P
pakkoruåtsi roskakoriin
Vieras
Kaksikielistä Suomea ei ole koskaan ollut
31.3.2011 19:00 Simon Elo vaalit, kielipolitiikka, nuoret, koulutus, Kotimaa 38 kommenttia
Järjestin tänään aamupäivällä eduskunnan kansalaisinfossa tilaisuuden kieliopintojen valinnanvapaudesta yhdessä Sanna Lauslahden (kok) kanssa. Puhuin myös iltapäivällä pakkoruotsin vastaisessa mielenosoituksessa Perussuomalaisten Nuorten edustajana. Samaan aikaan oli Rkp:n vastamielenosoitus.
Tässä pitämäni puhe:
Hyvät kieliopintojen valinnanvapauden kannattajat, hyvät Rkp:läiset,
Meidän ei tulisi olla täällä tänään, hytisemässä kylmässä säässä eduskuntatalon edustalla, jos demokratiamme toimisi. Tutkimuksen mukaan 69 prosenttia suomalaisista kannattaa kieliopintojen valinnanvapautta.
Perussuomalaiset Nuoret esitti puolitoista vuotta sitten, että Suomesta tulisi tehdä virallisesti yksikielinen maa, jossa ruotsilla on virallisen vähemmistökielen asema saamen, romanin ja viittomakielen tapaan.
Mallissamme ruotsinkielisten palvelut ja oikeudet taattaisiin alueellisesti. Nykytilanne tarkoittaa sitä, että koko maassa pitää olla valmiudet toimia ruotsiksi huolimatta siitä, että suurimmassa osassa Suomea todellista tarvetta ruotsin kielen osaamiselle ei ole. Poistaisimme virkamiesruotsin vaatimuksen ja korkeakoulujen epäoikeudenmukaiset kielikiintiöt.
Suomi on nykyään kaksikielin valtio siinä mielessä, että perustuslain mukaan Suomessa on kaksi kansalliskieltä. Suomi säilyisi kaksikielisenä, vaikka kieli- ja koululainsäädäntöä muutettaisiin - eli pakkoruotsi poistettaisiin- sillä kieli- tai koululainsäädännön muuttaminen ei vaadi perustuslain muuttamista.
Suomi ei ole kaksikielinen valtio sen vuoksi, että suomenkieliset puhuvat ruotsia vaan sen vuoksi, että Suomessa on kaksi pääkieliryhmää - suomenkieliset ja ruotsinkieliset. Yhdenkään suomenkielisen ei tarvitse osata ruotsia, jotta suomi on kaksikielinen. Suomalaisten yhteisesti käsittämään kaksikielisyyteen riittää se, että ruotsinkieliset puhuvat ruotsia ja suomenkieliset suomea.
Kommunikointiin kieliryhmien välillä ei tarvita kahta kieltä vaan yksi yhteinen kieli riittää. Jos valtiossa on valtakieli, on luonnollisesti tämä kieli yhteinen kommunikointikieli. Suomessa selkeä valtakieli on suomi. Tästä poiketen viranomaiset voivat tarjota palveluja eri kielillä.
Maahanmuuttajien integraationkin kannalta olisi järkevämpää, jos Suomessa olisi vain yksi virallinen kieli, suomi. Ruotsin kielen asemalla on myös ulkopoliittinen ulottuvuus. Tehdäänkö venäjästäkin tulevaisuudessa Suomen virallinen kieli, kun venäjänkielisten määrä saavuttaa ruotsinkielisten määrän Suomessa? Perustelut ovat tutut - kielivähemmistön koko, yhteinen historia ja riittämättömiksi koetut oikeudet.
Helsingin Sanomissa kirjoitettiin 28.12.2005, että "Rkp:n puheenjohtaja Jan-Erik Enestam haluaisi palauttaa toisen kotimaisen kielen pakolliseksi aineeksi ylioppilaskirjoituksiin. Muuten maan kaksikielisyys on vaarassa".
