Kaksi lasta - ja kuluttava ajattelu, pyydän apua!

["Kahden äiti"]

Haluaisin kysyä muilta kahden lapsen äideiltä muuan asiaa.

Kuinka paljon päivästä/viikosta huomaatte pohtivanne, oletteko tasapuolisia lapsillenne?
Kuinka jatkuvasti mietitte sitä, että otattehan varmasti molemmat lapset syliin yhtä hanakasti, tai että ilahdutte kummankin lapsen piirustuksesta yhtä lämpimästi?

En ole kokenut lapsuudessani epätasa-arvoa siskoni kanssa, mutta jostain syystä tuntuu, ettei äitinä ole ihan normaalia miettiä 1) ensimmäisenä aamulla kun menen herättelemään lapsia ja 2) viimeisenä illalla kun peittelen heitä nukkumaan, että olenhan yhtä lämmin/hyvä/tasapuolinen molemmille.

Esikoinen on 4, kuopus 1-vuotias ja olen tullut siihen tulokseen, että mielessäni on ikään kuin jonkinlainen "neuroottinen" vaihde, joka jankkaa siitä, että "valitse kumpi lapsi on läheisempi". Ja nyt ikäänkuin taistelen sitä vastaan. Jos esimerkiksi huomaan autoa ajaessani vaikka haaveilevani yhteisestä Saksan matkasta esikoiseni kanssa joskus aikanaan (olen lukenut paljon saksankielisiä kirjoja hänelle, koska asuimme siellä vuoden), niin heti tulee olo, että minun tulisi heti perään haaveilla jostakin mukavasta myös kuopuksen kanssa, kuten vaikkapa yhteisestä melontaretkestä sitten kun hän on isompi.

Tai jos löydän marketista jonkin juuri kuopuksen silmien väriin sopivan bodyn ja haluan ostaa sen hänelle, niin heti tulee palan tunne kurkkuun, että "nyt sitten sivuutin esikoiseni", ja taas käyn keskustelun itseni kanssa kaupassa, että ostanko nyt mitään vai en, hänelle.

Kahden lapsen äidit, oletteko samassa jamassa vai eikö kirjoitukseni kuulu teidän arkeenne ollenkaan?

 

[Madicken04]

Ei ollut tuollaista silloin kun olin kahden lapsen äiti (4,5v ajan) eikä sittemmin kolmen eikä neljänkään lapsen kanssa.

Toki pyrkii olemaan oikeudenmukainen mutta enemmänkin "kaikille tarpeiden ja mieltymysten mukaan" kuin kaikille samaa. Lapset ovat kuitenkin olleet erilaisia ja eri ikäisiäkin eli pitävät eri jutuista. Vaatteita ja ikään ja kehitystasoon sopivia leluja katsotaan että kaikilla on riittävästi, samoin mielekästä tekemistä ja aikaa vanhempien kanssa.

 

["Kolmen mamma"]

Tiedän tasan tarkkaan mitä käyt läpi. Meillä esikoinen sekä tyttö+poika kaksoset. Raha-asiat ei ihan kunnossa, koska kun ostan yhdelle jotain niin pakko tasapuolisuuden vuoksi ostaa muillekin, vaikka ei olisi varaa. Olen vakavissani harkinnut psykologin puheille menemistä. Joskus saattaa olla hyvä kuukausi mikä tarkoittaa etten osta mitään, mutta sitten menee taas överiksi kaikki. Ja lisään vielä että en ole ostamassa heidän rakkautta, saavat kyllä haleja ja huomiota. Tuo ostovimma on minun pääkopassani, he eivät oikeastaan edes paljoa pyytele. Ja ihan perusasiat kuten kenen koulujuttuja kuuntelen ensin/ autan läksyissä ensin kuluttaa henkisesti.

 

["Kahden äiti"]

Ei ollut tuollaista silloin kun olin kahden lapsen äiti (4,5v ajan) eikä sittemmin kolmen eikä neljänkään lapsen kanssa.

Toki pyrkii olemaan oikeudenmukainen mutta enemmänkin "kaikille tarpeiden ja mieltymysten mukaan" kuin kaikille samaa. Lapset ovat kuitenkin olleet erilaisia ja eri ikäisiäkin eli pitävät eri jutuista. Vaatteita ja ikään ja kehitystasoon sopivia leluja katsotaan että kaikilla on riittävästi, samoin mielekästä tekemistä ja aikaa vanhempien kanssa.

Voisikohan lapsilta kysyä, sitten kun kuopuskin osaa puhua, että onko mun vanhemmuuteni heille riittävää? Voinko pitää vaikka kerran viikossa jonkun palaverin jossa tiedustelen, että ei varmasti, varmasti kaivele mikään? Kertovatko lapset?

