Kaksosraskaus, toinen sikiö jäänyt huomaamatta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "möykky"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"möykky"

Vieras
Sain keskenmenon muutama viikko takaperin, viikkoja silloin alle kymmenen. Kävin ultrassa ja siellä todettiin hyvin ja normaalisti tyhjentynyt kohtu, epikriisissä luki "täydellinen keskenmeno."
Keskenmenossa tuli paljon, ja isojakin hyytymiä, joka sai minut miettimään että olisiko raskaus voinut olla

Nyt on alkanut alavatsassa tuntumaan vauvan potkujen kaltaisia liikkeitä, sellaista "muljahtelua" mitä tuntui esikoista odottaessa kun alkoi kohdussa liikkua. Miehenikin näki liikkeet vatsanpeitteen läpi. Luulin ensin että mahassa on vain ilmaa, mutta olo ei ole yhtään ilmavaivainen, eikä se kiertävä ilma ole koskaan näkynyt mulla ulospäin. Ja nää muljahdukset tuntuu siis aivan samalta kuin vauvan ensimäiset liikkeet.

Mietin että onkohan ollenkaan mahdollista että mulla olisikin ollut kaksosraskaus, joista toinen olisi mennyt kesken ja toinen sikiö jäänyt huomaamatta. Onko kenelläkään kokemuksia kaksosraskauksista joissa toinen sikiö on huomattu vasta myöhemmin, ja voiko ylipäätään alakautta tehdyssä ultrassa jäädä jotain huomaamatta?

Olen kiitollinen kaikista vastauksista ja neuvoista, soittaako neuvolaan tai sinne missä ultrattiin ja kysyä olisiko tällainen vaihtoehto mahdollinen.
 
[QUOTE="möykky";26726482]Keskenmenossa tuli paljon, ja isojakin hyytymiä, joka sai minut miettimään että olisiko raskaus voinut olla sittenkin laskentaa pidemmällä, että olisi tullut yhdet "valemenkat."
[/QUOTE]

(Korjasin kun viesti karkasi liian aikaisin)
 
Kyllä toinen sikiö voi jäädä ultraajalta huomaamatta (tapauksia on kyllä), mutta vaikea uskoa, että kunnollisen keskenmenon jälkeen voisi toinen sikiö jäädä kohtuun. Ja en nyt muista, milloin liikkeet alkoivat tuntua, mutta ei kai ne noin alkuvaiheessa ainakaan?
 
Esikoista odottaessa alkoivat tuntua rv19+, mutta netistä olen lukenut että joillain uudelleensynnyttäjillä tuntuvat liikkeet jo 12+. Epäilen kyllä olevani luulotautinen tästä asiasta, mutta häiritsee nuo vauvan liikkeitä muistuttavat muljahdukset kun ne läpikin näkyy, enkä oo muuta varteenotettavaa selitystä keksinyt. Vaikka en kyllä usko tähänkään, kunhan mietin ja kyselen.
 
Liikkeet ei voi tuntua noin aikaisin! Jos teet raskaustestin, niin sillähän se selviää, sen ei pitäisi näyttää enää positiivista, jos kohtu oli kokonaan tyhjentynyt.
 
Ei nyt ihan sama tilanne, mutta rv9 vuosin kuin seula+isoja hyytymiä ja ultrassa näkyi elävä sikiö ja seuraavassa ultrassa rv12 sikiöitä olikin kaksi.
Lääkäreiden vahva veikkaus on, että alunperin on ollut kolme alkiota. Sitä tukee myös huimat hcg lukemat ja valtava istukka. Loppujen lopuksi syntyi vain yksi...
 
Mulla on vauvan liikkeet tuntuneet n. viikolla 16. Ulos päin liikkeet ovat näkyneet vasta paljon paljon myöhemmin. Sikiö on vielä niin pieni, ettei se jaksa äidin vatsanpeitteitä liikuttaa. Vasta n. viikon 30 paikeilla voi nähdä varpaat vatsan läpikin.
 