Suomen kaksikielisyys on olemassa vain, jos suomenkieliset pakotetaan opettelemaan ruotsia. Koko Suomea koskeva kaksikielisyys on keinotekoinen ja perustuu suomenkielisille asetettuihin ruotsin taidon vaatimuksiin. Luonnollinen kaksikielisyys rajoittuu Suomessa Uudenmaan, Turunmaan ja Pohjanmaan rannikkoseuduille. Jos pakkoruotsi poistetaan, poistuu pidemmällä tähtäimellä pohja myös kaksikielisyydeltä.
Eräät tuntuvat pelkäävän, että virallinen yksikielisyys tarkoittaisi esimerkiksi ruotsin kielen puhumisen kieltämistä, ruotsin opiskelun loppumista ja suomenruotsalaisen kulttuuriperinnön tuhoutumista.
Näillä väitteillä ei ole totuuspohjaa, sillä edes opetuksen kaikilla tasoilla vaadittu pakkoruotsi ei ole tehnyt maastamme kaksikielistä. Sampo Terho on osuvasti todennut sen johtuvan siitä, että suurin osa kansasta ei jaa kaksikielisyyden unelmaa, vaan heidät on pakotettu toteuttamaan sitä vastentahtoisesti. Aina kun kaksikielisyyden unelman takaa paljastuu yksikielin todellisuus, reaktio on sama. Tarvitaan enemmän opetusta, vielä lisää pakkoa ja vielä nuorempana. Kuten Terho on todennut, jos kaikki todella olisimme kaksikielisiä, mitään nykymuotoista ruotsin pakko-opetusta ei edes tarvittaisi.
Kannatan kieliopintojen valinnanvapautta - uskon, että useat valitsisivat ruotsin myös vapaaehtoisesti, koska kokevat sille olevan käyttöä. Heidän tarpeensa vuoksi ei ole kuitenkaan järkevää opettaa ruotsia pakollisena koko ikäluokalle.
Suomenruotsalainen kulttuuriperintö säilyttää elinvoimansa vain kun suomenruotsalaiset itse sitä arvostavat. Se ei voi olla suomenkielisten harteilla. Ruotsinkielisen elämäntavan turva ovat ruotsinkieliset itse. Ei muilta vaatiminen, muiden velvoittaminen ja omiin unelmiin ja identiteettiin pakottaminen. Valtiovallan tehtäviin - tai edes oikeuksiin - ei kuulu käskeä kansalaisiaan muuttumaan kaksikielisiksi.
Kansalaiskeskustelua Suomen kielilainsäädännöstä on vaikeuttanut erityisesti yksi oleellinen seikka - kukaan ei tiedä, kuinka suuret taloudelliset kustannukset nykyinen lainsäädäntö aiheuttaa. Esimerkiksi kaikki viralliset asiakirjat tulee olla saatavilla kahdella kielellä. Uskoisin, että vuositasolla kaksikielisyys maksaa useita satoja miljoonia euroja.
Suomalaisuuden liiton teettämän tutkimuksen mukaan 48 prosenttia suomalaisista kannattaa Suomen muuttamista yksikieliseksi, kun ruotsinkielisten palvelut turvataan muuten. 41 prosenttia halusi säilyttää nykyisen kaksikielisyyden, eli yksikielisyyttä kannatettiin suomalaisten parissa enemmän kuin kaksikielisyyttä.
Kansan äänen unohtaminen ei ole poliitikoille harvinaista - keskustalainen opetusministeri Johannes Virolainen sopi kulissien takana Rkp:n kanssa pakkoruotsista 1970-luvun peruskoulu-uudistuksessa.
Henrik Lax määritteli suomalaisuutta Helsingin Sanomissa itsenäisyyspäivänä 6.12.1995. Hänen mukaansa ruotsin kieli kuuluu jokaisen suomalaisen yleissivistykseen ja identiteettiin.
Enkö ole suomalainen, kun ruotsin kieli ei kuulu identiteettiini? Eikö kansan enemmistön toiveilla ole merkitystä?
Olen ehdolla eduskuntavaaleissa 2011 Uudenmaan vaalipiirissä numerolla 228. Voit tukea kampanjaa liittymällä mukaan Facebook-ryhmään (Simon Elo) tai tukemalla kampanjaa taloudellisesti (OP 572023-20133873, saaja Simon Elon tukiyhdistys, viitenumero 2011).
