Kalastajan Vaimo -blogista; onko muille tullut myötätunnon (säälin) tunnetta sitä lukiessa?

Lueskelen muutamia blogeja silloin tällöin ajanvietteeksi ja yleensä minulla ne valikoituu kauniiden kuvien ja estetiikan tajun perusteella, asiapitoiset tekstit on sitten erikseen.

Kalastajan Vaimoa olen lukenut jo pitkään ja jotenkin tosi usein jää hiukan haikea tai surumielinen fiilis sen jälkeen. Jotenkin.. en tiedä? Hän on kai pienten lapsiensa kanssa paljon yksin, on varmasti rankkaa, mutta on silti niin urhea ja positiivinen nainen. Tulee vaan jotenkin hirmu yksinäinen vaikutelma..? Erityisesti niistä kuvista, joita ottaa itsestään lasten päiväunien aikaan, jotenkin sitä kuvaustilannetta miettiessä tulee sellainen tunne, että voi toista.. Hän vaikuttaa miellyttävältä ihmiseltä ja mukavalta, harmi kun asuu niin kaukana, voisin hyvin kuvitella ystävystyväni hänen tyylisensä ihmisen kanssa

 

No ei kyllä totisesti ole tullut säälin tunteita enkä ole ajatellut hänen olevan yksinäinen. Mistähän sä tällaisen mielleyhtymän sait?

Minustakin hän on positiivinen, ja hänen elämänsä näyttää mukavalta. Jos mä nyt tästä heittäisin miltä hän minusta vaikuttaa, niin tyytyväiseltä. Todellisuuttahan me emme tiedä, koska blogi näyttää aina vain viipaleen ihmisen elämästä. Ihmettelen silti mielikuvaasti, koska minulla on melkeinpä päinvastainen...

 

Itse luen myös ja ei minulle ole tuollaista kuvaa tullut. Vaan että aikaansaava ja avoin ihminen. Jolla on silmää vaatteille ja sisutamiselle. Ei ole itseni tyylistä, mutta hänelle sopii. Kyllähän hän käy töissä ja matkustaa ja harrastaa ei mun mielestä yksinäinen lainkaan! Mutta itse olenkin erakko

 

Jotkut ihmiset "aistii" toisten tunteita helpommin kuin muut.

Vaikka joku vetäisi kuinka iloista roolia hyvänsä mua voi alkaa hänen seurassaan itkettää, koska aistin se syvällä olevan surun.

Joidenkin ihmisten seurassa alkaa tuntua siltä, ettei kestä sitä vihan määrää vaikkei mitä vihaa näykään.

Tässäei ole mitään yliluonnollista. Luulen ennemminkin että me tunteen aistijat ollaan jouduttu lapsena aavistelemaan epätasapainoisen vanhemman tunteita tms.

Ja joo: mullekin tulee niin surullinen olo kalastajanvaimosta etten pysty lukemaan kun alkaa itkettää. Syytä en tietenkään tiedä eikä ole mun asia sitä arvaillakaan.

 

Myös minulle tulee tuosta blogista jotenkin tosi surumielinen kuva - Johannassa on jotakin hyvin käsin kosketeltavaa surumielisyyttä ja haikeutta. Silmistä paistaa sellainen haikea kaipaus. Onko sitten sitä että rakkaat ovat kaukana Suomessa ja mies reissutöissä, kuka tietää, mutta näin itse arvailisin..

 

no huhuh, ei todellakaan.

 

Paha mennä sanomaan. Luin muutaman kappaleen, mutta en pysty lukemaan pidemmälle, kun ärsyttää joka väliin tungetut enkun kieliset lausahdukset.

 

[QUOTE="gitta";24848028]Jotkut ihmiset "aistii" toisten tunteita helpommin kuin muut.

Vaikka joku vetäisi kuinka iloista roolia hyvänsä mua voi alkaa hänen seurassaan itkettää, koska aistin se syvällä olevan surun.

Joidenkin ihmisten seurassa alkaa tuntua siltä, ettei kestä sitä vihan määrää vaikkei mitä vihaa näykään.

Tässäei ole mitään yliluonnollista. Luulen ennemminkin että me tunteen aistijat ollaan jouduttu lapsena aavistelemaan epätasapainoisen vanhemman tunteita tms.

