Toggle sidebar

*KAIKKI PINOON!* -kokemuksia ja tuntemuksia ku:n/km:n jälkeen!! :)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nanna_86
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
N

Nanna_86

Vieras
Kohtalotovereita kaipailisin:

Itselläni leikattiin kohdunulkoinen raskaus ja sen mukana koko oikea munatorvi pois n.rv:lla 8-9)..
Parantumiseni oli kovin hidasta, osittain johtuen siitä että joutuivat tekemään kaikenkaikkiaan hyvin pikaisen leikkauksen (oli vatsaontelossa verta jo 6dl ja arvot muuta kuin pitäs)vuoksi yhden muihin haavoihini verrattuna ison haavan ja menemään paljon vatsanpeitteiden lävitse, osittain kaiketi siksi kun tuo isoin haavani myös tulehtui 1,5vk leikkauksesta. Kipuja leikkauksen jäljiltä tuli siedettyä enemmän kuin tavalliset muutama päivä, kuukauden verran.

Sain ohjeen odottaa ennen uutta yritystä yhdet kuukautiset, mutta tänään
Tasan 7viikkoa leikkauksesta ei niitä näy,ei kuulu.
Kuulema hyvinkin johtuu menkkojen viivästyminen hitaasta parantumisesta?

Miten muilla?

Malttamattomana, pelko persiissä ajatellen uutta yritystä laitella vauvatilausta eteenpäin.
Pelottaa josko tuo nyt enään ainoa munatorvi joutuu samalla koetukselle, tai jos se ei toimikkaan..



Pistetääs pinoon kokemuksia ja ajatuksia!:)

-nanna & ajatuksenpoikanen!
 
Mulla kaksi eläväistä lasta 2000 ja 2003. Sitten alkoi näiden hyvin menneiden raskauksien jälkeen alamäki: 1/2006 km 6+5, 11/2006 kohtukuolema 36+, 12/2007 km 16+ ja nyt 8/2008 km 14+.
Mieli murtunut, missä on vika. En todellakaan osaa pitää tätä vaan "huonona tuurina" niinkuin lääkärit sanoo, kun syitä ei ole löydetty. Kaikki muut on tutkittu läpikotaisin paitsi alkuraskauden km.
Huutava vääryys menettää lapsi... ja vielä monasti peräjälkeen.
Toivon sinulle ap hyvää vointia ja positiivista mieltä.
 
Tuota minä olen miettinyt, miten selviää ihmismieli noin monesta menetyksestä?
Mulle oli tuo yksi jo kova pala, tosin jo oman terveydentilankin takia.
Voimia sullekin toivon, paljon, kera lämpimien halausten.
Vieläkö olet ajatellut uskaltaa..?
 
Meilläkin yksi lapsi, sai alkunsa melko "helposti", n. 5 kk yrityksen jälkeen...Syntyi v. 2006.
Viime vuoden toukokuussa päätettiin alkaa yrittämään toista lasta. Tulinkin pian raskaaksi, mutta sain keskenmenon viikolla 7, tasan vuosi sitten.

Se oli hirvittävän sekavaa aikaa, oman mielentilankin kannalta ( onko se elossa vai ei? ). Neuvolassa sanoivat verenvuodon kuuluvan alkuraskauteen.. Kävin alkuraskauden ultrassa, jolloin alkion sydämen syke näkyi. Kaikki oli siis ok, paitsi oma pää!
Oma tunne oli niin vahva, ettei kaikki ole ok. Sitä yritin miehellekin puhua, hän sitä mieltä, että "kuvittelen" koska ultrassakin eloa näkyi! Eikä ole mitään syytä panikoida..

No, aika kului ja menimme np-ultraan. Itse tiesin jo mitä sanovat, silti tieto iski päin kasvoja. Ei näy mitään kohdussa!
Sain kuitenkin lääkityksen, jotta ne vähätkin "jäänteet" tulevat pois. Enpä osannut muuta kuin itkeä....
Lohdutukseksi sanoivat, että pian tavataan iloisemmissa merkeissä! No, sitä hetkeä ei ainakaan vielä ole eteen tullut.

