Kaksi isyyttä käsittelevää kirjaa, oletko lukenut?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kirjaa etsivä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kirjaa etsivä

Vieras
Minä oon lukenut vain Tervon Kallellaan. Tykkäsin, oli hauska, humoristinen ja silti realistinen. Millaisesta kirjallisuudesta mies muuten pitää tai lukeeko ylipäänsä?
 
Myö minä olen lukenut Tervon kirjan ja tykkäsin kovasti, on juurikin huumorilla varustettu ja ihan totuuden mukainen. Siksi suosittelen Tervoa, toista en ole lukenut.

Ote kirjan takakannesta:
"Kati ja Jari Tervon esikoispoika Kalle syntyi helmikuussa 1999. Hän mullisti vanhempiensa elämän. Kun nelikymppinen saa ensimmäisen lapsensa, hän kulkee pöljä ilme naamallaan pitkän aikaa.

Tuore isä ryhtyi pitämään päiväkirjaa muutama tunti poikansa syntymän jälkeen. Hän seuraa vauvansa varttumista vuoden ajan, kirjaa lähes päivittäin poikansa edistysaskeleet. Riemua seuraa huoli, väsymys vaihtuu syvään iloon. Miljoonat vanhemmat ovat käyneet läpi samat tunteet. Pörssin romahtaminen on pientä tutin hukkumisen rinnalla.

KALLELLAAN kertoo ihmisestä, jolle lähes kaikki asiat ovat ensimmäisiä asioita. Kirjan tähti on Kalle, mutta siinä sivussa kerrotaan myös äidin ja isän asioista. Äiti pitää huushollia pystyssä , isä viimeistelee romaania ja hyppää Uutisvuodossa.

KALLELLAAN on erilainen isän päiväkirja. Siinä ei ole sissejä eikä siinä koukata. Kirjassa tarjotaan myös vaihtoehtoinen näkemys maailmanlopusta. Maailma ei lopu paukahtaen eikä kitisten.

Se hukkuu pulautukseen."
 
Kallellaan on tosi tervomainen (no yllätys;)), eli jos ei tykkää miehen tyylistä niin en suosittele. Mä tykkäsin teoksesta, ei ole liian siirappinen ja paikoitellen se on hyvin viihdyttävä. Toista en mäkään ole lukenut.
 
Meillä mies on kyllä vasta 28-vuotias, mutta tulossa siis ensi kertaa isäksi. Voisi ehkä samastua tähän Kallellaan-kirjaan?
Eipä tuo ihan hirveästi kirjallisuutta lue, lähinnä nyt juhavuorisia ja yhden bändiin liittyvän kirjan. Eli lukee kyllä jos käsken, muttei tiedä kirjoista mitään :)
 

Yhteistyössä