Kaksoset ja perätila

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Valas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Valas

Vieras
Hei!
Odotan kaksosia rv 31 ja tuleva synnytys mietityttää. A vauva on perätilassa, ollut jo kuukauden, enkä usko että enää siitä kääntyy. Onko muita perätilavauvaa/-vauvoja odottavia/synnyttäneitä? Varsinkin jos synnyttäneitä on niin haluaisin kuulla miten perätilasynnytys on mennyt. Meilläpäin on mahdollista synnyttää alakautta vaikka on perätilassa. Leikkausta en mielellään haluaisi.
Miten muiden kaksosia odottavien raskaus on sujunut? Kertokaahan kuulumisia!
 
Hei! Toinen lapseni oli perätilassa koko raskauden ajan ja käännöstäkin yritettiin, muttei onnistunut. Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin synnyttämään alateitse, tai pikemminkin siirtämään leikkauspäätöstä vielä viikolla... ja vielä viikolla... kunnes synnytys käynnistyikin itsestään. Synnytin Espoon Jorvissa, jossa perätilasynnytykset ovat harvinaisia, ja kriteeritkin ovat tiukat: ei saa olla ensisynnyttäjä, lantion pitää olla tilava, vauvan suhteellisen pieni, synnytyksen pitää käynnistyä spontaanisti eikä saa olla kovasti yliaikainen. Ja ennen kaikkea: synnyttäjän pitää olla motivoitunut. Näillä eväillä se kuulemma sujuu turvallisesti. Ja sanottiin, että saa myös muuttaa mieltä ja siirtyä leikkaukseen. Synnytys sujui kaikin puolin hyvin, eikä ollut mitään erityistä eroa raivotarjonnassa olleen esikoisen synnytykseen. Ponnistusvaiheessa vain piti olla hiukan hankalassa asennossa poikkipöydällä jalat ylhäällä, ja ponnistelua oli hiukan enemmän, kun vartalo ja pää piti erikseen saada ulos. Kuitenkin ponnistusvaihe kesti vain n. 10 minuuttia. Paljon voimia sinulle loppuraskauteen ja synnytykseen, ellet jo ole synnyttänyt!
 
Moikka !
Hauska kuulla, että haluat synnyttää alateitse.
Nykyään kun tuntuu, että kaikki haluaa leikkauksen vaan siksi,
ettei joutuisi kokemaan alatiesynnytystä.
Tai ainakin hirvittävän herkästi tuntuvat tarjoavan leikkausta...

Mulla viimeisin oli perätilassa vk 39 asti, ja kääntyi sitten itsekseen,
mutta mulle oli jo ehdotettu leikkauspäivääkin ( johon en halunnut suostua,
kun vauvalla ei ollut mitään hätääkään ) ja syntyi sitten pää edellä kuitenkin.

Mulle aikoinaan kaksosraskaudessa ei edes ehdotettu leikkausta,
B-vauva oli perätilassa ja syntyikin sitten näin, kääntöyrityksistä huolimatta.
Olin ensisynnyttäjä, koko raskausaika meni todella hyvin,
olen todella pieni ihminen, mitään lantionmittausta tai muuta ei mulle koko raskausaikana tehty.

Synnytys käynnistyi spontaanisti vk 37+3 kun olin juuri tarkkailussa Kätilöopistolla.
Vedet meni, ja siitä n.12 tunnin päästä syntyi Herra A pää edellä
( 45 min. ponnistusaika ) ja 17 minuutin päästä Herra B toinen jalka edellä,
koska oli tosiaan yritetty käännöstä, joka ei onnistunut ehkä siksi,
että minua saatui jo niin paljon jokapaikkaan,enkä antanut runnoa paljonkaan.
( Käännöstä yritettiin vatsan päältä siis )

Paikalla oli anestesialääkärit kaiken muun väen lisäksi,
koska olettivat, etten jaksa enää työntää Herra B:tä ulos omin voimin.
Siltä tuntuikin jonkin aikaa.
Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin.
Lapset syntyi perjantai-iltana myöhään, kotona oltiin maanantaiaamuna.

Tämän viimeisimmän odotusajan asuimme espoossa,
ja siellä tosiaan valmennuksessa neuvolantäti sanoi,
ettei perätilavauvoja synnytetä, ne leikataan.
Eikä ottanut kuuleviin korviinsa, kun sanoin,ettei se nyt ihan noinkaan voi olla....
Pääsin onnekseni tämän kolmosenkin synnyttämään Helsinkiin kätilöopistolle.
En todella tiedä, onko tuo leikkus-käytäntö vain espoossa,
mutta muualta en ole tällaisia kuullut.
Se on aika outoa, pitäisihän ihmisten antaa edes koittaa synnyttää,
jos niin haluavat.Onhan se luonnollista,
vaikka lapsi olisikin perätilassa.
Siis ellei ole kyseessä joku selkeä haitta tai vaara äidille tai lapselle.

Toivotan Sinulle onnea tulevaan koitokseen =o} !
 
