Heipä vain minultakin ja voimia kaikille kampuravauvoille, -lapsille ja -aikuisille ja heidän vanhemmilleen!
Minuakin "siunattiin" syntymässä molemminpuolisilla kampuroilla ja ensimmäinen molemminpuolinen korjausleikkaus tehtiin parin viikon ikäisenä. Nyt ikää on 24 ja kokemusta leikkauksista on kertynyt niin paljon etten ole enää jaksanut sairaalakertoja laskea (Kymmenennen kerran jälkeen ei enää motivaatio riittänyt). Leikkausten kohteena on ollut paitsi jalkaterät myös polvet, koska tarkoitushan on, että polvilumpiot pysyisivät normaalimenossa polven etuosassa eikä sivussa :/
Jalkaterissä on edelleen virheasento ja viimeisin vitsaus oli jalkaterän rasitusmurtumat, joita alkoi napsahdella kävelylenkillä ja portaita laskeutuessa. Tämän vaivan johdosta olin jälleen syksyllä leikkauksessa ja kontrollikäyntiä odotan. Tänään viimeksi ajattelin, että eikö tämä tuska koskaan lopu, kun taas on lonkassa hirveät kivut ihan vain uusien ja ilmeisesti sopimattomien kenkien johdosta (kengistä puheen ollen, kengännroni on vain 35, korkokenkiä en ole ikinä pystynyt pitämään ja muutenkin vaatimukset kengille on todella korkeat). Kävely sujuu "normaalisti" eli pystyssä pysyn, mutta tasaspaino on huono, kuten ryhtikin, ja juoksemisesta, luistelemisesta yms. voin vain haaveilla.
Sitä miten kaikki tämä on vaikuttanut elämäni sosiaaliseen puoleen, en edes yritä kuvailla, mutta säilyneestä mielenterveydestäni käy suurelta osin kiittäminen vahvaan tukeen perheeni taholta. Tuntuu liian vaikealta ajatella tulevaisuutta pitemmälle, kun ei mene päivääkään ettenkö joutuisi ajattelemaan jalkojani ja sitä, miten niiden "vajavaisuus" vaikuttaa jokapäiväiseen elämääni, mutta hammasta purren yritän mennä päivä kerrallaan eteenpäin.
Kaikenkaikkiaan jokainen leikkaus, kuntoutusjakso, uusintaleikkaus ja korjausleikkauksen korjausleikkaus ja "erilaisuudestani" johtuva ystävien kääntyminen kiusaajiksi ja kaikki muu koettu on kuitenkin tehnyt minusta vahvemman ihmisen, joka arvio itseään muilla kuin toisten asettamilla ulkoisilla mittareilla.
Toivon että nykyiset hoitomenetelmät tekevät pienien kampuravauvojen elämästä helpompaa kuin minun tähänastinen elämäni on ollut ja kaikkea hyvää myös teille vanhemmille!