++
Kannattaako p&t vaunut vastasyntyneelle ja 2 veelle? En millään haluais vierekkäin istuttavia kun liikutaan niin paljon kaupungilla
Näin kuvittelisin ja tällaisia "settejä" olen monesti nähnytkin =) Sen lisäistuimen saa pieneen kulmaan laitettua silloin, kun pieni siirtyy sinne alle istumaan, joten päikkäritkin onnistunee. Samoin tuossa päällä on meillä isompikin onnistunut siinä sisaristuimessa nukkumaan, vaikka asento onkin istuva. Tietysti, jos päivittäin noissa nukkuisi, niin voisi olla hankalampi homma.Alkuperäinen kirjoittaja ++:onko kätevät siihen asti että pienempi täyttää noin vuoden?
Eteenhän sieltä ei kyllä näe, mutta ennen kuin meille nuo hankittiin, googletin keskusteluja ja niissä todettiin, että lapset nimenomaan haluaa mieluiten sinne taakse. Sivuille sieltä näkee tietenkin, eikä kuulemma kuraannu. Lokasuojathan noissa on. Mutta omakohtaista kokemusta minulla ei noista isommassa käytössä ole, kun ovat vaan "kauppakeskus-ynnämuu-rattaina" meillä ja ulkoilut tehdään Emmaljungilla. Niin ja vauvakaan ei ole vielä alaistuimessa.Alkuperäinen kirjoittaja Gekkolisko:En ole perehtynyt kunnolla kyseisiin kärryihin, mutta olen miettinyt, että näkeekö se takana lähes maantasalla istuva lapsi sieltä yhtään mitään eteensä? Ja lentääkö kaikki kurat ym töhnät sinne alempaan koppaan, kun syksyn kurakeleillä kärryjä työntelee?
Eipä kestä =)Alkuperäinen kirjoittaja ++:kiitti sulle alumiinikuu kaikista tiedoista
Millaiset rattaat teillä oikein onAlkuperäinen kirjoittaja puddighinu:mäkin harkitsen näitä, ikäeroa tulee 1v9kk. Mä mietin että kannattaako maksaa hirveetä hintaa niistä vibeistä vai pärjäiskö sitä niillä halvemmilla versioilla? Meillä ongelmana on että nykyisiin rattaisiin ei saa seisomalautaa kiinni joten jotkut uudet kärryt on joka tapauksessa hommattava.
No sellaset että seisomalauta ei mahdu jos rattaista on selkänoja alas vauvaa varten. Sen lisäksi täällä ei asfaltti kasva vaan kaikki kadut on kivettyjä, täytyy olla hyvä tasapaino että pysyy kyydissä sen seisomalaudan kanssa...Alkuperäinen kirjoittaja Sssalla:Millaiset rattaat teillä oikein onAlkuperäinen kirjoittaja puddighinu:mäkin harkitsen näitä, ikäeroa tulee 1v9kk. Mä mietin että kannattaako maksaa hirveetä hintaa niistä vibeistä vai pärjäiskö sitä niillä halvemmilla versioilla? Meillä ongelmana on että nykyisiin rattaisiin ei saa seisomalautaa kiinni joten jotkut uudet kärryt on joka tapauksessa hommattava.