Hei Valas!

Minulla on nyt 7-vuotiaat kaksoset, joista A oli perätilavauva.

Meille ei ainakaan edes annettu vaihtoehdoksi alatiesynnytystä, koska A oli perätilassa ja B tulossa pää edellä. Tämä kuulemmaa sen vuoksi että A:n syntyessä voivat vauvat jäädä leuoistaa "hakaukseen" eli jumiutua kiinni. Niinpä kaksosemme syntyivät sektiolla rv 36+5.

Jos molemmat vauvat on perätilassa ei tuolle alatiesynnyttämiselle varmaan ole mitään estettä.
Kannattaa varmaan vielä ottaa asia äitiyspolilla puheeksi.

Onnellista loppuodotusta ja hyvää kesää koko perheelle!

Tiivi
 
Heippa hei!

En tiedä onko mun kokemuksista sinulle ap hyötyä, mulla on 2 perätilasynnytystä takana mutta molemmat synnytykset on olleet "yksösiä" =)

Kerron kuitenkin sen verran että sekä esikoisen ja nyt kolmannen lapsen perätilasynnytykset meni hyvin. Ei ollut mitään vaikeuksia mulla eikä vauvoilla.

Noi kriteerit tosiaan on aika tarkat. Äidin pitää olla motivoitunut ja lantion mittojen pitää olla lapseen nähden hyvät. Perätilan on oltava täydellinen, pepun pitää olla tarjoutuva osa ei esim. jalkojen. Meidän synnärillä ei esikoisen synnytys ollu esteenä.

Mulle itselleni sektio on peikkojen peikko ja olen älyttömän onnellinen etten siihen joutunut.
 
iltaa vaan!
meillä A vauva on pää alaspäin ja B sitten toisinpäin. mulla on sanottu että B voi kääntyä itsestään A'n synnyttyä tai hänet voidaan yrittää kääntää. Jossei käänny niin sektio B vauvalle. Perätilassa ei edes kuulemma yritetä saada ulos..

itse olen viikolla 30 ja tukalat alkavat olla oltavat ;) vauvojen paino on hieman yli keskimääräisen ja väsyttää armottomasti ja muitakin lieviä vaivoja on. odotan vaavien saapumista, vaikka raskaus onkin ihanaa on tämä kahden kantaminen ja taaperon hoitaminen todella rankkaa hommaa!
valas hei, onko sulla vielä vauvat masussa??? mikä olo on? :)
 
Yhtenä täällä vielä ollaan, rv 34+3 menossa. Eilen kävin äippäpolilla niin A vauva on oikein päin ja B vauva perätilassa. Lääkärin kanssa puhuttiin synnytyksestä ja hän sanoi että normaali alatiesynnytys onnistuu, vaikka B on perätilassa.
Ulkosuu oli jo auki, sisäsuu vielä kiinni ja kanavaa 2 cm. Ensi viikolla uudestaan näytille. Painoarviot vauvoista oli 2,4 kg ja 2,8 kg. Isoja viikkoihin nähden.

Hankalaa elämä alkaa olemaan, onneksi isäntä aloitti kesäloman niin voin maata päivät kuten lääkäri eilen kehoitti.
Kertoilehan kuulumisia välillä kaksosia odottava!
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaksosia odotteleva:
iltaa vaan!
meillä A vauva on pää alaspäin ja B sitten toisinpäin. mulla on sanottu että B voi kääntyä itsestään A'n synnyttyä tai hänet voidaan yrittää kääntää. Jossei käänny niin sektio B vauvalle. Perätilassa ei edes kuulemma yritetä saada ulos..

Kysyitkö miksi ei voi edes yrittää synnyttää tuota B-vauvaa ?

Mulla ainakin kääntöyrityksestä huolimatta syntyi perätilassa,
ei todellakaan mitenkään "pakotettu " sectioon.
 
Heippa!
Minä sain joulukuussa kaksospojat viikolla 39 käynnistettiin ja alateitse synnytettiin a vauva oli pää alaspäin ja b vauva jalat alaspäin näin myös syntyivät a oli 2810g ja b 2980g....
Meillä oli kanssa anestesia tarvikkeet valmiina kun b jäi hartioista kiinni lantioon oli kädet ylhäällä.A vauva autettiin ulos imukupilla mulla kun ei tehty lantioröntgeniä ollenkaa kait se unohtui...Ja b vauva vedettiin jaloista ulos niin että oli kivat mustelmat polvista alaspäin
Mutta kammoa mulle ei jääny ja pojat voi hyvin enk saanut edes mitään pahoja repeämiä tai mitään. puudutuskin oli vaan kohdunkaulan puudutus ei muuta.
Mulla on ennestään tyttö ja hänet leikattiin kun oli perätilassa ja niin iso ettei suositeltu synnytystä alateitse ja suosittelen kyllä synnyttämään alateitse jos mahdollista siitä paranee joka tapauksessa nopeammin minun mielestä.

