Kaipaisin järkeviä rauhoittelun sanoja :(

[vieras]

Eli vauva 6kk ja itse olen aina ollut enemmän ja vähemmän luulosairas. Tämän kolmannen lapsen syntymän jälkeen olen aika ajoin myös pelännyt kauheasti kaikkia sairauksia vauvallakin. Välillä pelkään jotain itselläni.

Kesä meni hyvin ilman luulotauteja, mutta nyt syksy on taas ollut yhtä haipakkaa päässäni.

Listalla on tietysti joukko syöpiä ja tiäs mitä kaikkea kauheaa. Sitten jotain harmittomampiakin juttuja, mutta kuitenkin jotain sairauden pelkoa.

Nyt olen keksinyt, että mitä jos tuo 6kk karsastaa enkä minä vain huomaa sitä. Kyttään ja kyttään vauvan silmiä ja katsetta ja välillä mietin että näinköhän jotain vai enkö. Tänään olen käyttänyt paljon voimia turhaan siihen, että olen tuijotellut vauvaa (mikä vauvasta tietysti on vain hauskaa) ja katsellut silmiä.

Ja tämä "näytä neuvolalääkärille niin pääset huolesta" huomautus toimii huonosti. Kuvittelen miten menen sinne ja kerron, että kuvittelen näin. Sitten lääkäri laittaa lähetteen eteenpäin ja minä oksennan pelkästä ajatuksesta, että pitäisi mennä tuonne keskussairaalaan, koska miestä on hoidettu siellä syövän takia pari vuotta sitten.

Mutta rauhoittakaa minua nyt ja sanokaa, että ei sitä karsastusta pidä ja tarvitse kytätä noin vaan että se oltaisiin nähty neuvolassa tai vähintäänkin minä huomaisin sen ihan kiistattomasti itse ilman eri kyttäämistä.

 

[levottomat jalat]

Ei karsastus haittaa. Ja jos se on niin paha että toisetkin sen huomaa niin vasta sitten kannattaa ajatella hoitoa.
:hug:

 

[ap]

Ei karsastus haittaa. Ja jos se on niin paha että toisetkin sen huomaa niin vasta sitten kannattaa ajatella hoitoa.
:hug:

Niin ystäväni sanoi aamulla, että hän on karsastanut 5v ikäiseksi eikä ole saanut asiaan mitään hoitoa eikä karsasta tänä päivänä yhtään ja näkökin on ihan normaali molemmissa silmissä.

Silti kun eilen googletin niin löysin tietysti kaikenlaista "jos huomaat että lapsi karsastaa niin heti hoitoon" tai mitä kaikkea kauheita leikkauksia ja silmälaseja jo alle 1v ikäisillä.

 

[ap]

Loppuiko?

 

[neurootikko]

Eli vauva 6kk ja itse olen aina ollut enemmän ja vähemmän luulosairas. Tämän kolmannen lapsen syntymän jälkeen olen aika ajoin myös pelännyt kauheasti kaikkia sairauksia vauvallakin. Välillä pelkään jotain itselläni.

Kesä meni hyvin ilman luulotauteja, mutta nyt syksy on taas ollut yhtä haipakkaa päässäni.

Listalla on tietysti joukko syöpiä ja tiäs mitä kaikkea kauheaa. Sitten jotain harmittomampiakin juttuja, mutta kuitenkin jotain sairauden pelkoa.

Nyt olen keksinyt, että mitä jos tuo 6kk karsastaa enkä minä vain huomaa sitä. Kyttään ja kyttään vauvan silmiä ja katsetta ja välillä mietin että näinköhän jotain vai enkö. Tänään olen käyttänyt paljon voimia turhaan siihen, että olen tuijotellut vauvaa (mikä vauvasta tietysti on vain hauskaa) ja katsellut silmiä.

Ihan kuin minä..