Jälkitarkastuksen jälkeen saatiin lupa uuteen yritykseen. Kuukautiskierto meni kuitenkin aivan sekaisin, käytin ovulaatiotestejä ja koko homma meni jo "liian pitkälle".
Päätettiin lopettaa yritys tämän vuoden maaliskuussa, muutamaksi kuukaudeksi. Pian kuitenkin huomattiin yrittävämme salaa... ; ) Ja teinkin positiivisen raskaustestin juhannuksen jälkeen.

Tämäkin raskaus päättyi keskenmenoon heinäkuussa ja taas viikolla 7. Tällä kertaa kaikki poistui itsestään, en tarvinnut lääkkeitä avuksi.
Lääkäri lohdutteli sanoen, että olen hedelmällinen nainen kun olemme saaneet 2 raskautta vuoden aikana alkuun.. Eipä se hirveästi lohduttanut!

Kolmannen keskenmenon jälkeen päästään tutkimuksiin, jos se vielä kohdalle osuu?
Menee nyt asian vierestä ja jaaritteluksi, mutta ensimmäinen keskenmeno oli kova paikka, sitä tuli mietittyä melko usein ja vaikka minkälaisia asioita!
Tämän toisen kohdalla halusin vaan nopeasti "eroon" asiasta ja elämän jatkumaan mahdollisimman normaalisti eteenpäin! Tuntuupa tylyltä näin sanoa...

En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Lisääkö keskenmenoja? Vai kenties lisää vauvoja? Luovuttaa en aio, vaikka siltä välillä kovasti tuntuu!
( Varsinkin kun sukulaiset ja ystävät kertovat vauvauutisistaan...)

Ensimmäisen keskenmenon jälkeen seuraavat kuukautiset tulivat marraskuussa.. Eli tuon lääkkeellisen "tyhjennyksen" jälkeen meni muistaakseni n. 6-7 viikkoa. Hormoonit voivat varmasti olla sekaisin jonkin aikaa tuollaisen myllerryksen jäljiltä. Jos asia sinua mietityttää, aina kannattaa ottaa lääkäriin yhteyttä! ; )

Tsemppiä paljon elämääsi ja toivotaan meille kaikille ne pienet nyytit (ihan kainaloon asti)!!!!!!!! : )
 
Aiemmin jo kirjoittelinkin,
7 viikon odotus palkittiin tämän illan ilmestyneillä menkoilla! :)
Kiitos muuten kaikille vastanneille tässä välissä.

HENSKULIINA:

Voimia paljon sinulle/teille yritykseen.
Oma veljeni saa ihan piakkoin esikoisensa, laskettu aika meni jo jokusen päivää sitten.
Tämän voimalla, kuukautisten saattelemana, itsellenikin kipusi toivonkipinä taivaalleni.. voi kun seuraava luomani olisi enemmän kuin tähdenlento ...
 
Mulle tehtiin lääkkeellinen keskeytys tuulimunaraskauden takia toukokuussa. Sitä ennen yritystä jo melkein puolitoista vuotta, nyt siis jo kohta kaksi vuotta. Ja tuo yksi ainoa tuulimuna on aikaansaannoksia. Ensin pettymys oli suuri, kun kätilö ja kaksi lääkäriä sanoivat, ettei ole mitään lasta eikä ole ollutkaan. Lähinnä pettymys oli suuri kai siksi, että sitäkin vähää oli tahkottu jo miltei hampaat irvessä ja raskaudesta oli iloittu. Kun ensipettymys meni ohi, en jotenkin osannut surra olematonta. Tai siis, jos jotain olisi kuollut, kuten keskenmenossa, olisin varmasti ollut surullisempi. Tai ehkäpä yleinen elämänasenteeni (kaikki menee kuin on mennäkseen ja asioilla on taipumus järjestyä lopulta parhain päin) auttoi siinä, etten jäänyt mitenkään vatvomaan asiaa. Toki keskeytyksen jälkeen jokaiset kuukautiset ovat olleet pettymys ja hermot alkavat mennä ikuiseen yrittämiseen, mutta sainpahan ainakin kiertoni tasaantumaan tuolla muka-raskaudella (sitä ennen heittelehtikin kuin lastu valtameressä). Varmasti useampi epäonnistunut raskaus on todella raskasta ja voimia toivotan kaikille niiden kanssa kamppaileville, mutta kyllä tämäkin syö naista, kun ei saa aikaiseksi yhtään mitään.
 