Tsemppiä ja onnea tuplapotista
teeuli
 
iltaa taas!
itse olen englannissa ja täällä käytänto näyttää olevan (ainakin meidän sairaalassa) se että alatie synnytys on mahdollinen jos A vauva on pää alaspäin, ja sitten toivotaan että B joko kääntyy itsestään A'n synnyttyä tai hänet voidaan mahaa vääntämällä kääntää...
Ja siis jossei onnistu niin eikun massu auki vaan! Uskottelevat mulle että kyllä kääntyy, mutta että epiduraali mun on PAKKO ottaa, siitä en edes saa kieltäytyä. Se siksi osittain että kuulemma kääntäminen sattuu liikaa ilman sitä (mahdoton homma kuulemma?!?) ja toiseksi sen takia että jos sektio onkin edessä voivat veitset tulla esille välittomästi kun olen jo puudutettu... huh huu.. eiko suomessa sitten ole näin??

Olen kovasti lukenut että suomessa synnytetään vauvoja jalat edellä, hurjaa! Miten voidaan taata että molemmat jalat tulee yhtäaikaa ulos eikä vauva vedä spagaattia siinä ovensuussa?? ;)

Mulla olo alkaa olla hyvinkin tukala. Liitoskipuja piisaa ja sängystä ylos pääseminen on usein tuskan takana, myos sängyssä kääntyminen. Alapäätä tuikkii teräviä pistoja, jalat vaivaa ja muuta kivaa ;)

Täällä käynnistetään sitten kun olen itse "valas" kokoinen enkä itse jaksa enää. Tietysti vauvojen on oltava siinä vaiheessa tarpeeksi isoja ja reippaita. Ei siis vielä varmaan piiitkään aikaan. En vaan tiedä miten jaksaa. Toivon vaan että uudelleen synnyttäjänä tunneli olisi joustavampi, ja vauvat haluaisivat ulos hieman etuajassa edes. Esikoinen ei halunnut ei sitten millään ulos :)

Hei Valas, mikä sf mittasi on, jos tiedät?? Oletko mielestäsi tosi muhkea jo?? Itseäni mietityttää kuinka iso maha tässä vielä tulee olemaan. Mulla se on tossa edessä ihan lähes kaikki oikeestaan, ja sivuprofiili on jo aika pelottava nyt ;)
Toivottavasti sulla menee vielä kivasti ?? :)
 
Mulle eräs kätilö sano että B-vauvaa ei kannata yrittää kääntää A-vauvan synnyttyä koska siinä voi tulla napanuoran kanssa ongelmia. Olikohan se niin että napanuora pääsee luiskahtamaan ulos ennen vauvaa. Kun A-vauva syntyy niin lääkäri pitää B-vauvasta kiinni ja ohjaa sen synnytyskanavaan, oli sitten perätilassa tai pää alaspäin. Näyttää olevan eri meininki täällä kuin siellä teillä..

Sf mittaa en tiedä, koska en ole neuvolassa juurikaan käynyt. Täällä monikkoja odottavat käyvät aika tiheään äitipolilla joten neuvolat jää väliin. Vyötärön ympärys navan kohdalta itse mitattuna on nyt 122 cm ja lähtömitta oli 86 cm. Muissa raskauksissa mitta ollut 112 cm rv 40. Joten kokoa mahassa on. Välillä sitä ei itse huomaa kun koko ajan katselee, mutta muut kyllä sanovat ja kauhistelevat.
Kyllähän olo on melko muhkea, katsotaan nyt miten kauan vielä menee. Varmaan rv 38 tienoilla käynnistellään jos alkaa mahdottomalta tuntumaan. Toivon vaan että vauvat älyäisivät oma-aloitteisesti tulla ulos, käynnistystä en mielellään halua.
Ti on seuraava äitipolikäynti, kuulee mikä on tilanne tuolla alapäässä.

Paljonko sulla on vauvojen painoarviot tällä hetkellä, kaksosia odotteleva? Entä ootteko sukupuolia kyselleet? Me emme ole kysyneet mutta luotamme vanhaan konstiin, sormustestiin. Se näyttää tyttöä ja poikaa. Edellisissä raskauksissa testi on pitänyt paikkansa. Muutaman viikon sisällä näkee onko testi edelleen toimiva meidän kohdalla.

