Muroleivät
Perusmurotaikina:
200 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
Maustevaihtoehtoja:
1 tl vaniljasokeria
yhden sitruunan tai appelsiinin raastettu kuori
100 g raastettua mantelimassaa
100 g jauhettuja manteleita tai pähkinöitä
1 dl kookoshiutaleita
1. Sekoita pehmeä margariini, sokeri ja kananmuna.
2. Lisää jauhot ja anna taikinan tasaantua puolisen tuntia jääkaapissa.
3. Leivo taikinasta haluamasi makuisia ja mallisia pikkuleipiä.
4. Juhlia varten kannattaa tehdä kaksinkertainen annos perustaikinaa, joka jaetaan kahteen osaan ja maustetaan eri tavoin.
5. Kun lisäät taikinaan jauhettuja manteleita, pähkinöitä tai kookoshiutaleita, riittää 1 dl perunajauhoja.
MUUNNOKSIA:
Hilloparit
1. Kauli taikina ohuehkoksi levyksi ja ota siitä pyöreällä muotilla tai lasilla kakkusia.
2. Paista ne vaalean ruskeiksi 200-asteisessa uunissa viitisen minuuttia.
3. Anna jäähtyä, levitä pohjalle hilloa ja aseta kaksi leipästä vastakkain.
4. Leivät voi koristaa seulotulla tomusokerilla tai tomusokerikuorrutuksella.
5. Ohje on sama kuin appelsiinipitkon kuorrutteessa.
Vadelmaviipaleet
1. Taikinaksi sopii hyvin mantelimassalla maustettu taikina.
2. Leivo taikinasta parin sormen paksuinen pötkö.
3. Tee pötkön keskelle vako ja täytä se hillolla.
4. Paista vajaa kymmenen minuuttia 200-asteisessa uunissa ja leikkaa pötköt heti uunista ottamisen jälkeen vinoneliöiksi.
Mantelipalat
1. Taikinaksi sopii hyvin joko mantelimassalla tai jauhetulla mantelilla maustettu murotaikina.
2. Leivo taikinasta parin sormen paksuinen pötkö.
3. Voitele se munalla ja ripota päälle raesokeria ja mantelirouhetta.
4. Paista 200-asteisessa uunissa vajaa kymmenen minuuttia.
5. Leikkaa heti uunista ottamisen jälkeen vinoneliöiksi.
Pähkinäpyöröt
1. Taikinaan voi lisätä jauhettua pähkinää.
2. Leivo taikina pötköksi, jaa pieniksi paloiksi ja pyöritä palat pallosiksi.
3. Pyörön keskelle kuoppa, voitele munalla ja aseta kuoppaan pähkinä.
Mantelisydämet
1. Kauli perusmurotaikina, mantelimassalla tai mantelijauheella maustettu taikina ohuehkoksi levyksi.
2. Ota levystä sydänmuotilla paloja, voitele ne munalla ja ripota päälle raesokeria ja mantelirouhetta.
Ässät
1. Leivo perusmurotaikina ohuiksi pötköiksi, jaa ne muutaman sentin pituisiksi paloiksi ja kierrä pellille s-kirjaimen muotoon.
2. Jos haluat, voi tangot kieritellä ennen muovaamista kanelisokerissa.
3. Paista 200-asteisessa uunissa viitisen minuuttia.
Sitruunavannikkeet
1. Mausta perusmurotaikina raastetulla sitruunankuorella.
2. Pursota pikkuleipäpursottimen läpi renkaiksi.
3. Paista 200-asteisessa uunissa viitisen minuuttia.
4. Jos haluat, voit sivellä valmiille vannikkeille tomusokerikuorrutusta.
5. Ohje sama kuin appelsiinipitkon kuorrutteessa.
Suklaakukat
1. Pursota murotaikina kukkasiksi.
2. Paista 200-asteisessa uunissa viitisen minuuttia.
3. Korista sulatetulla suklaalla.
Hevosenkengät
1. Pursota haluamallasi tavalla maustettu murotaikina hevosenkengän muotoon.
2. Paista viitisen minuuttia 200-asteisessa uunissa.
3. Korista kastamalla pikkuleivän päät sulaan suklaaseen.
Kaurakeksit
2 dl isoja kaurahiutaleita
75 g margariinia
1 muna
1,5 dl sokeria
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1. Sulata margariini ja kaada kaurahiutaleiden päälle. Älä sekoita!
2. Anna jäähtyä!
3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
4. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin
5. Sekoita kaikki aineet varovasti esim. haarukalla nostelemalla.
6. Nostele lusikalla pellille pieniä kasoja(leviävät tosi paljon)
7. Paista 175 c, aikaa ei mummon ohje kerro, mutta kyllä sen huomaa kun näyttävät hyviltä...
Chocolate Chip Cookies
175 g pehmeää margariinia
0,5 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl vanilliinisokeria
2,5 dl kaurahiutaleita
200g levy suklaata suurina palasina
1. Vatkaa margariini ja sokerit vaahdoksi.
2. Lisää muna.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään.
4. Lisää taikinaan.
5. Lopuksi lisää suklaapalaset.
6. (Vaihtoehtoisesti nostele pieniä nokareita taikinaa pellille, jokaiseen suklaapala ja taikinanokare päälle - näin jokaiseen keksiin tulee herkullinen suklaakimpale)
7. Paista 180 asteessa 8-10 minuuttia.
8. Suklaan määrää voi vaihdella omien mieltymysten mukaan.
9. Keksit ovat herkullisimmillaan, kun suklaa ei ole vielä kovettunut!
Amerikkalaiset suklaaleivät
noin 50 kpl
125 g Valio Meijerivoita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
100 g rouhittua hasselpähkinää
170 g taloussuklaata karkeaksi rouhittuna
1 tl vanilliini- tai vaniljasokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
1/2 tl soodaa
1. Vaahdota soi ja sokeri.
2. Lisää joukkoon muna.
3. Yhdistä loput aineet keskenään ja sekoita ne taikinaan.
4. Nostele lusikalla pieniä kokkareita pellille.
5. Jätä reilusti kohoamistilaa, sillä pikkuleivät leviävät paistettaessa.
6. Paista 200 asteessa noin 8 min.
Daim- pipariohje
200 g voita
2 dl sokeria
1 muna
2 rkl siirappia
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl kaurahiutaleita
3,5 dl vehnäjauhoja
2-3 pientä Daim patukkaa
1. Pilko Daim patukat rouheeksi.
2. Vatkaa sokeri ja voi.
3. Lisää joukkoon kananmuna, vatkaa hyvin ja lisää siirappi.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen.
5. Lisää lopuksi Daim rouhe taikinaan ja sekoita tasaiseksi.
6. Tee taikinasta tanko ja leikkaa noin 1 cm paloja tangosta.
7. Pyörittele paloista palloja ja litistä hiukan.
8. Jätä pipareille tilaa levitä.
9. Paista pipareita noin 8-10 minuuttia 180 asteessa.
10. Hyviä herkutteluhetkiä!