Lähinnä pelkään jotain "jysäystä" sitten kun lapset ovat parikymppisiä, jolloin saan kuulla että en koskaan huomioinut toista/kumpaakaan silloin kun _heidän_ mielestään olisi ollut tarvetta.

 

["vieras"]

[QUOTE="Kahden äiti";27776362]Voisikohan lapsilta kysyä, sitten kun kuopuskin osaa puhua, että onko mun vanhemmuuteni heille riittävää? Voinko pitää vaikka kerran viikossa jonkun palaverin jossa tiedustelen, että ei varmasti, varmasti kaivele mikään? Kertovatko lapset?
.[/QUOTE]

En kyllä suosittelisi. Silloin lapset kiinnittävät asiaan huomiota ja se tulee liikaa esiin. Voithan silloin tällöin (esim kerran kuukaudessa) vaikka sänkyyn peitellessä kysyä ihan muina naisina että onko kaikki kunnossa, mutta ei mitenkään "olenko ollut mielestäsi tasapuolinen" tai kysyä miehesi mielipidettä asiaan aluksi. Tai jutella vaikka neuvolassa asiasta jos je noin paljon mietityttää sinua.

 

[Pikkurouva74]

Ostosasioissa olen kyllä tasapuolinen (lapset 4v tyttö ja 10 v poika). Jos reissuun lähdetään, niin tehdään reissuja, johon koko perhe voi osallistua. Mutta en koe tätä ongelmaksi. Oma isäni on aina ollut äärimmäisen tasapuolinen hankinnoissaan ja rahan antamisessa kolmen lapsensa ja nykyään kuuden lapsenlapsensa kanssa. Arvostan tätä suuresti ja tuntuu, että tasapuolisuus tulee ikään kuin selkärangasta.

 

["Kahden äiti"]

[QUOTE="Kolmen mamma";27776353]Tiedän tasan tarkkaan mitä käyt läpi. Meillä esikoinen sekä tyttö+poika kaksoset. Raha-asiat ei ihan kunnossa, koska kun ostan yhdelle jotain niin pakko tasapuolisuuden vuoksi ostaa muillekin, vaikka ei olisi varaa. Olen vakavissani harkinnut psykologin puheille menemistä. Joskus saattaa olla hyvä kuukausi mikä tarkoittaa etten osta mitään, mutta sitten menee taas överiksi kaikki. Ja lisään vielä että en ole ostamassa heidän rakkautta, saavat kyllä haleja ja huomiota. Tuo ostovimma on minun pääkopassani, he eivät oikeastaan edes paljoa pyytele. Ja ihan perusasiat kuten kenen koulujuttuja kuuntelen ensin/ autan läksyissä ensin kuluttaa henkisesti.[/QUOTE]

Kiitos, juuri tätä ongelmaa siis tarkoitinkin! Kuvasit tosi hyvin tämän tilanteen. Näen itseni usein vähän niin kuin ulkopuolelta ja punnitsen, miltä näytän lasten silmissä. Esimerkiksi esikoiseni aloitti kerhon, ja se oli iso juttu myös minulle - ikävöin häntä päivän aikana ja ostimme kerhorepun jne. Mietin jo nyt, ja suren sitä, että kun kuopus aloittaa kerhon aikanaan, niin se ei olekaan minulle enää ensimmäinen kerta enkä ole siitä yhtä täpinöissäni. Koen siitä jo nyt huonoa omaatuntoa.

Toisaalta koen huonoa omaatuntoa siitä, että esikoisesta olin liian tarkka joistakin asioista ja hän ei päässyt esim. mummolaan kovin pienenä, mutta kuopus päässee esikoisen matkassa sinne varhaisemmin.

 

[Madicken04]

[QUOTE="Kahden äiti";27776362]Voisikohan lapsilta kysyä, sitten kun kuopuskin osaa puhua, että onko mun vanhemmuuteni heille riittävää? Voinko pitää vaikka kerran viikossa jonkun palaverin jossa tiedustelen, että ei varmasti, varmasti kaivele mikään? Kertovatko lapset?

Lähinnä pelkään jotain "jysäystä" sitten kun lapset ovat parikymppisiä, jolloin saan kuulla että en koskaan huomioinut toista/kumpaakaan silloin kun _heidän_ mielestään olisi ollut tarvetta.[/QUOTE]

Minusta tuollaiset palaverit ja kyselyt tuntuvat... oudoilta. Eikö voisi vaan noin suurinpiirtein katsoa että huomioi molempia ja sen vertailun sijaan keskittyä antamaan kummallekin aikaa ja kuuntelemaan heitä. Jos lapsi sitten kokee että häntä jotenkin syrjitään niin eiköhän hän sen kerro.