Valas rv 35+0
 
hei taas valas! :)
joo varmaan aika erilaiset kaytannot eri maissa monenkin asian suhteen. mun pitaakin kysaista tosta kaantamisesta ja napanuorasta kun naen katiloa tiistaina. huolettaa se B vauvan hyvinvointi synnytyksessa, sillahan suurin riski kai on.. en minakaan kaynnistysta haluaisi, vaan olisi tosi ihanaa jos vauvat alkaisivat tulla itsestaan :)

viikolla 28 elikka 2 viikkoa sitten oli vauvojen painoarvio molemmilla 1.4kg. ymmartaisin etta ihan hyva paino, joskin kai himppusen ylakanttiin...?! hyva vaan jos kasvavat masussa, mielenkiinnolla jaan odottamaan mika arvio annetaan kahden viikon kuluttua seuraavassa ultrassa. mitka teidan painoarviot ovat?? meilla on tulossa tytto ja poika myos :) sen on jo moni eri ultraaja vahvistanut, joten kai se on melko tarkkaa.

tunnetko hyvin liikkeet jokapaiva niin etta varmasti erotat vauvat toisistaan? mulla masu tosiaan pomppii tosi usein, mutten tieda tarkkaa vauvojen asentoja joten en siis voi tietaa aina mika liike kuuluu kenelle. suurinpiirtein toki tiedan etta vasemmalla alhaalla on meidan tytto ja oikealla sen paalla on poika. silti usein mietin kumpi siella myllaa. tytto vaikuttaa aktiivisemmalta mielestani, mutta osa potkuista voivat hyvinkin olla pojan.
mulla ei ole mittanauhaa joten en ole mittaillut massuani. katilo viimeksi mittasi viikolla 27 ja silloin se vastasi (yhta odottavan) viikkoja 35+. Tiistaina pyydan uuden mitan, vaikka eihan se paljon mitaan tarkoita kaksosraskaudessa kai. Ihan mielenkiinnosta vaan ;)

tosi kiva kuulla miten sulla menee, olet mua tasan 5 viikkoa edella!! :)
 
Kaksosia odotteleva kenties ilona nimimerkillä kirjoittava tuolta syyskuun ketjusta?
Raskausviikot täsmäisivät ja asuinmaakin. Olenkin miettinyt että mitä sinulle kuuluu
käyhän ilmoittelemassa itsestäsi myös tuolla syyskuun ketjussa. Kiva että kaikki on mennyt hyvin! =)
T. kateke syyskuisista.
P.s ja anteeksi tuppautumiseni ketjuun.
 
Meillä a-poika oli viimemetreille perätilassa ja b-poika loppuun asti. Leikkausaika oli jo varattu, mutta sitten A kääntyikin vielä (en edes ollut huomannut) ja aika päästiin perumaan. B:stä vaan sanottiin, että käännetään sitten, kun A on syntynyt. A-vauva syntyikin ihan ok alakautta, ja b:kin yritin ponnistaa. Mokoma tarjosi vain kättä kättä edelle ja kun sitten sydänäänetkin heikkeni, niin nukutuksessa sektiolla syntyi toinen. Kahdesta synnytystavasta huolimatta olin jo kaksi päivää synnyksen jälkeen aivan tolpillani ja kykenevä hoitamaan vauvat itse. Eli mitä eteen tuleekin teille "mahakkaille", niin tsemppiä vain. Kaikki menee varmasti hyvin tavalla tai toisella ja jos jossain on ongelmaa, niin todella ammattitaitoinen henkilökunta on lähellä.
 
hei kateke! joo olenhan mina ilona syyskuisista mutten ole kirjoitellut missaan ketjussa sitten viime viestini siella. te aktiiviset saatte minut hengastymaan hurjalla vauhdillanne, enka kertakaikkiaan pysy jutuissa perassa! ;) olen kylla aika ajoin lukenut ketjua hymyssa suin mutta pysynyt taustalla. voin toki tulla moikkaamaan ketjuun, vaan mahtaakohan kukaan muu edes muistaa minua enaa... mulla tosiaan menee kivasti kiitos vaan kysymasta! odottelen vauvoja joko heinakuun lopulla tai elokuun alussa viimeistaan (kaynnistys) joten syyskuun odottaja en sen puolesta enaa ole, tosin syyskuulaisiin virallisesti kai aina tulen kuulumaan :)

Tuplamammalle myos hei! Kiitos kun kirjoitit omasta kokemuksestasi, tosi mielenkiintoista. Hienoa etta teilla meni asiat hyvin lopulta, vaikka aika hurjalta kuulostaakin! Minua kovasti mietityttaa miten voi olla voimia edes yrittaa puskea kakkosvauvaa ulos!?! Itse olin aivan saamaton loppu kohti esikoisen kanssa, enka voi edes kuvitella etta voimia riittaisi synnyttamaan toisenkin vauvan talla kertaa ensimmaisen peraan!! Oliko sinulla kivunlievitysta Tuplamamma?
 
Terveisiä taas lääkäristä. Oli kyllä melkein tyhjänpäiväinen reissu, lääkäri oli jotenkin "outo". Äkkiä ultras vauvat ja kokeili pikaisesti kohdunsuun tilanteen. Painoarviot oli viikko sitten 2,4 ja 2,8 kg, nyt sitten 2,6 ja 2,7 kg. Hieman heittoa.. Mutta eihän painoarviot olekaan tarkkoja, 10 % heitto suuntaan taikka toiseen mahdollista. No, kahden viikon kuluttua uudestaan jos vielä kasassa ollaan. Silloin on rv 37+2 ja voidaan alkaa harkitsemaan käynnistystä jos oma olo alkaa olemaan kovin hankala.

