Voi kun olisitte lähempänä, voisin ottaa meille. Mulla on tällä hetkellä yksi emon hylkäämä vierihoidossa. Tein kurrelle tuohon ulkoterassille oman pesän, eli otus ei ole sisällä. Käyn tsekkaamassa kerran tai kaksi päivässä ettei pääse liikaa kesyyntymään. Tarkoitus on siis, että poju lähtee omille teilleen jahka vähän kasvaa vielä. Mukavasti se jo tekee pihassa omia tutkimusretkiään.
Ruokaa ja vettä on tarjolla, kuivatut banaanit katoaa ekana myslin seasta
Olen soittanut eläinhoitolaan ja kysynyt ohjeita. Tämä on kuulemma ihan ok ja laillista. Lemmikiksi ei toki saa oravaa ottaa.
Onko oravat kovin rääpäleitä vielä? Miltä niiden häntä näyttää ja minkä kokoisia ovat?
Olisiko mahdollista, että tekisit niille väliaikaisen suojan ja laittaisit sen johonkin lähettyville että voisit välillä käydä tsekkaamassa poikasia?
Jos ei ole, niin ehdottomasti pitää soittaa asiasta paikalliselle eläinsuojeluvalvojalle tai eläinhoitolaan. Eläinlääkäreiltäkin saa infoa ja heillä voi olla yhteystietoja myös muihin tahoihin.
Laitonta on mielestäni jättää eläimet oman onnensa nojaan!!
Hyväsydämisyys myös eläimiä kohtaan on mielestäni erittäin hieno luonteenpiirre.