Mulle on tullut joku kriisi..Oisko kolmenkybän kriisi ovella vai mitä..En tiedä.Ikää 28vee.Katson kaihoten lapsettomia,sinkkuja,jotka viilettävät menemään,tapaavat erilaisia,jänniä miehiä.Elämä on vapaata ja railakasta..
Naimisissa olen ollut kohta 5v.onnellsiesti,mies on ihana;ei liian kiltti,mutta luotettava,jämerä "äijä",joka seisoo sanojensa takana.Meidän tiemme kohtasivat tavalla,joka on tähtiin kirjoitettu.Rakastan häntä.Mutta kaipaan vapautta..En tiedä,onko syy siinä,että meillä on kolme pientä,minulla ei kovinkaan omaa aikaa.Elämä pyörii perheen ympärillä.Meillä oli hauskaa ja ihanaa silloin joskus kahdestaan,sitä kesti liian vähän aikaa,kai
Olen ylpeä äitiydestä ja lapset ovat "pikku enkeleitä",mutta välillä haluaisin vain karata ja aloittaa alusta.En pystyisi siihen,olenhan tunteva ihminen.Mutta,jospa jäädyttäsiin itseni ja häipyisin..Ei,en voisi tehdä niin.Rakkaani ovat täällä.
Tuolla klubeilla käydessä rakastan miesten huomiota,tunnen olevani vielä viehättävä.Ja kukaan ei tiedä,että olen äiti.Vaikka haluaisinkin tietävän,koska olen siitä ylpeä.Mutta silti nautin,kun sulaudun joukkoon,jossa olen "anonyymi",Nainen,jota miehet ihailevat.
Olisiko ratkaisuna "kaksoiselämä",yhdistäsii perheen ja "vapaan"elämän..No ei nyt varmaankaan.Kai tämä menee ohi?!Ennen kuin tulen hulluksi..Tai sitten on jo liian myöhäistä?
Mutta eikös kriisit mene ohitse itsestään,toivottavasti enempiä tuhoja aiheuttamatta :/
Naimisissa olen ollut kohta 5v.onnellsiesti,mies on ihana;ei liian kiltti,mutta luotettava,jämerä "äijä",joka seisoo sanojensa takana.Meidän tiemme kohtasivat tavalla,joka on tähtiin kirjoitettu.Rakastan häntä.Mutta kaipaan vapautta..En tiedä,onko syy siinä,että meillä on kolme pientä,minulla ei kovinkaan omaa aikaa.Elämä pyörii perheen ympärillä.Meillä oli hauskaa ja ihanaa silloin joskus kahdestaan,sitä kesti liian vähän aikaa,kai
Olen ylpeä äitiydestä ja lapset ovat "pikku enkeleitä",mutta välillä haluaisin vain karata ja aloittaa alusta.En pystyisi siihen,olenhan tunteva ihminen.Mutta,jospa jäädyttäsiin itseni ja häipyisin..Ei,en voisi tehdä niin.Rakkaani ovat täällä.
Tuolla klubeilla käydessä rakastan miesten huomiota,tunnen olevani vielä viehättävä.Ja kukaan ei tiedä,että olen äiti.Vaikka haluaisinkin tietävän,koska olen siitä ylpeä.Mutta silti nautin,kun sulaudun joukkoon,jossa olen "anonyymi",Nainen,jota miehet ihailevat.
Olisiko ratkaisuna "kaksoiselämä",yhdistäsii perheen ja "vapaan"elämän..No ei nyt varmaankaan.Kai tämä menee ohi?!Ennen kuin tulen hulluksi..Tai sitten on jo liian myöhäistä?
Mutta eikös kriisit mene ohitse itsestään,toivottavasti enempiä tuhoja aiheuttamatta :/