Vaavit paino rv 29 1,4 ja 1,6 kg eli aika samoissa lukemissa kuin sinulla, kaksosia odotteleva. Lääkäri on sanonut et noilla viikoilla pitäisi kaksosten kasvu hidastua, toisin kuin yksösten. Jännä kuulla minkä kokoiset teillä on parin vk:n päästä.

Aika hyvin erotan kumpi vauvoista liikkuu. A ei niin paljoa mutta syynä voi olla että B osittain makaa A:n päällä. Joskus keskellä mahaa tuntuu ja näkyy toisen jalka potkivan, niin sitä en osaa sanoa kumman on. Illasta vauvat on tosi virkkuja, aivan mahdoton mylläys alkaa. Välillä kipeetä tekee kun kylkiluita potkitaan. Ja maha heiluu puolelta toiselle ja ylöspäin.

Kyselitkö, kaksosia odotteleva, synnytyksestä ja B-vauvan kääntöyrityksestä? Mitä sanoivat? Oliko muuten kaikki ok? Onko olo koko ajan hankala? Mulla on tänään ollu vaikea päivä. Aamusta kävin kävelemässä ja sitten leivoin niin nyt on nivuset pirun kipeät ja alamahaa painaa. Muutaman edellisen päivän olin ottanut rennosti ni olo oli huomattavasti parempi. Ei näköjään paljoa kärsi touhuta ku on loppupäivä hankalaa. Aattelin kyllä että alan ensi viikolla urakalla jotakin tekemään että synnytys pikkuhiljaa käynnistyisi.
Kertoilehan kuulumisia!
 
hei valas!
sun vauvojen painot ovat jo tosi hienot, olisivat sen puolesta "valmiita" syntymaan, eikos kaksosten keskimaarainen syntymapaino ole 2,5kg luokkaa? Mika oli kohdunsuun tilanne? Onko sulta sita aikaisemmin katsottu? Multa ei.
Mulla kanssa tossa keskella on usein hurjaa mellastusta enka tieda kenen jalkoja siita puskee massun lapi! :)
Juu kysyin siita kaantoyrityksesta toki, ja tama katilo sanoi etta "kylla kaantyy" MUTTA jossei kaannykkaan niin sitten jalat/pylly edella koitetaan, mika kylla oli ihan eka kerta kun KUKAAN taalla mulle on sanonut etta peratilassa synnyttaisin B vauvan!! IHAN eri tietoa tullut muilta tahan asti !! Huiiiii kylla nyt ihmetyttaa kun on niin erilaisia mielipiteita. Kyselin sitten niista riskeista jne, mutta ei tama katilo kaksossynnytyksista paljoa tiennyt. Mua kylla huolettaa B vauvan synnytys. Katilo ei myoskaan osannut kokeilemalla sanoa onko B vauvani viela peratilassa. On kuulemma "tosi vaikea" tuntea miten pain han on.. Veti jotenkin vaisuksi mut, kun ei ollut kaikkein rohkaisevin "tarkistus". Kaikki kuitenkin on siis hyvin.

Olo alkaa tosiaan olla hieman hankala. Joka paiva tulee hetkia milloin ahdistaa joko henkea tai mahaa puristaa rajusti, tai vaara asento suorastaan sattuu jne. Mutta paaosin olen kylla ihan OK. Sulla varmasti alkaa olla jo kirpeat oltavat.... en voi edes kuvitella olevani NOIN pitkalla itse ;) Kuitenkin toivon paasevani viikolle 35 tai 36, ja sitten olen minakin aivan taatusti 100% valmis vauvojen saapumiseen, jos vauvat vaan ovat hyvan kokoisia ja terveen oloisia. En voi mitenkaan menna ihan loppuun asti...ei ei ei ei..

Itse haluaisin etta kunnon tarkastuksia olisi useammin. Jotenkin hieman orpo olo, kun haluaisin vakuuttelua etta kaikki tosiaan ON ok, ja tulee menemaan hyvin. Jotenkin niin uskomatonta ajatella etta masussa on kaksi vauvaa, aivan kasittamatonta... kiehtovaa... niin ihanaa :))
Sf mitta oli 37. En enaa mahdu mammavaatteisiin joita esikoista odottaessa kaytin viimeisilla viikoilla. Ne kiristaa kummasti. Kaikki mun maha on tossa edessa, ja aika hurjan nakoinen kieltamatta ;)

Jaksamisia sulle Valas, ja kirjoittele taas niita ja naita, pian jooko :))
 
Kylläpä eri tietoa saat, varmasti mietityttää että mitä tekisi. Kyselin kanssa jokin aika sitten riskejä perätilasynnytyksestä niin silloin sanottiin että vauva saattaa jäädä päästä kiinni jolloin pitää leikata. Itse en sitä pelkää, koska aikaisemmat lapsemme ovat olleet yli 4 kg syntyessään ja hyvin ovat mahtuneet ulos tulemaan. Nämähän eivät tule olemaan niin isoja. Perätilasynnytyksestä kertoivat että vauvaan ei kosketa ennen kuin on rintakehää myöten ulkona. Jos aikaisemmin kosketaan, vauva saattaa potkaista itsensä takaisin sisälle.
Minä kyllä luotan lääkäreihin. Jos sanovat että voin synnyttää perätilavauvan niin sitten synnytän. Mutta jos sanovat että parempi on leikata niin sitten leikataan. Eihän keisarileikkauskaan riskitön ole enkä haluaisi kevyin perustein siihen mennä.