Kyllähän sellaistakin on tapahtunut, joskin uskon, että "tyhjentynyt kohtu" tarkoittaa, että kohtu on tosiaankin ultrassa näyttänyt täysin tyhjältä. Kannattaa toki soittaa neuvolaan/ultrapaikkaan jos tuntuu siltä, että raskausoireita edelleen on. Huomioithan, että jos sulla on muutama viikko sitten ollut viikkoja alle kymmenen, niin niitä olisi siis nyt maksimissaan 12, jolloin kohdun koko on hyvin pieni, nämä liikkeet pitäisi tuntua ja näkyä ihan alhaalla, hyvin pienellä, hiukan nyrkkiä suuremmalla alueella aivan häpyluun tuntumassa.
 
jos tekisit raskaustestin?
Mä oon käsittäny että raskaustestit voi näyttää positiivista kuukausi keskenmenon jälkeenkin, joten siihen en ehkä vielä luottaisi..

Mulla on vauvan liikkeet tuntuneet n. viikolla 16. Ulos päin liikkeet ovat näkyneet vasta paljon paljon myöhemmin. Sikiö on vielä niin pieni, ettei se jaksa äidin vatsanpeitteitä liikuttaa. Vasta n. viikon 30 paikeilla voi nähdä varpaat vatsan läpikin.
Mulla tuntui ja näkyi liikkeet pari päivää niiden alkamisen jälkeen (rv 19+), olen aika hoikka.

Onko kenenkään mielestä järkevää soittaa neuvolaan tai ultrauspaikkaan ja kysyä asiasta? Vai selviääkö se sitten km:n jälkeisessä jälkitarkastuksessa?
 
Pahoittelut keskenmenosta :( En kuitenkaan usko mitenkään, että kokeneelta ultraajalta jää kokonaan toinen sikiö huomaamatta, en sitten millään. Eli odottelisin ihan rauhassa niitä uusia menkkoja. Itselläni takana kaksi keskenmenoa 11+ viikoilla ja muistaakseni 6-8vkoa sai odotella menkkoja, eli ei ne ihan heti ala. Neuvolaan yhteys, jos epäilyttää ettei kaikki ole kunnossa. Voimia jatkoon ja uusiin yrityksiin! :)
 
Kyllähän sellaistakin on tapahtunut, joskin uskon, että "tyhjentynyt kohtu" tarkoittaa, että kohtu on tosiaankin ultrassa näyttänyt täysin tyhjältä. Kannattaa toki soittaa neuvolaan/ultrapaikkaan jos tuntuu siltä, että raskausoireita edelleen on. Huomioithan, että jos sulla on muutama viikko sitten ollut viikkoja alle kymmenen, niin niitä olisi siis nyt maksimissaan 12, jolloin kohdun koko on hyvin pieni, nämä liikkeet pitäisi tuntua ja näkyä ihan alhaalla, hyvin pienellä, hiukan nyrkkiä suuremmalla alueella aivan häpyluun tuntumassa.

9+1 tai 2 oli laskennallisesti ultran aikaan.. Ja ne liikkeet (tai "liikkeet") näkyy ja tuntuu nimenomaan ihan alavatsalla kohdun korkeudella, häpykarvoituksen tuntumassa.
 
Mutta jos raskaustestinon nehatiivinen tai vain erittäin haalea positiivinen niin ei se oo vauva mikä siellä potkii. Siinä mielessä testistä vois olla apua. Jos raskaus jatkuu niin noilla viikoilla pitäisi tulla vertailuviivan veroinen viiva testiin.
 
[QUOTE="möykky";26726852]Mä oon käsittäny että raskaustestit voi näyttää positiivista kuukausi keskenmenon jälkeenkin, joten siihen en ehkä vielä luottaisi..

Mulla tuntui ja näkyi liikkeet pari päivää niiden alkamisen jälkeen (rv 19+), olen aika hoikka.

Onko kenenkään mielestä järkevää soittaa neuvolaan tai ultrauspaikkaan ja kysyä asiasta? Vai selviääkö se sitten km:n jälkeisessä jälkitarkastuksessa?[/QUOTE]
Nyt sulla tuskin ois viikkoja sitä 19sta, jolloin liikkeet voisivat NÄKYÄ, vaan paljon vähemmän (tunteminen ei liity liikkeiden näkemiseen)? Taitaa olla kyse jostain muusta kuin elävästä sikiöstä.

Käy kuitenkin yksityisellä ultrassa jos mietityttää. Jälkitarkastuksessa tuskin ultrataan. Mites muut raskausoireet? Onko niitä?
 