Ja tämä "näytä neuvolalääkärille niin pääset huolesta" huomautus toimii huonosti. Kuvittelen miten menen sinne ja kerron, että kuvittelen näin. Sitten lääkäri laittaa lähetteen eteenpäin ja minä oksennan pelkästä ajatuksesta, että pitäisi mennä tuonne keskussairaalaan, koska miestä on hoidettu siellä syövän takia pari vuotta sitten.

Mutta rauhoittakaa minua nyt ja sanokaa, että ei sitä karsastusta pidä ja tarvitse kytätä noin vaan että se oltaisiin nähty neuvolassa tai vähintäänkin minä huomaisin sen ihan kiistattomasti itse ilman eri kyttäämistä.

 

[Kisse]

Ei hyvältä näytä. Minusta tuntuu, ettei tässä järkevät rauhoittelun sanat auta pätkääkään, neuroottisuutesi on niin vahvaa. Tarvit ammattiapua ja lääkistystä.

 

[Toinen luulosairas]

"Mukava" kuulla, että muillakin on tällaisia ongelmia. Itse haluaisin päästä tästä "taudista" eroon, ei ole mukava jatkuvasti pelätä sairastavansa jotain vakavaa sairautta (tai pelätä, että lapsella on).

Ongelmastasi: jos lapsesi karsastaisi, se varmasti huomattaisi neuvolassa ja varmasti huomaisit itsekin. Eikös pienillä vielä nuo silmät harjoittele muutenkin tarkentamista (näin minulle sairaalassa sanottiin), että joskus voivat vähän mennäkin eri suuntiin ilman, että olisi karsastusta? Ja eikä karsastusta sitä muutenkaan tarvitse pelätä, eikös se ole niin, että lappu silmään, jotta laiska silmä alkaisi toimia hyvin.

Toinen juttu on, että olisi kiva päästä tuosta luulosairaudesta eroon. Se on varmasti hankalaa ja siihen en osaa antaa mitään neuvoja, etenkin kun tuskailen itse saman ongelman kanssa.

 

[Toinen luulosairas]

Niin ja neuvo toiselta luulosairaalta, älä koskaan googleta sairauksia! Siinä tulee vain hulluksi ja varmasti sairaaksi.

 

[ap]

Kiitos vastaajille! Parempi mieli jo. Koitan unohtaa koko jutun ja olla kyttäämättä noita silmiä. Näkeehän sitä mitä tahtoo kun oikein vahtaa.

 

[vieras]

Minä karsastin vielä 5 v. Mitään ei tehty siihen maailman aikaan. Nykyisin en karsasta.

 

[ap]

Minä karsastin vielä 5 v. Mitään ei tehty siihen maailman aikaan. Nykyisin en karsasta.

Karsastitko voimakkaasti? Entä koska se huomattiin? Heti vastasyntyneenäkö?

 

[vieras]

Minä karsastin vielä 5 v. Mitään ei tehty siihen maailman aikaan. Nykyisin en karsasta.

Karsastitko voimakkaasti? Entä koska se huomattiin? Heti vastasyntyneenäkö?

Ei huomattu ainakaan vastasyntyneenä... karsastin toisella silmällä, voimakkaasti.

 

[ap]

Minä karsastin vielä 5 v. Mitään ei tehty siihen maailman aikaan. Nykyisin en karsasta.

Karsastitko voimakkaasti? Entä koska se huomattiin? Heti vastasyntyneenäkö?

Ei huomattu ainakaan vastasyntyneenä... karsastin toisella silmällä, voimakkaasti.

Kiitos vastauksestasi.

 

[Pirttikarhu]

Mulla oli lapsena karsastusta, leikattiin 11-vuotiaana eikä tosiaankaan ollut kamalaa Päin vastoin, muistan että oli coolia kulkea koulussa silmälappu päällä ja muut oli kateellisia B) No, tämä tuskin lohdutti, mutta kuitenkin. Ei se ollut mulle ainakaan mikään maailmanloppu, kukaan ei kiusannut tms.