Ja joo: mullekin tulee niin surullinen olo kalastajanvaimosta etten pysty lukemaan kun alkaa itkettää. Syytä en tietenkään tiedä eikä ole mun asia sitä arvaillakaan.[/QUOTE]

Paljon mahdollista! Itse olen hyvinkin herkkä huomaamaan toisen tunnetilat tai syvälle työnnetyt todelliset tunteet. Jännä juttu muuten, jotkut ihmiset taas eivät huomaa toisen mahdollista surua/ärtymystä/kuplivaa iloa vaikka se paistaisi kilometrien päähän.

 

Mä luen ihan säännöllisesti ja mulla on kyllä ihan päinvastainen käsitys kuin ap:llä. Se että miestä ei näy blogissa, ei tarkoita sitä että ei olisi paikalla.
Ja onhan Johanna tosi touhukas, käy töissä muutamana päivänä viikossa sairaanhoitajana, ohjaa zumbaa. Ja onhan hänellä kavereita mikä on ihana asia kun on muuttanut täysin vieraaseen maahan.

 

Ehkä vähän melankolinen ja surumielinen. Muttei säälittävä kuitenkaan. (Enkä osaa sitä perustella sen kummemmin)

 

Paljon mahdollista! Itse olen hyvinkin herkkä huomaamaan toisen tunnetilat tai syvälle työnnetyt todelliset tunteet. Jännä juttu muuten, jotkut ihmiset taas eivät huomaa toisen mahdollista surua/ärtymystä/kuplivaa iloa vaikka se paistaisi kilometrien päähän.

Mistä sä tiedät, onko nämä sun arvaukset ihmisten tunnetiloista oikeita? Siis kysytkö/mainitsetko asiasta, kun huomaat jonkun ihmisen syvälle työnnetyn, todellisen tunnetilan?

 

Mistä sä tiedät, onko nämä sun arvaukset ihmisten tunnetiloista oikeita? Siis kysytkö/mainitsetko asiasta, kun huomaat jonkun ihmisen syvälle työnnetyn, todellisen tunnetilan?

Minä itse ainakin ajattelen niin, että tapani nähdä melankoliaa ja surumielisyyttä asioissa ja ihmisissä liittyy enemmän siihen melankoliaan ja surumielisyyteen itsessäni, enemmän kuin niinkään siihen kuinka surullisia asiat oikeasti ovat. En myöskään koe sitä ahdistavana enkä siksi pidä surumielisyyttä säälittävänä, usein se on hyvinkin kaunista ja lohdullista (vaikka tiedän, että joku ei sellaista pysty ymmärtämään)

 

Ei saa haukkuu lihovia!

 

Minä itse ainakin ajattelen niin, että tapani nähdä melankoliaa ja surumielisyyttä asioissa ja ihmisissä liittyy enemmän siihen melankoliaan ja surumielisyyteen itsessäni, enemmän kuin niinkään siihen kuinka surullisia asiat oikeasti ovat. En myöskään koe sitä ahdistavana enkä siksi pidä surumielisyyttä säälittävänä, usein se on hyvinkin kaunista ja lohdullista (vaikka tiedän, että joku ei sellaista pysty ymmärtämään)

Mutta silloinhan sä et oletakaan näkeväsi jonkun ihmisen syvimpiä, todellisia tunteita.

 

Mutta silloinhan sä et oletakaan näkeväsi jonkun ihmisen syvimpiä, todellisia tunteita.

No joo, en niin. Kommentti oli ehkä enemmän sille, jota sinä olit lainannut, en vaan osannut päättää mihin sen lykkäisin

Epäilen myös, että jos/kun on joutunut kovasti lapsena tulkitsemaan ailahtelevan ja arvaamattoman vanhemmat tuuliviiriä, silloin herkemmin tunnistaa ja tulkitsee nimenomaan niitä negatiivisia, surullisia tai aggressiivisia tunteita. Niitähän sitä lapsena enemmän on silloin hakenut tutkallaan..

 

Vähän on tekstissäänkin sellaista havaittavissa, että kaipaisi lepoa. Toivottavasti ei polta itseään loppuun.

 

Mistä sä tiedät, onko nämä sun arvaukset ihmisten tunnetiloista oikeita? Siis kysytkö/mainitsetko asiasta, kun huomaat jonkun ihmisen syvälle työnnetyn, todellisen tunnetilan?

Monesti se sitten selviää kun jutellaan enemmän / tutustutaan paremmin. Ja usein olen näissä kyllä ollut oikeassa. Ihan kuten joku tuossa kirjoittikin siitä "aistimisesta".

 

Monesti se sitten selviää kun jutellaan enemmän / tutustutaan paremmin. Ja usein olen näissä kyllä ollut oikeassa. Ihan kuten joku tuossa kirjoittikin siitä "aistimisesta".

