E
eijei
Vieras
Ollaan oltu kohta 10 vuotta yhdessä, meillä on kaksi ihanaa lasta. Lapset on vielä pieniä ja mies tekee ihan mielettömästi töitä, itse olen lasten kanssa kotona. Meillä on kummallakin aika lyhyt pinna ja huudettua tulee lähes päivittäin, tosin sovitaan tappelut aina ihan heti.
Tavallisesti suhteessa on ollut ylämäet ja alamäet, viime aikoina tuntuu, että ei edes vaivauduta olemaan samassa huoneessa niinä muutamana hetkenä, kun samaan aikaan kotona ollaan. Tullaan kyllä kaveriena ihan loistavasti toimeen, mutta rakastavaisina ei. Tuntuu, kuin se puoli olisi kadonnut johonkin.
Miehellä on omat kuvionsa ja kaverinsa ja juttunsa, minulla ei nykyisin ole oikeastaan mitään muuta kuin lapset. Miehen isä on narsisti ja kotona on ollut alkoholiongelmaa ja vaikka mitä muita juttuja. Miehen isä mm. kohtelee muita todella epäkunnioittavasti ja on ihan kamala. Aina hetkittäin huomaan miehessäni samoja piirteitä. Toteuttaa kotoa opittuja malleja ja on kyllä sen jälkeen pahoillaan. Mieheni on ihana isä ja puoliso, kun sille päälle sattuu. Mutta sitten aina välillä lipsahtaa isänsä malliin. Ei ole väkivaltainen eikä juopottele koskaan, mutta esiintyy samanlaisena tyrannina.
Minä tutustuin lasten kaverin isään ja meistä on tullut hyvät kaverit. Kun tuolla leikkipuistossa joutuu hengaamaan monta tuntia, niin siinä samalla on tullut juteltua ja tutustuttua. Olen ehkä vähän ihastunut ja imarreltu, kun pitkästä aikaa joku kysyy minulta mielipiteitä ja haluaa tietää mitä minulle kuuluu, ei mitä kuuluu lapsilleni tai perheellemme. Joku joka haluaa jutella aiheista jotka minua kiinnostavat ja kuuntelee minua, mieheni ei tunnu enää kuuntelevan minua ollenkaan.
Homma olisi sillä selvä, jos en rakastaisi miestäni. Rakastan häntä, en aina ole varma rakastanko häntä puolisona vai ystävänä, mutta rakastan kuitekin. Yksin jäämistä en pelkää, suhteessa en roiku sen takia. Mutta ilmankaan miestäni en haluaisi elää. Mitä kannattaisi tehdä? Tiedän, että mieheni ei mihinkään terapiaan lähde. Ja kahdenkeskeistä aikaa miellä on todella vaikea järjestää. Jos lapset nukkuvat, niin homma menee yleensä niin, että minä teen niitä juttuja mitä minä haluan tehdä ( luen, teen käsitöitä, surffaan netissä) ja mies lähtee lenkille, katsoo telkkaria tai tekee töitä. Eipä siinä paljoa yhdessä tule oltua.
Tavallisesti suhteessa on ollut ylämäet ja alamäet, viime aikoina tuntuu, että ei edes vaivauduta olemaan samassa huoneessa niinä muutamana hetkenä, kun samaan aikaan kotona ollaan. Tullaan kyllä kaveriena ihan loistavasti toimeen, mutta rakastavaisina ei. Tuntuu, kuin se puoli olisi kadonnut johonkin.
Miehellä on omat kuvionsa ja kaverinsa ja juttunsa, minulla ei nykyisin ole oikeastaan mitään muuta kuin lapset. Miehen isä on narsisti ja kotona on ollut alkoholiongelmaa ja vaikka mitä muita juttuja. Miehen isä mm. kohtelee muita todella epäkunnioittavasti ja on ihan kamala. Aina hetkittäin huomaan miehessäni samoja piirteitä. Toteuttaa kotoa opittuja malleja ja on kyllä sen jälkeen pahoillaan. Mieheni on ihana isä ja puoliso, kun sille päälle sattuu. Mutta sitten aina välillä lipsahtaa isänsä malliin. Ei ole väkivaltainen eikä juopottele koskaan, mutta esiintyy samanlaisena tyrannina.
Minä tutustuin lasten kaverin isään ja meistä on tullut hyvät kaverit. Kun tuolla leikkipuistossa joutuu hengaamaan monta tuntia, niin siinä samalla on tullut juteltua ja tutustuttua. Olen ehkä vähän ihastunut ja imarreltu, kun pitkästä aikaa joku kysyy minulta mielipiteitä ja haluaa tietää mitä minulle kuuluu, ei mitä kuuluu lapsilleni tai perheellemme. Joku joka haluaa jutella aiheista jotka minua kiinnostavat ja kuuntelee minua, mieheni ei tunnu enää kuuntelevan minua ollenkaan.
Homma olisi sillä selvä, jos en rakastaisi miestäni. Rakastan häntä, en aina ole varma rakastanko häntä puolisona vai ystävänä, mutta rakastan kuitekin. Yksin jäämistä en pelkää, suhteessa en roiku sen takia. Mutta ilmankaan miestäni en haluaisi elää. Mitä kannattaisi tehdä? Tiedän, että mieheni ei mihinkään terapiaan lähde. Ja kahdenkeskeistä aikaa miellä on todella vaikea järjestää. Jos lapset nukkuvat, niin homma menee yleensä niin, että minä teen niitä juttuja mitä minä haluan tehdä ( luen, teen käsitöitä, surffaan netissä) ja mies lähtee lenkille, katsoo telkkaria tai tekee töitä. Eipä siinä paljoa yhdessä tule oltua.
