O
"Omppu"
Vieras
Apua tarvitsen...
Olen pienen pojan yksinhuoltaja. Palaan hoitovapaalta töihin kahden kuukauden päästä, kun poika on 1 vuosi ja 3 kk vaikken haluaisi vielä, kun lapsi on pieni. Vaihtoehtoja ei ole. Lapsen isä jätti minulle valtavat velat, joihin siis en ole itse syyllinen, mutta kaikki on minun nimelläni. Pankki ja ulosotto haluavat lyhennyksiä, ja kotihoidontuella ei paljon velkoja lyhennellä. En olisi voinut jäädä edes hoitovapaalle ilman vanhempieni taloudellista apua, mutta hekään eivät enempää voi auttaa, molemmilla pienehkö eläke vain. Sossut eivät laske mitään lainanlyhennyksiä menoiksi, joten toimeentulotukea en paljoa saa.
Ihmiset ihmettelevät hieman, kuinka nyt näin nopeasti töihin menen, enkä kehtaa kertoa todellista syytä. Tunnen itseni huonoksi äidiksi kun jätän lapseni niin aikaisin vieraille. Ja haluaisin olla lapseni kanssa kotona vielä. Äitini ei sairautensa vuoksi pystyisi kokopäiväisesti poikaa hoitamaan, joten päiväkotiin poika joutuu. Toki voi siellä viihtyäkin, mutta ikävä ja syyllisyys ovat kovat.
Lastenlehdissä monessa jutussa sanotaan, kuinka lapsi on tyytyväinen kun äiti on pitkään kotona. Entäs me äidit, joilla ei vaihtoehtoja ole? Ketään muita vastaavassa tilanteessa?