Se jos kaikessa pyritään ehdottomaan tasapuolisuuteen aina, tekee vaan lapsille vaikeammaksi kestää sen tosi asian että välillä toinen (joku muukin kuin se oma sisarus) saa jotain enemmän kuin hän.

 

[Aamuäree]

Valehtelematta en lainkaan.

En laske hellyydenosoituksiani, enkä lahjojen summia tai lukumääriä.

 

[nellien]

no eipä paljon tule mietityksi, no joululahjoi kun ostettiin,niin silloin toki että tulee tasapuolisesti. Mutta Muuten ei kyllä tule paljon tuota asiaa mietittyä, aika tasapuolisestihan nuo asioita saa/sekä huomiota yms. mutta kyllä joskus saattaa olla niin että menen kaksin toisen lapsen kanssa jonnekkin, ja toiselle lapsellea sanon että seuraavalla kerralla on hänen vuoro, hyvin ymmärtävät.

Lisäksi lapset ei aina vo isaada kaikkea... joutuuhan sitä elämässä kokemaan vastoinkäymisiä isompanakin, ja toiset täytyy oppia ottamaan huomioon ei voi elää koko elämää minä minä minä minä asenteella.

Siltikin lapset saa tasapuolista kohtelua. mutta minusta aloittaja on jotenkin liian neuroottinen,pitäsköhän käydä jossakin juttelee?

 

[Koivunkäpy]

Meillä lapset on oppinut että kaikki ei saa kerralla jotain, jos vaikka ostan esikolle jotain niin kaks muuta ei saa sillä kertaa välttämättä mitään.
Mutta ajallisesti koitan olla tasapuolinen, isoimman kanssa käyn tallilla, keskimmäisen kanssa hiihtämässä ja pienimmän kanssa vaikka luetaan tai tehdään jotain muuta, pienin saa myös jakamattoman huomion hoitomatkoilla.
Kaikkia halitaan päivän aikana ja kysellään kuulumiset etc..

Valitettava tosiasia on että kaikki eivät saa tasan samanverran päivässä keskinäistä aikaa tai materiaa kuukaudessa mutta kyllä se vuodenaikana tasottuu

 

["Kahden äiti"]

Minusta tuollaiset palaverit ja kyselyt tuntuvat... oudoilta. Eikö voisi vaan noin suurinpiirtein katsoa että huomioi molempia ja sen vertailun sijaan keskittyä antamaan kummallekin aikaa ja kuuntelemaan heitä. Jos lapsi sitten kokee että häntä jotenkin syrjitään niin eiköhän hän sen kerro.

Se jos kaikessa pyritään ehdottomaan tasapuolisuuteen aina, tekee vaan lapsille vaikeammaksi kestää sen tosi asian että välillä toinen (joku muukin kuin se oma sisarus) saa jotain enemmän kuin hän.

Ymmärrän.

Mietin tuota esim. että kun esikoinen aloittaa koulun, niin se on varmasti iso juttu meille kaikille. Mutta kun kuopus aloittaa koulun, niin jos se ei vain tunnu enää yhtä isolta jutulta, niin ei sitä varmaan pidä teeskennelläkään, että se kolahtaa? Että jos tunne on rauhallisempi, niin miten kuopus sen kokee?

Kun odotimme esikoista, niin suku muisti meitä paljon enemmän kuin kuopuksen kohdalla, ja saimme vauvalle enemmän onnitteluja. Olen kyllä kysynyt pikkusiskoltani, ja hän sanoo ettei osannut itse lapsena ajatella että jäisi jostain paitsi... Toivottavasti se on niin.

 

["mimmi"]

En mieti enää. Eri ikäiset lapset tarvitsevat eri asioita. Esikoinen saa luonnollisesti kaikkea mitä nuoremmat eivät saa, esim koulupöydän, repun, ym. tarvikkeita ja nuorin saa eniten syliä. Onneksi keskimmäinenkin pitää puoliaan ja vaatii huomiota jos ei sitä muuten saa tarpeeksi. En usko että lapsen myöhemmin katkeroituvat siitä, että en kohdellut heitä tasapuolisesti.

 

[Ken guru]

Meillä pyritään tasapuolisuuteen, mutta silti kun olen kysynyt (nyt kun lapset siis ovat jo aika isoja) että suositaanko toista teidän mielestä enemmän, kumpikin vastaa että sitä toista .

