kakkakyssäri =)

mukavilla aihealueilla siis liikutaan :LOL:

eli meillä on viikon verran maisteltu puolivuotiaan kanssa kiinteitä. eniten on mennyt porkkanaa ja perunaa, jonkin verran myös luumua ja päärynää. välillä kakka on ollut normaalia maitokakkaa kiinteämpää, mutta nyt parin päivän ajan limaista, väriltään joko normaalia keltaista tai hiukan vihertävää tai jopa aivan oranssia. onkohan tämä vielä ok, kun muita oireita ei pojassa mielestäni näy? eli liittyykö tämä nyt vaan noiden kiinteiden aloitteluun vai onko aihetta miettiä allergioita?
 
Meillä ainakin muuttu heti kakka sellaseks aikuismaisen kiinteäksi kun rupes syömään kiinteitä. Vihertävä yleensä voi olla merkki allergiasta, mutta väri vaihelee kyllä reippaasti riippuen siitä mitä on syöty

Ootko alottanut äskettäin uusia ruokia? Sinuna rupeisin testailemaan niin että jättäisin yhden aineen kerrallaan tauolle esim viikoksi ja katsoisin vaikutusta. Mutta jos poika on muuten ok, niin en kauheesti huolestuis.
 
Kiinteiden myötä meillä kakan koostumus jä väri myös muuttui. Välillä on ollut vihreääkin, joskus oon yhdistänyt sen flunssaan ja joskus puhkeaviin hampaisiin. Joskus taas en yhtään mihinkään. Mutta aina se muutaman päivän kuluttua on palannut ennalleen.

Antibioottikuurin yhteydessä oli myrkynvihreää varsin pitkään kuurin loputtuakin.

Bataatti ja porkkana ovat saaneet aikaan välillä varsin oranssista jälkeä, mustikasta tuli melkein mustaa.

 
Meillä oli kiinteiden alottamisen jälkeen suunilleen ensimmäinen kuukausi, kun kakka oli yleensä myrkynvihreää ja todella löysää...ajan kanssa siitä sitten muuttui.
Kiinteitä on syöty nyt n. 3½kk ja kakka repertuaari on päivästä riippuen ihan laidasta laitaan :xmas: :p :LOL:
 
Kakasta on aina kiva puhua :xmas:

Meillä on myös tullut tavaraa laidasta laitaan kiinteiden alotuksen jälkeen. Värin lisäksi myös koostus voi olla aivan mitä tahansa. Jos on ollut ripulia, eli nestettä joka imeytyy vaippaan niin olen tuplannut Gelfilus kapseli-anostuksen kahteen vuorokaudessa. On auttanut, tai sitten tilanne olisi normalisoitunut itsestään. On nähty myös kivikovia pökäleitä.

Kuningatarsoseesta tulee kunigaskakka, musta sellainen. Porkkanasta oranssi jne.
 
Meilläkin ollut kakkaa laidasta laitaan.. sananmukaisesti. Allergioita on mutta meillä kakka on vihreää vaan silloin kun on jotain vihreää syönyt. Ruskeaa se on silloin kun on saanut jotain kotimasita viljaa. Eli jos muuten tyytyväinen eikä ripulilla tai ummeta pahasti (saat sen luumulla korjattua), en vielä hätäilisi. Seuraile tilannetta..kunhan saat lihan ja viljan mukaan, josko se sen jälkeen muuttuisi ruskeaksi pökäleeksi ;)
 

Yhteistyössä