*mimmi*:
Tosin sitä riemua ei sitten kestänyt paria vkoa pidempää kun keskenmeno tapahtui. :( Olin rv6+ ja osasin jotenkin aavistaa tulevan keskenmenon ja että kaikki ei pikkusella ollut hyvin. Raskaus alkoi niin erilailla kuin ensimmäisellä kerralla ja mukana oli mm tuhruvuotoa ihan raskauden alussa ja sitten muutama pvä ennen keskenmenoa. Keskenmeno oli spontaani ja yhdessä yössä oli kohtu jo lähes tyhjentynyt. Suru oli silloin valtava ja itku herkässä. :(
Mutta nyt kun aikaa on jo kulunut kohta 6vkoa on mieli jo aurinkoisempi ja keskenmeno ei pyöri ihan kokoajan mielessä. Vauvakuume kyllä vaan kasvoi ihan huippulukemiinsa! :)

*mimmi*


Ekaa kertaa minäkin täällä...

Löysin tällaisen pätkän mimmin kirjoittamana tuolta kermit ketjun alusta ja se on lähes sama kuin oma tarinani. Eli oletettujen menkkojen alkupäivinä tuli pientä tuhrua n 2 päivää. sitten tein 1,5 viikon aika 3 testiä ja kehdesta haalea plussa. Labrassakin kävin, ekalla kerralla sain tulokseksi heikon plussan, tokalla plussan (siis eilen). Lisäksi ennen eilistä iltapäivää, jolloin verinen vuoto alkoi, oli tuhrua n. 3 päivää. Joten emme siis saaneetkaan toukovauvaa ja on aika surullinen mieli nyt. Mutta toisaalta en oikein osannut tästä raskaudesta vielä iloita kun kaikki oli niin erilaista kuin esikoisen kanssa (nyt 2 v) Mutta kertokaahan, että miten nyt kuuluisi edetä? Soitan varmaan neuvolaan, mutta onko syytä pyytää aikaa lääkärille? Tarkastaako kukaan vuodon jälkeen, että kaikki on tyhjentynyt vai miten tää "prosessi" oikein menee? Hoidetaanko tää asia kunnallisella vai joudunko yksityiselle maksujen keskelle? Saako alkaa yrittämään heti uudestaan, vai onko syytä odottaa yhdet menkat ensin?

Sori omaa napaa, oon aika pihalla näistä.

tsempit kaikille km ja ku kokeneille!
 
Spontaanissa keskenmenossa ei yleensä tarvita, eikä siis tehdä, jälkitarkastusta.

Minä hakeuduin lääkärin pakeille kun km jälkeen vuotoa oli ollut pari viikkoa, silloin sanoivat kaiken tyhjentyneen ja katsoivat siis ultralla.
viikko siitä alkoi kummalliset pienet kivut,
tuntui ettei kaikki vielkään ole hyvin ja vuodin edelleen vähän..
monia viikkoja vietin seurannassa pari kertaa viikossa, raskaushormoni senkun nousi ja nousi..
tulos olikin kohdunulkoinen,eli keskenmenoa ei missään vaiheessa tapahtunutkaan,
tai sitten sieltä vuosi yksi ja toinen jäi väärään paikkaan.
se on minun nähdäkseni todennäköisintä koska oletetun km jälkeen 3 viikkoa myöhemmin hcg:ni lähti uudelleen nousuun n.100:sta.
En tiedä, ei kukaan muukaan.
Näin siis minulla.

Jos sinusta tuntuu kaiken tulleen ulos ja vuoto rauhoittuu parissa viikossa,
eikä sinulle ilmaannu kipuja tai kuumetta(!!!), voit olla "levollisin" mielin ja odotella parantumista.
Henkinen parantuminen toki vie aikaa enempi kuin fyysinen.

