremmin. Mut se on sellanen asia et miehet on tyypillisesti sellaisia et asioista ei puhuta ja eikä missään nimessä kerrota muille. Mun mies kävi kerran siellä a-klinikalla ja sanoi ettei hällä ongelmaa ole, aikasemmin ennen ku yhes alettiin oleen, niin oli juonu korttinsa, ja ongelma oli todella suuri. Me ollaan oltu yhdes nyt 6.v. ja meillä on 4.v lapsi, joka on isälleen tärkee, ja se on sellanen valttikortti täs meidän ongelmassa et hän ei sitä tulee näkemään jos juomistaan jatkaa, ja ongelma on se,et mun mies ku alkaa juomaan se juo jopa kaks viikkoo putkeen ja sairastaa sit krapulaa viikon ja hänen mielestään hällä ei ole ongelmaa. Mut jos tää tällä kertaa onnistuu ja pystyy oleen juomatta nyt esim. vuoden niin arvaa vaan oonko onnelllinen, toiveikas nyt olen, mut pelkään, ja henkireikänä mulla on se et voin naapurin rouvan kans puhua asiasta ja saan häneltä neuvoja, sillä hänen ex.sä oli alkoholisti.

 

Niin itseään ja lapsia tässä nyt pitäisi alkaa ajattelemaan.

 

Niin itseään ja lapsia tässä nyt pitäisi alkaa ajattelemaan.

Mut entä se Rakkaus, ku sitä rakastaa toista eikä haluais luovuttaa... tyhmää mut kuiteski...

 

Vai rakastaako? Vai onko vaan tottunut tilanteeseen, kenties läheisriippuvainen?