V
"vieras"
Vieras
Maamme Eurooppa-politiikka muistuttaa sylikoiran pennun käytöstä. Ne haluavat alemmuuskompleksiensa johdosta miellyttää isompiaan. Taisi olla Lipponen, joka ensimmäiseksi sanoi, että meidän pitää olla Unionin ytimissä. Puolue näyttää edelleen noudattavan vanhan mestarin politiikkaa ja haluaa pitää meidät juhlien pääpöydässä maksoi mitä maksoi. Kannattaisi vähän miettiä, onko illallinen hintansa väärtti.
Sen sijaan, että Unionista vastaavat ministerit lukevat kansainvälisistä lehdistä, mitä mieltä meidän Merkelin mielestä tulee mistäkin Unionin asiasta kulloinkin olla, voisimme muodostaa asioista ihan itse mielipiteen. Aluksi vaikka niin, että päättäisimme minkälaisessa Unionissa haluamme olla, sen sijaan, että tyrkytämme itseämme nöyristellen sellaisiin ytimiin, jotka eivät ole meille edullisia.
Unioni on tulevaisuudessa joko tulonsiirtounioni tai vapaakauppaunioni. Olisiko liikaa vaadittu maan hallitukselta, että se kertoisi itsensä valtaan äänestäneille, kumpaan se on meitä viemässä?
Tulonsiirtounionin ytimessä häämöttää yhteinen sosiaaliturva ja sen seurauksena yhteinen sosiaaliturvan rahoitus. Koska Suomen sosiaaliturva on tänään huomattavasti kattavampi kuin muissa Unionin maissa, siitä seuraa, että tulonjakounionissa meidän sosiaaliturvaamme joudutaan heikentämään, mutta verotuksemme säilyy ennallaan tai kiristyy. Onhan jonkun maksettava laajennettu sosiaaliturva niissä maissa, joissa omat verotulot eivät siihen riitä.
Meidän siis kannattaa pysyä niin kaukana kuin vain voimme niistä tulonsiirtounionin ytimistä. Se, että Eurooppa-asioista vastaava ministeri Stubb kävisi Brysselissä kertomassa tahtotilamme, ei maamme mainetta siellä pilaisi. Saattaisivat jopa kunnioittaa sellaista maata, jossa hallitus tietää, mihin suuntaan Unionia tulee kehittää. Kehittämisen suunnasta kun Brysselin byrokraateilla ei näytä olevan omaa käsitystä.
Ulkomaankaupasta riippuvaisena maana meidän tulee huolehtia siitä, että Unioni keskittyy tulonsiirtoautomaattien pystyttämisen sijasta parantamaan Suomen ja muun Euroopan kilpailukykyä. Se paranee parhaiten palaamalla takaisin Maastrichtin sopimuksen vapaakauppahenkeen, minimoimalla Unionin byrokraattien käytössä oleva budjetti ja panemalla stoppi budjetin ulkopuolisille tulonsiirroille.
Panostamalla tavaroiden, työvoiman ja pääoman vapaaseen liikkumiseen sekä minimoimalla julkisen sektorin sekaantuminen yritystoimintaan käynnistyisi David Ricardon 1800-luvun alussa lanseeraama suhteellisen kilpailukyvyn mukainen klustereiden rakentuminen Unionin sisällä ja Joseph Schumpeterin oppien mukainen uutta menestyvää teollisuutta aikaansaava luova tuho koko Unionin alueella. Osaamiskeskittymillä ja uusilla yrityksillä olisi Unionissa riittävät kotimarkkinat, joiden varassa ne voisivat hioa kansainvälistä kilpailukykyään.
Ministerit Katainen, Stubb ja Urpilainen, onko vaikea valita?
Ytimet pöpelikössä? | Kalle Isokallio | Blogit | Iltalehti.fi
Sen sijaan, että Unionista vastaavat ministerit lukevat kansainvälisistä lehdistä, mitä mieltä meidän Merkelin mielestä tulee mistäkin Unionin asiasta kulloinkin olla, voisimme muodostaa asioista ihan itse mielipiteen. Aluksi vaikka niin, että päättäisimme minkälaisessa Unionissa haluamme olla, sen sijaan, että tyrkytämme itseämme nöyristellen sellaisiin ytimiin, jotka eivät ole meille edullisia.
Unioni on tulevaisuudessa joko tulonsiirtounioni tai vapaakauppaunioni. Olisiko liikaa vaadittu maan hallitukselta, että se kertoisi itsensä valtaan äänestäneille, kumpaan se on meitä viemässä?
Tulonsiirtounionin ytimessä häämöttää yhteinen sosiaaliturva ja sen seurauksena yhteinen sosiaaliturvan rahoitus. Koska Suomen sosiaaliturva on tänään huomattavasti kattavampi kuin muissa Unionin maissa, siitä seuraa, että tulonjakounionissa meidän sosiaaliturvaamme joudutaan heikentämään, mutta verotuksemme säilyy ennallaan tai kiristyy. Onhan jonkun maksettava laajennettu sosiaaliturva niissä maissa, joissa omat verotulot eivät siihen riitä.
Meidän siis kannattaa pysyä niin kaukana kuin vain voimme niistä tulonsiirtounionin ytimistä. Se, että Eurooppa-asioista vastaava ministeri Stubb kävisi Brysselissä kertomassa tahtotilamme, ei maamme mainetta siellä pilaisi. Saattaisivat jopa kunnioittaa sellaista maata, jossa hallitus tietää, mihin suuntaan Unionia tulee kehittää. Kehittämisen suunnasta kun Brysselin byrokraateilla ei näytä olevan omaa käsitystä.
Ulkomaankaupasta riippuvaisena maana meidän tulee huolehtia siitä, että Unioni keskittyy tulonsiirtoautomaattien pystyttämisen sijasta parantamaan Suomen ja muun Euroopan kilpailukykyä. Se paranee parhaiten palaamalla takaisin Maastrichtin sopimuksen vapaakauppahenkeen, minimoimalla Unionin byrokraattien käytössä oleva budjetti ja panemalla stoppi budjetin ulkopuolisille tulonsiirroille.
Panostamalla tavaroiden, työvoiman ja pääoman vapaaseen liikkumiseen sekä minimoimalla julkisen sektorin sekaantuminen yritystoimintaan käynnistyisi David Ricardon 1800-luvun alussa lanseeraama suhteellisen kilpailukyvyn mukainen klustereiden rakentuminen Unionin sisällä ja Joseph Schumpeterin oppien mukainen uutta menestyvää teollisuutta aikaansaava luova tuho koko Unionin alueella. Osaamiskeskittymillä ja uusilla yrityksillä olisi Unionissa riittävät kotimarkkinat, joiden varassa ne voisivat hioa kansainvälistä kilpailukykyään.
Ministerit Katainen, Stubb ja Urpilainen, onko vaikea valita?
Ytimet pöpelikössä? | Kalle Isokallio | Blogit | Iltalehti.fi