Spontaanin km jälkeen on hyvä odottaa yhdet kk:tiset, minulle sanottiin.
Näin myös minun ku:ni jälkeen, tosin tässä niitä menkkoja 7vk oottelinkin :)

Jos sinua jokin askarruttaa, voit toki tilata ajan kunnalliselle ja keskustella asiasta ja onko tarvetta jatkotoimenpiteisiin :)
*lämmin halaus*
Minun ei ainakaan tarvinnut mennä yksityiselle vaan avosylin otettiin vastaan kunnallisella, ei edes omalla terv. asemalla vaan pääsin pikimmiten hommani kanssa Naistentautien polille.

Onneksi voin huokaista edes sinänsä, siellä saamastani hoidosta jne..
saan ilmaiseksi jopa rv.6 varhaisultran, kai kaikille ku:n kokeneille käytäntönä.
 
Kiitos Nanna vastauksestasi, helpotti kovasti. Seurailen nyt tilannetta ja soitan vielä tänään neuvolaan. Ajattelin kysellä, että onko heillä ultraa ja onko mahdollista päästä jälkitarkastukseen ja ehkä mittauttamaan se hcg. Mä vaan jotenkin haluisin mennä ultrattavaksi kun vuoto on loppunut, en halua mitään pidennystä tähän enää. Jos en sitä kautta pääse, meen yksityiselle gynelle, jonka luona kävin ennen raskautta. Tällasta oon vähän miettinyt.

Mutta kiitos kuitenkin kun Nanna vastailit, mielelläni kuulen muiltakin vielä omia kokemuksia, vinkkejä jne.

t. P
 
Koin keskenmenon toukokuun alussa. Raskausviikkoja oli reilu 9. Pientä vuotoa oli, mutta neuvolassa vakuuteltiin sen olevan vaarallista. Sitten vain yksi ilta aloin vuotamaan ihan kunnolla ja rajusti. Fyysisesti toivuin keskenmenosta tosi nopaa ja kuukautiset alkoi n. 4 viikkoa keskenmenosta. Henkisesti se oli paha paikka. Oikeastaan en muista koko toukokuusta mitään, vaan elin kuin sumussa. Valvoin unettomana viikkoja ja itkin yhdessä miehen kanssa ja yksin piilossa metsässä.

Tulin uudelleen raskaaksi kesällä ja tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin. Silti en uskalla olla samallalailla iloinen raskaudesta, vaan olen varpaillani koko ajan. Tavallaan keskenmeno tappoi ilon. Mutta pakko on vain yrittää olla hyvillä mielin.
 
allilaa:

tuota minäkin pelkään, että kokemani on tappanut kyvyn iloita sitten seuraavasta?
saanko udella, kuinka pitkällä uusi raskautesi on ? :)
PALJON ONNEA RASKAUDEN JOHDOSTA <3
 
Nanna_86

Olen viikolla 14+ Etukäteen on aika turhaa miettiä miten uuden raskauden kokee. Niin sanoi mulle yksi lääkärikin. Varmasti jokainen raskaana oleva nainen pelkää keskenmenoa jollain tasolla. Keskenmenon kokeneelle se on vain paljon konkreettisempi asia, kuin sille joka ei ole keskemenoa kokenut. Ainakin mulla se keskenmenon varjo on kokoajan taustalla, vaikka viikkoja on kertynytkin. Se on vain ollut pakko hyväksyä. Itse voi kuitenkin vaikuttaa niin vähän siihen, miten pieni ihmisenalku kehittyy.

Olen tietysti iloinen ja onnellinen, että tulin raskaaksi pian keskenmenon jälkeen. Tavallaan kuitenkin harmittaa, että se huikaiseva ilo, jota tunsin ensimmäisellä kerralla on poissa. Pelonkin kanssa oppii elämään. Kai se on suojautumiskeino, että sitä yrittää työntää ajatuksen raskaudesta jonnekin taka-alalle.
 
