Kannattaa hommata MOKKULA:Läppäriyllätys lomareissulla: Yössä 6000 euron laskun!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja VIERAS
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

VIERAS

Vieras
Liikkuvan laajakaistayhteyden käyttö tuli kalliiksi porilaiselle nuorukaiselle Ylläksellä. Kannettavan tietokoneen laajakaistayhteys oli yhden yön aikana raksuttanut miehelle huiman 6 000 euron laskun!

Mies oli ottanut syksyllä lomamatkalle Ylläkselle mukaansa kannettavan tietokoneen. Hänellä oli DNA:n liikkuva laajakaistayhteys eli mokkula.

Mies oli kertomansa mukaan avannut tietokoneensa illalla kello 22 ja jättänyt sen yöksi päälle.

Aamulla laajakaistayhteys ei enää toiminutkaan. Operaattorin asiakaspalvelun mukaan syynä oli se, että laskua oli kertynyt jo 6 000 euroa, kirjoittaa Kauppalehti.

Jättilasku oli aiheutunut siitä, että tietokone oli hakenut automaattisesti vahvimman käytettävissä olevan verkon, joka Kolarissa Ylläksellä olikin ruotsalainen verkko.

Kauppalehden mukaan DNA lopulta kohtuullisti laskun 3 095 euroon kun ilmeni, ettei asiakas ollut myyntitilanteessa saanut riittävästi tietoa mokkulan ominaisuuksista.

Perhe maksoi laskun vuodenvaihteessa.
 
Vanhukset asuu Muoniossa aivan rajalla ja saivat kanssa aika kivan yllärin ekasta mokkula laskusta, Se tosin hyvi9tetään, koska he olivat moneen kertaan varmistaneet, että onko varma, ettei se mene ruotsin verkkoon. Monet saa kivan yllärin jo mennessään linja-autolla Kemistä ylöspäin, kun tosiaan se telehvooni tahtoo pompata sinne ruotsin verkkoon ja sillä matkalla ehtii puhua paljon...
*kauhulla odotan omaa seuraavaa laskua, joululoma oltiin Muoniossa...*
 
Alkuperäinen kirjoittaja villiäinen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja uskaltaako ostaa?:
kuis itä-suomessa?venäjä lähellä?

Ei käytä automaattista verkon hakua, kuten ei kannata käyttää rajoilla matkapuhelimessakaan.

Mistäs se sit muutetaan? Just kattelin tota,enkä löydä mitää asetuksia..en kyllä tajuakaan koneista juuri mitään.

Soita asiakaspalveluun, neuvovat kyllä.
 
Se laskutusperuste on usein aika epäselvää käyttäjille reissuilla. Muistan et tosta on ollu aiemminkin puhetta, kun jotku operaattorit (vai kaikki, ei tietoa kun en ole omaa konetta käyttänyt reissuilla) laskuttavat siirretyn tietomäärän mukaan, eikä esim käyttöajan mukaan, jolloin vaikka musiikin yms lataaminen netistä saattaa tulla yllättävän kalliiksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja villiäinen:
Niin ja mistä mä tiedän mikä verkko on suomen ja mikä ruotsin/venäjän tai jonkin muun...Siis mikä on oikea verkko joka kuuluu ollakin eikä tuu ylimääräisiä maksuja??

Oman operaattorisi verkko on tietenkin se oikea.
 
Alkuperäinen kirjoittaja no:
eiks kaksplussan tädit osaa neuvoa?ei tarttis asiakaspalveluihin soitella.täältähän tuntuu saavan kaiken avun

jokanen mokkula toimii varmaan eri tavalla ja noi asetukset muutetaan eri tavalla. Joten mitenkään ei voi tietää kaikkien toimintaperiaatetta. Joten soita asiakaspalveluun niin saat parhaan avun! :)
Meidän saunalahden mokkula esim on sellanen, että siinä on valmiiksi niin,että kun yhdistää verkkoon niin se kysyy mihin verkkoon yhdistetään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja villiäinen:
Niin ja mistä mä tiedän mikä verkko on suomen ja mikä ruotsin/venäjän tai jonkin muun...Siis mikä on oikea verkko joka kuuluu ollakin eikä tuu ylimääräisiä maksuja??

Oman operaattorisi verkko on tietenkin se oikea.

Niin no joo,en ajatellu noin kun mulla lukee aina siellä jotain HSDPA tai jotai muita litanioita,vaihtelee...

 

Yhteistyössä