Ok, kiitos.

 

Joskus kateus ilmenee "myötätuntona" ja "säälinä". Semmoisille ihmisillä, jotka haluaisivat vaan olla "ystäviä"

 

[QUOTE="heh";24848531]Joskus kateus ilmenee "myötätuntona" ja "säälinä". Semmoisille ihmisillä, jotka haluaisivat vaan olla "ystäviä"[/QUOTE]

Aika akrobaatti saa olla jos tästä(kin) aloituksesta löytää kateuden. Kateutta on ilman muuta kaikkialla ja joskus esimerkiksi vähättely lähtee kateudentunteesta, mutta enpä nyt menisi sanomaan että aivan ystävällishenkisessä aloitustekstissä olisi taustalla mainitsemasi syy. Aika kaukaa haetultahan tuo tuntuu.

Itsekin luen ko. blogia ja miellän sen myös jollakin tapaa melankoliseksi. Eikä se blogia tai blogistia itseään tee mitenkään huonommaksi. Ainakaan minun mielestäni. Olen ajatellut, että blogin pitäjä on muuttanut kauas kotimaastaan ja omasta perheestään - luopunut jostain tärkeästä ja saanut jotakin tärkeää sen tilalle sitten. Mutta kyllähän tästä Johannasta tietty surumielisyys kuultaa. Tämän sanottuani pitää varmaankin painottaa, että en ole kateellinen hänelle Tosin joistakin ihanista vaatekappaleista olen hieman kateellinen - kuten Mulberryn klassikolaukusta..! Se on minun toive-/haavelistalla

 

[QUOTE="heh";24848531]Joskus kateus ilmenee "myötätuntona" ja "säälinä". Semmoisille ihmisillä, jotka haluaisivat vaan olla "ystäviä"[/QUOTE]
Niin totta.

 

Blogin pitäminen voi olla joskus rankaa, vaikkei mitään erityistä syytä olisikaan. Indiedays bloggareille maksetaan hyvin ja eivät voi vaan pitää paussia noin vain.

 

Lueskelen muutamia blogeja silloin tällöin ajanvietteeksi ja yleensä minulla ne valikoituu kauniiden kuvien ja estetiikan tajun perusteella, asiapitoiset tekstit on sitten erikseen.

Kalastajan Vaimoa olen lukenut jo pitkään ja jotenkin tosi usein jää hiukan haikea tai surumielinen fiilis sen jälkeen. Jotenkin.. en tiedä? Hän on kai pienten lapsiensa kanssa paljon yksin, on varmasti rankkaa, mutta on silti niin urhea ja positiivinen nainen. Tulee vaan jotenkin hirmu yksinäinen vaikutelma..? Erityisesti niistä kuvista, joita ottaa itsestään lasten päiväunien aikaan, jotenkin sitä kuvaustilannetta miettiessä tulee sellainen tunne, että voi toista.. Hän vaikuttaa miellyttävältä ihmiseltä ja mukavalta, harmi kun asuu niin kaukana, voisin hyvin kuvitella ystävystyväni hänen tyylisensä ihmisen kanssa

Joo, tajuan mitä tarkoitat. Hän on usein joulun, juhannuksen tms aikoihin surullisen oloinen ja kaipaa kovin Suomea ja vanhempiaan/sisarustaan sieltä kun palaa takaisin Norjaan. Viime aikoina tuonut kyllä esille norjalaisia ystäviäänkin. Mutta mies usein matkoilla ja kokee ehkä yksinäiseksi päivät lasten kanssa?

Silloin tällöin kirjoittaa, että tulisi elää hetkessä ja olla onnellinen kaikesta pienestäkin juuri nyt. Silti tulee usein mieleen, että ymmärtääkö Kalastajan vaimo, miten paljon hän kuitenkin saa viettää aikaansa esim siskonsa kanssa? Ehkä hän ei ymmärrä, miten Suomessa painetaan pitkiä päiviä ja lisäksi tulevat kuskaukset lasten harrastuksiin ja omat opiskelut. Tuntuu kuin siellä Norjassa kaikki olisi niin paljon leppoisampaa, pärjää ilman ajokorttia, töitä on muutamana päivänä viikossa ...

Suomesta päin katsottaessa Norja vaikuttaa ihan paratiisilta, töitä tehdään vähemmän, töissä rento meno ja enemmän porukkaa tekemässä sitä työtä (kalastajan vaimo kirjoitti itse tästä yhdessä bloggauksessaan) ja palkka on parempi