Mulla km paljastui kuin isku vasten kasvoja np-ultrassa. Tämä oli torstaina. Viikkoja olisi pitänyt olla 11+3 mutta sikiö vastasi 8+3.
Meinasin tulla hulluksi kun ajattelin kantaneeni kuollutta sikiötä mukanani kolme viikkoa, eipä ollut oksennuskaan kaukana, niin paha olo siitä tuli. Ja tietty ihan tolkuton pettymys. Varhaisultrassa oli todettu vahva syke, tosin alkion koko oli viikkoa pienempi kuin olisi pitänyt.

Enpä osannut siitä mitään pelkoa enkä huolta itselleni ottaa vaikka ehkä olisi pitänyt? Lääkäri osasi niin taitavasti selittää, kuinka millipeliä tuossa seiskaviikolla se koon mittaaminen on ja pienestäkin erosta tulee suuri päivissä.
Kasiviikon paikkeilla tuli minimaalista veristä vuotoa parina aamuna. Ajattelin sen olevan haamukuukautisia, oli oli hyvä, ei kipuja tmv. Vuoto loppui mutta tuli samantyyppisenä takaisin parin viikon kuluttua jolloin neuvolassa epäiltiin hiivatulehdusta. Hakeuduin yksityiselle lääkärille testauttamaan hivat ja virtsan bakteerit. Ei mitään, kaikki hyvin. Ja sitten tuo np-ultra.
Pääsin lääkkeelliseen tyhjennykseen jo seuraavana päivänä eli pari päivää sitten. Kunnon vuoto ei ole vieläkään alkanut, perjantaina illalla tuli kyllä hyytymiä - ilmeisesti sikiö.

Itkeä en ole osannut kuin tuon ultran jälkeen. Pettynyt olen ja huolissani tulevasta. Mitä tämän jälkeen? Olenko mahdollisessa seuraavassa raskaudessa ihan hysteerinen? Pystynkö nauttimaan raskaudesta ollenkaan? Ja päällimmäisenä: toistuuko tämä?
 
Sammiksen teksti olisi melkein voinut olla omani. Minulla sikiö ollut vatsassa kuolleena 4 viikkoa. Jos SAMMIS (ja toki kaikki muutkin!!) haluat kirjotella enemmän sähköpostitse, niin laita postia tulemaan (viirulainen1@gmail.com). Samassa huhtikuisten ketjussa kirjoteltiin aiemmin.. Ihan samoja ajatuksia mulla kuin mitä sulla kirjotuksesi lopussa. Ja vielä ajatuksissa päällimmäisenä painaa toi lääkkeellinen tyhjennys, mikä oli yhtä helvettiä ja siitä vieläkin fyysisesti toivutaan.
 
Voiiii ei Viirulainen ja Sammis, molemmat siis huhtikuisten ketjusta. Minäkin ehdin siellä aikani kirjoittelemaan mutta mä "tipuin" pois jo rv 7+4.... Onneksi näköjään, arvelen että mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä pahemmalle tuntuu? Ja en osaa edes kuvitella miten pahalle tuntuu tuo tieto että on kantanut monta viikkoa kuollutta sikiötä sisällään.

Paljon jaksamista ja voimia teille, ja kaikille km kokeneille! Kermit-ketjussa kirjoittelee myös km kokeneita, sieltäkin voi löytyä vertaistukea ja lohtua, vaikka viimeaikoina on hiljaista ollutkin. Viirulainen kirjoittelitkin aikoinaan kanssani samaan haaveissa vauva-ketjuun, sinnekin olet tietysti lämpimästi tervetullut kun taas jaksat alkaa haaveilemaan...

En nyt oikein osaa sanoa mitään mikä lohduttaisi.
(Itseäni auttoi ystävän sanoma lause että "muista ettet ole itse voinut sitä mitenkään aiheuttaa!" )

Lämpimiä lohtuhaleja!!!!
 
täällä on
2 extraa leikattu yks torvi jäljellä
1 extra 10/04 rv8+
2 extra 07/07 rv5+ kummassakin hätäleikkaus
km 02/05 rv6+
km 11/05 rv21+

ett tollasta yks poika onneksi on synt.10/06...

toki noi on arvet jättänyt...miksi näin?
 
Viirulainen: tulen todennäköisesti kirjoittamaan sulle lähiaikoina. Kunhan tolpilleni pääsen. Pidetään toisiamme pystyssä ja tuetaan eteenpäin.