Alkaahan nämä meidän pikkuiset olemaan jo hyvän kokosia, toisaalta vaan tuntuvat rääpäleiltä toisiin lapsiin verrattuna. Kuitenkin suht isoja muut olleet.
Kohdunsuun tilanteen lääkäri kokeili näppituntumalla, ei ultrannut kuten reilu viikko sitten tehtiin. Edellisellä kerralla jo oli ulkosuu auki ja 2 cm kanavaa jäljellä. Nyt lääkäri vain sanoi että lyhentynyt kanava ja ulkosuu auki. Kun ei ultralla mitannut niin en tiedä onko miten muuttunut tilanne viikossa.

Miten usein siellä teillä on lääkärin tarkastuksia monikoita odottaville? Täällä on n.rv30 jälkeen 2 vk:n välein ja loppua kohti viikon välein. Riippuu tietenkin tapauksesta ja raskauden kulusta. Eiköhän ne sullakin ala tihenemään kun viikkoja tulee.

Mulla on kanssa maha tossa edessä ja nyt on alkanut navan kohdalta ja ympäriltä iho menemään tunnottomaks. Inhottavan tuntuista kun ei kosketusta kunnolla tunne.
Kyllä minäkin alkuraskaudessa ajattelin ettei taida raskaus mennä paljoa rv 30 päälle kun kaksi on mahassa kasvamassa, mutta tässä sitä vielä ollaan!

Mutta pakko lopetella, tuli nälkäisiä suita sisälle.
 
Heippa vaan. Lomareissu takana ja tauon jälkeen netin äärelläkin :)

Niin kaksosia odotteleva. Synnytykset taitavat olla niin erilaisia eri ihmisillä. Minusta tuntui, että ihmeen kevyestihän se ensimmäinen sieltä syntyi ja hyvin olisin sen toisenkin jaksanut ponnistaa perään, jos tilaisuus olisi ollut. Mulla käynnistettiin tipalla klo 11.00, kahdelta lääkäri vielä pohti, että jos ei käynnisty, niin katellaan seuraavana päivänä uudelleen. Viiden maissa sain jonkun puudutteen, joka auttoi kipuun. Toinen ei sitten enää auttanutkaan. Puoli yhdeksän aikaan koin helvetillisen kymmenminuuttisen ja sitten aukeni taivas, kun sain epiduraalin. Epiduraali vaikutti vielä ponnistusvaiheessakin, joten kipuja ei ollut. Pojat syntyivät ennen puolta yötä puolen tunnin välein.

Valas, noi ultran painoarviot on tosiaan vain arvioita. Meilläkin heitteli loppuvaiheessa aika paljon ja kumpikin oli arvioitu yli kolmekiloiseksi ja kuitenkin pienempi oli vain sen 2600 syntyessään. Mutta tärkeintä, että vauvasi tosiaan ovat jo hyvänkokoisia, jos piankin päättävät tänne maailmaan tulla.

Vaikutatte Valas ja Kaksosia odottele mukavilta ja aktiivisilta kirjoittajilta. Miten olisi tuplamammaketju vauvanhoitopuolelle kunhan saatte vauvat mahasta? Toki sitten kun on vauvat hoidettavana, niin sitä aikaa surffailuun ei ihan niin paljon tietysti ole :) mutta kuitenkin. Vertaistuki on kuitenkin aina poikaa.
 
hei taas!! :)

tosi jannaa tuo kommentti ettei vauvaan kosketa liian aikaisin ettei potkaise itseaan takaisin, hui sepas vasta olisi takaisku!! pitaakin kysella siita seuraavaksi ;)

meilla on tarkastuksia siis rv28, 32, ja ainakin 36, ei muita vissiin, ei ainakaan ole ilmoitettu. alkaa tosiaan synnytys jo mietityttamaan entista enemman, kun ymparilla olevat ihmiset siita tosi kovasti jo kyselevat! tosi jannaa ja ihanaa aikaa :)

mietin tuosta mahan laskeutumisesta muuten, miten teilla on? (vai kysyinko siita jo aijemmin, muisti "HIEMAN" reistailee) vielako massu on ylhaalla valas vai miten? entas sulla tuplamamma, laskeutuiko se? mulla kun viimeisessa ultrassa A vauva oli jo kuulemma "NIIN alhaalla kuin vain voi olla", mutta kiinnittymisesta ei mainittu mitaan.