Mielestäni eskoisilla on usein vaikeampi asema kun joutuvat olemaan isoja jo pienestä. Siksipä en suosikaan esim. peleissä sellaista: pienin alottaa tyyliä. Esikoinen kun tuntuu joutuvan aina olemaan se viimeinen, jaksamaan, odottamaan, tekemään enemmän kuin tuo nuorempi samassa iässä joutuu. Tätä olen tietoisesti pyrkinyt välttämään.

 

["Kahden äiti"]

Esikoinen kun tuntuu joutuvan aina olemaan se viimeinen, jaksamaan, odottamaan, tekemään enemmän kuin tuo nuorempi samassa iässä joutuu.

Tämä on hyvin sanottu!

 

["jep"]

Niin, ja esikoiset joutuvat kärsimään ärsyttävistä ja typeristä saduista, joissa aina nuorin sisarus on kaunein, älykkäin ja kiltein. Yäk!

Oikeasti, on aikamoinen tabu, että edes äiti ei voi joka hetki ajatella lapsistaan täysin tasa-arvoisesti. Ajoittain toinen tuntuu läheisemmältä, ja joskus jopa niin, että vaikka rakastaa molempia yhtä paljon, toisen kanssa vaan niin sanotusti kemiat kohtaavat.

En tivaisi lapsilta vastausta tuohon, mutta kuuntelisin herkällä korvalla epäreiluuden kokemuksia, ja yrittäisin ratkaista ne rakentavassa hengessä. Joskus epäreiluus voi olla myös kokemus lapsen päässä, vaikka objektiivisesti asiat olisivat menneet tasan tai jopa tämän lapsen hyväksi. Silloin, jos lapsi tuo asiaa esiin, voisi yhdessä miettiä ratkaisuja. Aloittajan lapset ovat vielä niin pieniä, että tarkkaan tasapuolisuuteen on vaikea päästäkin, kun tarpeet ovat niin erilaisia, kolmen vuoden ikäero tekee tuossa vaiheessa jo paljon, mutta esim. 8- ja 11-vuotiaiden jutut ovat samankaltaisempia. Ehkä. Riippuu lasten persoonistakin tietysti .

Itse olen kokenut tärkeänä kahdenkeskisen ajan molempien lasteni kanssa. Silloin näkee syvemmin, miten ihania persoonia he ovat omana itsenään.

 

["Kahden äiti"]

Meillä pyritään tasapuolisuuteen, mutta silti kun olen kysynyt (nyt kun lapset siis ovat jo aika isoja) että suositaanko toista teidän mielestä enemmän, kumpikin vastaa että sitä toista .

Mielestäni eskoisilla on usein vaikeampi asema kun joutuvat olemaan isoja jo pienestä. Siksipä en suosikaan esim. peleissä sellaista: pienin alottaa tyyliä. Esikoinen kun tuntuu joutuvan aina olemaan se viimeinen, jaksamaan, odottamaan, tekemään enemmän kuin tuo nuorempi samassa iässä joutuu. Tätä olen tietoisesti pyrkinyt välttämään.

Sitä mietin, että entä jos vanhempana on sokea jollekin asialle? Esim. Sinä huomaat että esikoinen joutuu olemaan liian iso liian varhain, ja kykenet tähän asettumalla esikoisen asemaan, mutta entä jos kuopuksella on jokin tarve, jolle olet "sokea"? (ei siis henk.koht. kysymys Ken gurulle)

Esim. meillä suvussa on serkkutytöt, joista nuorempaa äitini, setäni, tätini pitävät empaattisempana ja herkempänä. Mutta nyt aikuisiällä tämä vanhempi tytär onkin se, joka on oireillut masentumalla ja hän onkin ilmeisesti ollut se herkempi. Mutta koska näyttää vartaloltaankin ronskilta ja ei ole niin "nappisilmä", niin häntä ei ole koskaan niin paljon hellitty. Ja tätini, setäni, ovat pyrkineet tietysti tulkitsemaan näitä kahta tyttöstä oikeudenmukaisesti, mutta metsään on mennyt. Että miten sitä voi varmistua ettei epäonnistu?

 

["Kahden äiti"]

[QUOTE="jep";27776477]

Itse olen kokenut tärkeänä kahdenkeskisen ajan molempien lasteni kanssa. Silloin näkee syvemmin, miten ihania persoonia he ovat omana itsenään.[/QUOTE]

Tuo on hyvä vinkki. Olen huomannutkin, että esim. kuopuksen kanssa kahdestaan saunassa oleminen on tehnyt hyvää. Häneen on voinut tutustua paljon vähemmän kun esikoinen pyörii arjessa.