31.3.2011 19:00 Simon Elo vaalit, kielipolitiikka, nuoret, koulutus, Kotimaa 38 kommenttia
Järjestin tänään aamupäivällä eduskunnan kansalaisinfossa tilaisuuden kieliopintojen valinnanvapaudesta yhdessä Sanna Lauslahden (kok) kanssa. Puhuin myös iltapäivällä pakkoruotsin vastaisessa mielenosoituksessa Perussuomalaisten Nuorten edustajana. Samaan aikaan oli Rkp:n vastamielenosoitus.
Tässä pitämäni puhe:
Hyvät kieliopintojen valinnanvapauden kannattajat, hyvät Rkp:läiset,
Meidän ei tulisi olla täällä tänään, hytisemässä kylmässä säässä eduskuntatalon edustalla, jos demokratiamme toimisi. Tutkimuksen mukaan 69 prosenttia suomalaisista kannattaa kieliopintojen valinnanvapautta.
Perussuomalaiset Nuoret esitti puolitoista vuotta sitten, että Suomesta tulisi tehdä virallisesti yksikielinen maa, jossa ruotsilla on virallisen vähemmistökielen asema saamen, romanin ja viittomakielen tapaan.
Mallissamme ruotsinkielisten palvelut ja oikeudet taattaisiin alueellisesti. Nykytilanne tarkoittaa sitä, että koko maassa pitää olla valmiudet toimia ruotsiksi huolimatta siitä, että suurimmassa osassa Suomea todellista tarvetta ruotsin kielen osaamiselle ei ole. Poistaisimme virkamiesruotsin vaatimuksen ja korkeakoulujen epäoikeudenmukaiset kielikiintiöt.
Suomi on nykyään kaksikielin valtio siinä mielessä, että perustuslain mukaan Suomessa on kaksi kansalliskieltä. Suomi säilyisi kaksikielisenä, vaikka kieli- ja koululainsäädäntöä muutettaisiin - eli pakkoruotsi poistettaisiin- sillä kieli- tai koululainsäädännön muuttaminen ei vaadi perustuslain muuttamista.
Suomi ei ole kaksikielinen valtio sen vuoksi, että suomenkieliset puhuvat ruotsia vaan sen vuoksi, että Suomessa on kaksi pääkieliryhmää - suomenkieliset ja ruotsinkieliset. Yhdenkään suomenkielisen ei tarvitse osata ruotsia, jotta suomi on kaksikielinen. Suomalaisten yhteisesti käsittämään kaksikielisyyteen riittää se, että ruotsinkieliset puhuvat ruotsia ja suomenkieliset suomea.
Kommunikointiin kieliryhmien välillä ei tarvita kahta kieltä vaan yksi yhteinen kieli riittää. Jos valtiossa on valtakieli, on luonnollisesti tämä kieli yhteinen kommunikointikieli. Suomessa selkeä valtakieli on suomi. Tästä poiketen viranomaiset voivat tarjota palveluja eri kielillä.
Maahanmuuttajien integraationkin kannalta olisi järkevämpää, jos Suomessa olisi vain yksi virallinen kieli, suomi. Ruotsin kielen asemalla on myös ulkopoliittinen ulottuvuus. Tehdäänkö venäjästäkin tulevaisuudessa Suomen virallinen kieli, kun venäjänkielisten määrä saavuttaa ruotsinkielisten määrän Suomessa? Perustelut ovat tutut - kielivähemmistön koko, yhteinen historia ja riittämättömiksi koetut oikeudet.
Helsingin Sanomissa kirjoitettiin 28.12.2005, että "Rkp:n puheenjohtaja Jan-Erik Enestam haluaisi palauttaa toisen kotimaisen kielen pakolliseksi aineeksi ylioppilaskirjoituksiin. Muuten maan kaksikielisyys on vaarassa".