viikonloppu on mennyt kivasti. tosin jalkoja ja jalkapohjia etenkin sarki eilen illalla niin etta olisin voinut itkea. olin liikkeella koko paivan, ja se sitten kostautui. myos pakarassa joskus tuntuu vihlovaa kipua, ja autoa on ajoittain hankala ajaa kun ajoasento on vissiin liian ryhdikas ja tuntuu todella epamukavalta. tanaan 31 viikkoa taynna, ja alan miettimaan lisaa hankintoja vauvoille (pulloja, vaatteita jne)

mitenkas teilla on tama viikonloppu sujunut??

minua jannittaa myos pienten vauvojen imetys, ja yoherailyt ja miten sita itse jaksaa vasymyksen ja myos kaksivuotiaan kanssa taalla kotosalla. mies ottaa 2 viikkoa vapaata synnytyksen jalkeen, mutta siinapa se, sitten alkaa minulla taalla varsinainen sirkus ;) noh, en ota siita stressia, eikohan se suju. olisin kylla valmis osallistumaan hoitoketjuun ilman muuta, tosiaan jos koneelle silloin ehdin :)
 
Muutama päivä vierähtänyt ja kasassa edelleen ollaan. Rv 36+3 menossa ja olo ei oo paljoakaan muuttunut. Alamahaan painaa kuten on jo jonkin aikaa painanut. Kipeitä supistuksia ei ole ollut, ainoastaan mahan kovettumia. Ti seuraava lääkäri niin mietitään jatko.
Kyselit mahan laskeutumisesta. Mulla ei ole laskeutunut muiden mielestä vaikka omasta mielestä mahan muoto on jotenkin muuttunut. Joku aika sitten lääkäri sanoi että A on laskeutunut jonkin verran mutta ei ole vielä lähtökuopassa.
Toisaalta haluaisin jo päästä tositoimiin mutta nyt on alkanut synnytyskivut hirvittää. Miten ne taas jaksaa? Vaikka 3 synnytystä takana ja pelkällä ilokaasulla nuorimmaisen tein, niin en haluaisi kipuja taas kokea. Mutta jospa ne jaksaa kun synnytys alkaa..

Meillä isäntä pitää 3 vk isyyslomaa ja omaa äitiyslomaa lyhensin 30 päivää ja siirsin ne isälle, jotta voi olla pidempään kotona vauvojen synnyttyä. Parisen kk voi mies olla kaverina kotona. Meillä kun on 3 alle kouluikäistä, poika 5v, tyttö 2v 8kk ja tyttö 1v 3kk. Melkosta hulinaa tulee olemaan!! Toivottavasti kaksoset oppii pian nukkumaan yönsä ni paremmin jaksaa päivät. Muut lapset alkoi n 2kk iässä nukkumaan yöt ja ovat muutenkin olleet kilttejä vauvoina.

Meillä alkaa olemaan kaikki valmiina vauvoja varten, tuttelia pitää vielä ostaa. En uskokaan että oma maito riittää kahdelle kun ei oo yhdellekään kunnolla riittänyt. Vaatteita on aivan hirveesti ja vaippojakin jo jonkin verran. Vauvat vain puuttuu..

Kertoilehan taas kuulumisia! Ja kun olet ultrassa käynyt niin kerro painoarviot. Mukava kuulla ja vertailla.
Ja hoitoketjuun olen valmis liittymään, sen minkä koneelle sitten ehden.
 
hei taas!
laitan muutaman rivin ennen nukkumaan menoa. olen tassa tilaillut kaikenlaista vauvoille ja lukenut kaikenmaailman tarvikkeista ja tehnyt loputonta hintavertailua jne. tuli jotenkin pieni paniikki etta nyt olis saatava kaikki valmiiksi!! kaytiin tanaan ostamassa pienia vaatteita ja sairaalakassiin jotain pakattavaa myos..

minulla tuli alkuviikosta pienenpieni veriklimppi ja pinkkia limansekaista vuotoa keskella yota ja siitahan pelastyin aivan mahdottomasti. menin sitten seuraavana paivana tarkastukseen koska massua jomotti vaimeaan mutta menkkamaiseen tyyliin :( paikat on kiinni..... mutta silti hieman hirvittaa jos lahto tulisi pian. nyt olisi 32 viikkoa taynna.

onko sulla valas tai tuplamamma ollut moista ollenkaan????

mulla on ollut jotenkin tosi heikko ja vasynyt olo koko viikon. vartaloa kolottaa ja on enemman vaikeita paivia kuin helppoja. on tosi turhauttavaa kun olen niin kompelo ja kykenematon tekemaan niin monia ihan tavallisia asioita. massua jomottelee ajoittain, ja olen myos purskahtanut itkemaan ihan tyhmista asioista. mitaan oikeasti vakavaa ei kylla ole vialla ;) kunhan yleista heikkenemista vain, ja se on piinaavaa.