 

[ap]

Mulla oli lapsena karsastusta, leikattiin 11-vuotiaana eikä tosiaankaan ollut kamalaa Päin vastoin, muistan että oli coolia kulkea koulussa silmälappu päällä ja muut oli kateellisia B) No, tämä tuskin lohdutti, mutta kuitenkin. Ei se ollut mulle ainakaan mikään maailmanloppu, kukaan ei kiusannut tms.

Kiitos vastauksestasi! Koska karsastus huomattiin ja oliko se voimakasta? Onko sinulla ihan normaali näkö nykyisin?

 

[leijona76]

Mun pojalla huomattiin 6kk karsastus ja lähetettiiin eteenpäin kunnolla tutkittavaksi. Ei siitä kukaan oo pelotellu ja lääkäri selitti että hyvä se silmän käyttö on katsoa+miettiä tarviiko hoitoa ettei tule heikkosilmä kuten itselläni on riittämättömän karsastushoidon seurauksena.
Nyt on 11kk ja ensikuussa mennään lääkäriin, karsastaa se näkyvästi.

 

[ap]

Mun pojalla huomattiin 6kk karsastus ja lähetettiiin eteenpäin kunnolla tutkittavaksi. Ei siitä kukaan oo pelotellu ja lääkäri selitti että hyvä se silmän käyttö on katsoa+miettiä tarviiko hoitoa ettei tule heikkosilmä kuten itselläni on riittämättömän karsastushoidon seurauksena.
Nyt on 11kk ja ensikuussa mennään lääkäriin, karsastaa se näkyvästi.

Kuka huomasi karsastuksen ja oliko se heti huomatessa selvää?

 

[vieras]

Heippa! Minusta tuntuu, että ymmärrän täysin sinua. Luulen, että rankat kokemuksesi miehesi sairaudesta johtuen on ehkä laukaisemassa pelkoja? Myös minulla tuntuu jääneen päälle vaihe, jolloin kaikki mahdollinen paha tulee minä hetkenä hyvänsä meidän perheeseen. Mulla tämä alkoi saatuani tietää odotusaikana lapseni vakavasta sairaudesta ja siinä sivussa omasta sairaudestani, joka oli lapsenikin sairastuttanut. Itse koen, että luotto elämän kantokykyyn on kadonnut, semmoinen lapsenuskoinen suhtautuminen siihen, ettei meille ikinä tapahdu mitään pahaa on iäksi poissa. Hirveän raskasta välillä. Tsemppiä sinulle, vaikken osaakaan sanoa mitään helpottavaa.

 

[Pirttikarhu]

Mulla oli lapsena karsastusta, leikattiin 11-vuotiaana eikä tosiaankaan ollut kamalaa Päin vastoin, muistan että oli coolia kulkea koulussa silmälappu päällä ja muut oli kateellisia B) No, tämä tuskin lohdutti, mutta kuitenkin. Ei se ollut mulle ainakaan mikään maailmanloppu, kukaan ei kiusannut tms.

Kiitos vastauksestasi! Koska karsastus huomattiin ja oliko se voimakasta? Onko sinulla ihan normaali näkö nykyisin?

Äiti sanoo, että huomattiin n. 1-vuotiaana siitä, kun vähäiselläkin auringonpaisteella aina tillistelin yhdellä silmällä, eli aina laitoin tuon karsastavan silmän kiinni. Kyllä se oli sen verran voimakasta, että itsekin muistan sen näkyneen ihan selvästi. Nykyään mulla on silmälasit, mutta niin on jokaisella muullakin minun lapsuuden perheestä joten en usko karsastuksen vaikuttaneen asiaan vaan perintötekijöiden ennemminkin.

 

[ap]

Heippa! Minusta tuntuu, että ymmärrän täysin sinua. Luulen, että rankat kokemuksesi miehesi sairaudesta johtuen on ehkä laukaisemassa pelkoja? Myös minulla tuntuu jääneen päälle vaihe, jolloin kaikki mahdollinen paha tulee minä hetkenä hyvänsä meidän perheeseen. Mulla tämä alkoi saatuani tietää odotusaikana lapseni vakavasta sairaudesta ja siinä sivussa omasta sairaudestani, joka oli lapsenikin sairastuttanut. Itse koen, että luotto elämän kantokykyyn on kadonnut, semmoinen lapsenuskoinen suhtautuminen siihen, ettei meille ikinä tapahdu mitään pahaa on iäksi poissa. Hirveän raskasta välillä. Tsemppiä sinulle, vaikken osaakaan sanoa mitään helpottavaa.