 

[UniQuePopPy]

kyllä tuota tulee mietittyä, koska tulen paremmin toimeen meidän 1,5v kanssa kuin 3vuotiaan... 3vuotias muistuttaa ehkä liikaa minua itseäni... Niin kyllä siinä väkisin miettii, että haluaa olla myös sille 3vuotiaalla yhtä mukava kuin 1,5vuotiaalle...

 

[lucifer]

eipä tuota tule pohdittua, kumpikin saa syliä ja halauksia sitä halutessaan. esikoisen mielestä välillä olen kuulema liikaakin halailemassa ja pusuttelemassa.

 

["Vieras"]

En ole pohtinut...eka lapsi sai luonnollisesti enemmän huomiota ainokaisena, mutta toisella taas on ollut sisarus alusta asti seurana. Eri ikäiset tarttee erilaista huomiota. Omilla lapsilla on ikäeroa 5v, toinen on koululainen ja luuhaa paljon kavereiden kanssa ja harrastuksissa. Ajallisesti hän saa vähemmän huomiota kuin pienempi, joka tarttee vielä paljon enemmän syliä ja apua arjen asioissa. Mutta riittävästi ja oikeanlaista huomiota molemmille, se on tärkeintä.

 

["Vieras"]

Meillä lapset on 3v5kk ja 1v9kk, en mä sillä tavalla asiaa sen enempi ajattele. Alusta asti olen yrittänyt että esikoinen ei jää paitsioon kun vauva syntyy, eli joskus tarkoituksella olen antanut pienemmän odottaa ja auttanut esikoista ensin, vaikka vauvan nyt ei pitäisi joutua odottamaan. Samoin olen taas oyrkinyt siihen, että nyt kun molemmat isompia niin vuorollansa saavat huomiota, olla sylissä jne. Eli sanon että nyt on toisen vuoro, kohta on sinun vuorosi ja pitänyt siitä myös kiinni, että se vuoro myös tulee.
Kahdenkeskinen aika molempien kanssa on myös tärkeää, isomman kanssa käydään uimassa, leivotaan jne. sellasia "isojen" juttuja ja pienemmän kanssa käydään esim. muskarissa kun esikoinen kerhossa tai ollaan vaan kotona ja leikitään, pidetään sylissä jne.

Musta joskus tuntuu, että meillä tuo pienempi saa vähemmän syliä ja muuta, kun toisaalta keskityn siihen että esikoinen saa huomiota ja toisaalta tuo pienempi on luonteeltaan sellainen ettei niin viihdy sylissä ja halittavana, yritän sitten muutoin osottaa huomiota ja kehua.

 

["Kahden äiti"]

kyllä tuota tulee mietittyä, koska tulen paremmin toimeen meidän 1,5v kanssa kuin 3vuotiaan... 3vuotias muistuttaa ehkä liikaa minua itseäni... Niin kyllä siinä väkisin miettii, että haluaa olla myös sille 3vuotiaalla yhtä mukava kuin 1,5vuotiaalle...

Millaisia tekoja ja pään sisäistä työtä olet kokenut hyviksi tähän "tavoitteeseen" pääsemiseksi?

 

["joku vaan"]

Eipä ole tuollaisia koskaan ollut mielessä. Siitä olen kyllä tuntenut vähän syyllisyyttä että kakkosen vauvakirja on kokonaan täyttämättä kun esikoisen kohdalla siihen on täytetty alkuvaiheet ja sitten vasta myöhemmin jätetty täyttelemättä, mutta en pidä tuota kovin vakavana asiana.

 

[Moraalinvartija]

[QUOTE="Kahden äiti";27776504] Että miten sitä voi varmistua ettei epäonnistu?[/QUOTE]

Eihän tässä hommassa voi olla epäonnistumatta. Minun äitini osti aina minulle ja siskoilleni samalaiset vaatteet samaan aikaan. JA SILTI SISKO SAI ENEMMÄN JA HIENOMPAA KUIN MINÄ.
Ei vanhemmuudesta oikeasti kannata tehdä noin hirvittävän vaikeaa, teet hommasta stressaavaa ja ikävää itsellesi ja aiheutat lapsillesi takuulla enemmän haittaa tuollaisella vatuloinnilla kuin sillä, että toinen saisi joskus yhdet sukkikset enemmän. Jos ajatukset eivät päästä otteestaan, hae apua itsellesi.

p.s Se, että esikoisen kerhoon meno, koulun aloitus ym. ovat saaneet kauheasti huomiota ja hulabaloota osakseen, ei ole välttämättä hänen mielestään yhtään niin positiivinen asia...eli jos se onkin kuopus joka pääsee vähemmällä ja esikoinen häntä ikuisesti siitä kadehtii....?