valas sullahan on siella vilinaa ison perheen kanssa!! :) tulee varmasti hurjan kiireista kun kaksoset saapuvat joukkoon!! miten sulla on tama viikko mennyt? mika on olo? merkkeja synnytyksesta? kirjottelehan taas kun kerkiat! :) tuplamamma, mahdatko sina enaa lukea naita, tai kukaan muu kaksosia odottava tai kaksosten aiti....?
 
kyllä minä täällä taustalla lueskelen teidän juttuja hieman haikeana kun on tuo oma odotus viellä niin tuoreena mielessä ja sen tulokset tässä edessä koko ajan..
mulla tuli silloin jotain viikoa ennen käynnistystä sellainen veren sekainen limppi ilmeisesti oli se tulppa oli kyllä muodoltaan kaukana tulpasta :)
Tsemppiä taas teille odottajille ja miks ei jo synnyttäneillekin itse kukin sitä tsemppiä tarvii..
teeuli ja pojat huomenna 7 kk
 
heips vaan taas!
valas mahdatko olla tositoimissa !!? :)
kiva teeuli kun kirjoitit myos!! :)) olisi kiva kuulla kaytannon vinkkeja miten parhaiten selvita kaksosten kanssa? :)

tanaan oli ultra ja tassa siis raportoitavaa: molemmat ovat nyt paa alaspain, HURRAA :)))
tana aamuna on ollut aivan kamala olo ja menkkakipuja taas, ja armotonta myllerrysta.. ja niin toivoin etta B vauva olisi kaantynyt ja niinhan olikin! helpottaa mielta kummasti, vaikka viela kai on varaa kaantya takaisinkin.. ohh jossei kuitenkaan enaa kiitos...!! ;)
painoarviot ovat 2045g ja 2256g, hyvin siis kayrilla ilmeisesti. mulla selka kipuilee ja tosiaan nuo menkkamaiset kivut masussa ja supparit ovat kiusanneet. lieko siita B vauvan kaantymisesta aiheutuvaa, tai vaan siita etta molemmat ovat paat vierekkain ja ehka se aiheuttaa epamukavuutta tuossa alavatsalla. varattiin aika viela uuteen ultraan neljan viikon paasta, mutten ehka halua ihan niin pitkalle paasta ;)

huhuu missa olette??
 
En ole vielä tositoimissa mutta to aamuna menen käynnistykseen! Kävin tänään lääkärissä ja oman oloni takia aletaan käynnistelemään. Eräs kätilö sanoi ettei kaksosia kannattaisi päästää yli rv 38 koska alkavat olemaan jo niin isoja että siitä voi aiheutua haittaa. Meillä oli nyt painoarvio n 3 kg molemmilla. Kohdunsuu ei ole vielä täysin kypsä synnytykseen, katotaan tekeekö lääke miten kipeäks ja kauanko avautuminen kestää. "Hieman" jännittää tuleva koitos..

Kyselit siitä vuodosta. Mulla ei ole ollut yhdessäkään raskaudessa minkäänlaista vuotoa, joten en osaa sanoa asiaan mitään. Viikkoja sulla kuitenkin on jo ihan hyvin vaikka pikkuiset päättäisivät tulla jo nyt maailmaan. Koita maata mahdollisimman paljon ja ottaa rauhallisesti, eli kaikki kotityöt miehelle!

Mulla on pientä tuntemusta ollut alaselässä reilu viikon, ei kipeitä ja oikeastaan illalla vain tuntunut. No, tänään olin sydän- ja supistuskäyrässä ja pientä tuntemusta oli juuri silloin selässä. Katsoin monitoria niin selvä supistus oli päällä. En ole noita selkätuntemuksia pitänyt supistuksina mut nyt pitää uskoa. Ja lääkäri oli melko kovakourainen kun tutki paikkoja, melkein pöydältä hyppäsin. Nyt illan aikana on alaselässä tuntunut supistuksia vähän väliä, ei kipeitä mutta epämiellyttäviä. Tais lääkäri tahallaan sorkkia kipeästi että jotakin alkaisi tapahtumaan..
Perätilasynnytyksestä sanoi että "kyllä ne sieltä ulos tulevat kummin päin tahansa", ja suositteli normaalia synnytystä. Herkästi viedään leikkuriin jos jotain hämminkiä tulee. Lääkäri kyllä meinas et kaikki menisi hyvin kun edellisetkin on menny vaikka isohkoja ovat olleet. Oli myös sitä mieltä että kohtu jaksaisi supistella loppuun asti. Toivotaan vaan et lääkäri on oikeassa ja kaikki menisi hyvin.

Mutta nyt pitkälleen telkkarin eteen ison karkkipussin kanssa. To alkaa nimittäin herkuttelulakko.
Jos kaikki menee ok ja vauvat syntyy to, kotiin pääsemme su tai ma. Tulen sitten kotiuduttuamme kertomaan kuulumiset.
Pitäkäähän peukkuja!!
 

Yhteistyössä