Kiitos! Tuo jo oli järkevää ja helpottavaa mitä kerroit. Saanko kysyä, että mistä sairaudesta on kyse jos sinä tartuti kerran lapsesi jo odotusaikana? Anteeksi uteluni.

Ja juuri noin se varmasti on. Minä ikäänkuin pelkään koko ajan, että kohta taas tapahtuu jotain. On ollut paljon kaikenlaista muutakin pientä harmia tuon miehen syövän rinnalla. Kaikki kuitenkin sinänsä pikkujuttuja siihen verrattuna, mutta kaikki yhteenlaskettuna niin saa tietysti isommat mittakaavat. Olen lukenut jostain postraumaattisesta stressistä ja siinä kovia kokenut ihminen pelkää koko ajan sitä, että koska taas tapahtuu jotain.

 

[leijona76]

Mun pojalla huomattiin 6kk karsastus ja lähetettiiin eteenpäin kunnolla tutkittavaksi. Ei siitä kukaan oo pelotellu ja lääkäri selitti että hyvä se silmän käyttö on katsoa+miettiä tarviiko hoitoa ettei tule heikkosilmä kuten itselläni on riittämättömän karsastushoidon seurauksena.
Nyt on 11kk ja ensikuussa mennään lääkäriin, karsastaa se näkyvästi.

Kuka huomasi karsastuksen ja oliko se heti huomatessa selvää?

Kotona huomattiin kun poika katsoi kohti. Neuvolalääkäri näki saman. Mun käsittääkseni nuo heti lääkäriin jutut tarkottaa sitä että vanhempi lapsi alkaa ykskaks huomattavasti karsastaa. Ja mun pojalla oli jo syntyjään vähän sellasta, se vaan näkyi selvemmin iänmyötä kun silmien hallinta muuten parani.

 

[Nöf nöf täti]

Ongelmasi on varmastikkin kurja ja siihen varsinaisesti en osaa auttaa.
Mutta ihana kuulla että joku muukin on luulosairas. Minäkin olen mestari pelkäämään ja kuvittelemaan kaikkia kauheita tauteja sekä itselleni etä lapsille.

Joten jos auttaa niin et ole ainut ja voimia sinulle :hug:

 

[ap]

Mun pojalla huomattiin 6kk karsastus ja lähetettiiin eteenpäin kunnolla tutkittavaksi. Ei siitä kukaan oo pelotellu ja lääkäri selitti että hyvä se silmän käyttö on katsoa+miettiä tarviiko hoitoa ettei tule heikkosilmä kuten itselläni on riittämättömän karsastushoidon seurauksena.
Nyt on 11kk ja ensikuussa mennään lääkäriin, karsastaa se näkyvästi.

Kuka huomasi karsastuksen ja oliko se heti huomatessa selvää?

Kotona huomattiin kun poika katsoi kohti. Neuvolalääkäri näki saman. Mun käsittääkseni nuo heti lääkäriin jutut tarkottaa sitä että vanhempi lapsi alkaa ykskaks huomattavasti karsastaa. Ja mun pojalla oli jo syntyjään vähän sellasta, se vaan näkyi selvemmin iänmyötä kun silmien hallinta muuten parani.

Joo minä uskon, että kyseessä on ihan se että minä katson ja katson ja olen näkevinäni välillä. En ole oikeasti nähnyt mitään karsastusta, kun rehellisesti itseltäni asiaa kysyn. Eli tämä ontätä minun hermoiluani. Viikon, kahden päästä en varmasti edes muista enää moista asiaa mutta silloin, kun hermoilen niin en osaa edes ajatella muuta. Tai no ei nyt ihan noin mutta kärjistetysti.