Suomen kaksikielisyys on olemassa vain, jos suomenkieliset pakotetaan opettelemaan ruotsia. Koko Suomea koskeva kaksikielisyys on keinotekoinen ja perustuu suomenkielisille asetettuihin ruotsin taidon vaatimuksiin. Luonnollinen kaksikielisyys rajoittuu Suomessa Uudenmaan, Turunmaan ja Pohjanmaan rannikkoseuduille. Jos pakkoruotsi poistetaan, poistuu pidemmällä tähtäimellä pohja myös kaksikielisyydeltä.
Eräät tuntuvat pelkäävän, että virallinen yksikielisyys tarkoittaisi esimerkiksi ruotsin kielen puhumisen kieltämistä, ruotsin opiskelun loppumista ja suomenruotsalaisen kulttuuriperinnön tuhoutumista.
Näillä väitteillä ei ole totuuspohjaa, sillä edes opetuksen kaikilla tasoilla vaadittu pakkoruotsi ei ole tehnyt maastamme kaksikielistä. Sampo Terho on osuvasti todennut sen johtuvan siitä, että suurin osa kansasta ei jaa kaksikielisyyden unelmaa, vaan heidät on pakotettu toteuttamaan sitä vastentahtoisesti. Aina kun kaksikielisyyden unelman takaa paljastuu yksikielin todellisuus, reaktio on sama. Tarvitaan enemmän opetusta, vielä lisää pakkoa ja vielä nuorempana. Kuten Terho on todennut, jos kaikki todella olisimme kaksikielisiä, mitään nykymuotoista ruotsin pakko-opetusta ei edes tarvittaisi.
Kannatan kieliopintojen valinnanvapautta - uskon, että useat valitsisivat ruotsin myös vapaaehtoisesti, koska kokevat sille olevan käyttöä. Heidän tarpeensa vuoksi ei ole kuitenkaan järkevää opettaa ruotsia pakollisena koko ikäluokalle.
Suomenruotsalainen kulttuuriperintö säilyttää elinvoimansa vain kun suomenruotsalaiset itse sitä arvostavat. Se ei voi olla suomenkielisten harteilla. Ruotsinkielisen elämäntavan turva ovat ruotsinkieliset itse. Ei muilta vaatiminen, muiden velvoittaminen ja omiin unelmiin ja identiteettiin pakottaminen. Valtiovallan tehtäviin - tai edes oikeuksiin - ei kuulu käskeä kansalaisiaan muuttumaan kaksikielisiksi.
Kansalaiskeskustelua Suomen kielilainsäädännöstä on vaikeuttanut erityisesti yksi oleellinen seikka - kukaan ei tiedä, kuinka suuret taloudelliset kustannukset nykyinen lainsäädäntö aiheuttaa. Esimerkiksi kaikki viralliset asiakirjat tulee olla saatavilla kahdella kielellä. Uskoisin, että vuositasolla kaksikielisyys maksaa useita satoja miljoonia euroja.
Suomalaisuuden liiton teettämän tutkimuksen mukaan 48 prosenttia suomalaisista kannattaa Suomen muuttamista yksikieliseksi, kun ruotsinkielisten palvelut turvataan muuten. 41 prosenttia halusi säilyttää nykyisen kaksikielisyyden, eli yksikielisyyttä kannatettiin suomalaisten parissa enemmän kuin kaksikielisyyttä.
Kansan äänen unohtaminen ei ole poliitikoille harvinaista - keskustalainen opetusministeri Johannes Virolainen sopi kulissien takana Rkp:n kanssa pakkoruotsista 1970-luvun peruskoulu-uudistuksessa.
Henrik Lax määritteli suomalaisuutta Helsingin Sanomissa itsenäisyyspäivänä 6.12.1995. Hänen mukaansa ruotsin kieli kuuluu jokaisen suomalaisen yleissivistykseen ja identiteettiin.
Enkö ole suomalainen, kun ruotsin kieli ei kuulu identiteettiini? Eikö kansan enemmistön toiveilla ole merkitystä?
Olen ehdolla eduskuntavaaleissa 2011 Uudenmaan vaalipiirissä numerolla 228. Voit tukea kampanjaa liittymällä mukaan Facebook-ryhmään (Simon Elo) tai tukemalla kampanjaa taloudellisesti (OP 572023-20133873, saaja Simon Elon tukiyhdistys, viitenumero 2011).