[QUOTE="vieras";26726874]Pahoittelut keskenmenosta :( En kuitenkaan usko mitenkään, että kokeneelta ultraajalta jää kokonaan toinen sikiö huomaamatta, en sitten millään. Eli odottelisin ihan rauhassa niitä uusia menkkoja. Itselläni takana kaksi keskenmenoa 11+ viikoilla ja muistaakseni 6-8vkoa sai odotella menkkoja, eli ei ne ihan heti ala. Neuvolaan yhteys, jos epäilyttää ettei kaikki ole kunnossa. Voimia jatkoon ja uusiin yrityksiin! :)[/QUOTE]

Mulla on liikaa aikaa niin oon löytäny netistä yllättävän monta tarinaa joissa ultrassa tai dobblerilla (?) ei ole löydetty toista sikiötä tai sydänääniä, ja jopa yhden tarinan missä kaksosraskaus oli selvinnyt vasta synnytyksessä. Vaikka luulen kyllä että turhaan kiusaan itteäni lukemalla tollaisia tarinoita.
Mutta kiitos sulle pahoitteluista ja tsempeistä :)
 
Onhan se mahdollista, että toinen sikiö on jäänyt huomaamatta. Onhan niitä tapauksia, että vasta rakenneultrassa on huomattu toinen vauva.... Itellä epäiltiin kolmosraskautta (kaksosista jo tiesin) koska lääkäri löysi kolmet eri sydänäänet, ultraaja löysi vain kaksi sikiötä, mutta mainitsi heti, että hän ei voi poissulkea sitä mahdollisuutta, että kolmaskin olisi. Ja viikkoja oli tuolloin jo reilu 12.
 
[QUOTE="möykky";26726482]Miehenikin näki liikkeet vatsanpeitteen läpi. Luulin ensin että mahassa on vain ilmaa, mutta olo ei ole yhtään ilmavaivainen, eikä se kiertävä ilma ole koskaan näkynyt mulla ulospäin. Ja nää muljahdukset tuntuu siis aivan samalta kuin vauvan ensimäiset liikkeet.
[/QUOTE]
Voi hyvinkin olla ilmaa suolessa, ei se aina tunnu tuon enempää. Ihan tuttuja oireita, vaikka raskaudesta on ollut vuosia aikaa. Noita tulee aina aika ajoin, vielä en ole osannut niitä mihinkään tiettyyn ruoka-aineeseen yhdistellä.
 
[QUOTE="möykky";26726482]Nyt on alkanut alavatsassa tuntumaan vauvan potkujen kaltaisia liikkeitä, sellaista "muljahtelua" mitä tuntui esikoista odottaessa kun alkoi kohdussa liikkua. Miehenikin näki liikkeet vatsanpeitteen läpi. Luulin ensin että mahassa on vain ilmaa, mutta olo ei ole yhtään ilmavaivainen, eikä se kiertävä ilma ole koskaan näkynyt mulla ulospäin. Ja nää muljahdukset tuntuu siis aivan samalta kuin vauvan ensimäiset liikkeet. [/QUOTE]

Alkuperäinen kirjoittaja Epätoivoista toivoa;26726926:
Nyt sulla tuskin ois viikkoja sitä 19sta, jolloin liikkeet voisivat NÄKYÄ, vaan paljon vähemmän (tunteminen ei liity liikkeiden näkemiseen)? Taitaa olla kyse jostain muusta kuin elävästä sikiöstä.

Käy kuitenkin yksityisellä ultrassa jos mietityttää. Jälkitarkastuksessa tuskin ultrataan. Mites muut raskausoireet? Onko niitä?

Hammastahna etoo hieman, mutta ei sen enempää. Ei ollut kyllä ennen keskenmenoakaan oireita, testin tajusin tehdä kun menkat oli viikon myöhässä.
 
Sikiö olisi varmaan voinutkin jäädä näkymättä, mutta kun puhuvat epigriisissä täydellisestä keskenmenosta, se minusta tarkoittaa, ettei kohdussa näy paksua limakalvoa tms. Se minusta olisi pitänyt näkyä, jos toinen olisi vielä ollut matkassa. Mutta ihmeitähän tapahtuu.
 
Yhteistyössä