Ja tyttö katsoo kyllä ihan kunnolla kohti ja kun kuikuilen eri suunnista niin ihan suoraan katsoo kohti. Olen nyt pari päivää asiaa testaillut.

 

[Saraste]

Eli vauva 6kk ja itse olen aina ollut enemmän ja vähemmän luulosairas. Tämän kolmannen lapsen syntymän jälkeen olen aika ajoin myös pelännyt kauheasti kaikkia sairauksia vauvallakin. Välillä pelkään jotain itselläni.

Kesä meni hyvin ilman luulotauteja, mutta nyt syksy on taas ollut yhtä haipakkaa päässäni.

Listalla on tietysti joukko syöpiä ja tiäs mitä kaikkea kauheaa. Sitten jotain harmittomampiakin juttuja, mutta kuitenkin jotain sairauden pelkoa.

Nyt olen keksinyt, että mitä jos tuo 6kk karsastaa enkä minä vain huomaa sitä. Kyttään ja kyttään vauvan silmiä ja katsetta ja välillä mietin että näinköhän jotain vai enkö. Tänään olen käyttänyt paljon voimia turhaan siihen, että olen tuijotellut vauvaa (mikä vauvasta tietysti on vain hauskaa) ja katsellut silmiä.
Ja tämä "näytä neuvolalääkärille niin pääset huolesta" huomautus toimii huonosti. Kuvittelen miten menen sinne ja kerron, että kuvittelen näin. Sitten lääkäri laittaa lähetteen eteenpäin ja minä oksennan pelkästä ajatuksesta, että pitäisi mennä tuonne keskussairaalaan, koska miestä on hoidettu siellä syövän takia pari vuotta sitten.

Mutta rauhoittakaa minua nyt ja sanokaa, että ei sitä karsastusta pidä ja tarvitse kytätä noin vaan että se oltaisiin nähty neuvolassa tai vähintäänkin minä huomaisin sen ihan kiistattomasti itse ilman eri kyttäämistä.

Hei , luepa tuo oma tekstikohtasi jonka olen mustannut. Jos et itse edes ole varma että näetkö karsatuksen vai ei, luulen että saat olla aika rauhassa.

Sitä mietin, kannataisiko sinun yrittää saada apua tuohon omaan oloosi. Jotta pääsisit nauttimaan vauvan kanssa olemisesta ilman pelkoa kaikesta turhasta. Koska sitä mietin, että vaikka me saataisiinkin sinut rauhoittumaan ja uskoisit että vauvasi ei karsasta, mikä olisi seuraava tauti jonka itsellesi/vauvallasi kehittäisit?

Mä oon itse käynyt kolmannen muksun syntymän jälkeen läpi itselleni vieraan olotilan olemalla kanssa luulosairas hetken aikaa. Mulla sen laukaisi toi vikan lapsen syntymä. Ravasin puoli vuotta eri lekureilla ja olin tasan varma että kuolen(mussa on joku kamala tauti), ja lapset jää ilman äitiä...
No, mun tapauksessa olotila meni ohi noin puolessa vuodessa, ja nyt mietin kuinka sitä tulikin tuollainen oltua? Itse en osannut apua hakea, ja enää en sitä edes tarvitse, mutta mietin että jos noi sun tunteet jatkuu kandee mennä lekurille puhumaan, sillä apua on kyllä saatavilla.
VOIMIA :hug:

 

[vieras]

Ja minä sain raskausaikana päähäni, että vauvallani on kasvoissa jokin vialla. Uskoin oikeasti näin (ja huom. olen yleensä täysjärkinen ja ihan normaali psyykkisesti ). Kävin neljässä ultrassa! Vasta, kun 4D:ssä lääkäri sanoi, että vauvalla on harvinaisen kauniit kasvot, oloni helpottui. Syntymän jälkeen minulla on säännöllisillä ja kauniilla piirteillä varustettu ihana uhmaikäinen neiti .