Jouduin takaisin sairaalaan päivystykseen eilen. Vuotoa ei edelleenkään kuulunut ja lääkäri halusi tarkastaa tilanteen. Pelkäsin pahinta...
Mitään ei kuitenkaan ollut enää jäljellä. Kohtu oli tyhjentynyt kokonaan ja limakalvo siisti. Mutta missä vuoto?? Ilmeisesti kaikki oli tuolloin perjantaina tullut kerralla ulos tehokkaasti, totesi lääkäri ja tuumasi, ettei tämä mitenkään tavallista ole. HcG kontrollit määrätty ja ensimmäinen otettiin heti. Vuoto saattaa edelleen tulla tai olla tulematta. Pakko sanoa, että mua hoiti ultrasta lähtien sairaalassa yksi ja sama lääkäri, todella empaattinen, asiallinen ja "ei-lääkärimäinen". Soittikin muuten juuri äsken, että miten voin!

Jälkitarkastusajankin varasin jo yksityisesti meitä hoitaneelle lapsettomuuslääkärille. Jatketaanko hoitoja vai mitä tehdään, en tiedä. Päätöksiä en uskalla vielä tehdä mihinkään suuntaan, *kunhan selviäis nyt edes huomiseen* (kuten Mikko Alatalo joskus 80-luvulla lauloi). Tällä hetkellä eniten pelottaa mennä töihin, jaksanko keskittyä normaaliin elämään ja rutiineihin? Oma työ tuntuu nyt niin merkityksettömältä ja materialistiselta.

Mariq: tuntuu niin mitättömältä surra omaa keskenmenoaan tuon sinun listan jälkeen. Mieleen tulee vain ja ainoastaan yksi kysymys: voiko tuollaisesta selvitä selväjärkisenä?
Selityksiä ja vastauksia tälle järjettömälle ihmisten kiduttamiselle ja pettymysten tuottamiselle olen itsekin perännyt.
Kirjoitinkin eilen ystävälleni "se mikä ei tapa (ketä?), se vahvistaa (mitä varten?) - voiko kärsimykseen tottua?".
Olo on niin voimaton ja sanaton näiden asioiden parissa.
 
Sammis, todella odottelen sulta postia. En uskalla täällä palstalla niin vapautuneesti kirjoittaa. Samoin minulla tie vei muutama päivä sitten takaisin sairaalaan ja yöhän siellä meni kokonaan. Viimeiset päivät ovat olleen niin rankat, että en itsekään tiedä miten selviää. Töihin palasin kuitenkin, että on jotain sisältöä. Yritän uskoa siihen, että arki parantaa ja pakko on eteenpäin jatkaa.

Mariq kuulostaa todella hurjalta. Voin vain nostaa hattua, että olet jaksanut tuon kaiken.

Koitetaan kaikki jaksaa..

Viirulainen
 
Kävin lueskelemassa aloitusta pitkästä aikaa.
Paljon voimahaleja Viirulainen ja erityisesti Sammis!!

Mulla on viel menossa ensimmäinen kierto ku:n leikkauksen jälkeen,
menossa nyt kiertopv 27, huomenna 28 eli jännät päivät.
Pelko persiissä innolla odotan odotanko.
aika matelee testit kaapissa, yhden jo tein ja negahan se oli.
Milloin mun kuuluu testata edes?
 
Sammis ja Viirulainen, lämpimät osanottoni teille. Minulla kävi aivan samoin: kuollut sikiö löytyi ultrassa 11. viikolla ja oli ollut kuolleena jo 8-viikkoisesta asti. Minut kaavittiin samana päivänä. Siitä on nyt jo aikaa, mutta silloin se oli kauheaa ja tuntui ettei siitä surusta ja masennuksesta pääse koskaan yli. Mutta pääsee siitä, uskokaa pois! Jonain päivänä, riittävän ajan kuluttua, suru tuntuu vähän pienemmältä ja itkettää vähän vähemmän. Ei omaa suruaan tai keskenmenon kokemustaan voi verrata muiden kokemuksiin, koska menetys on niin henkilökohtainen - jokainen kokee sen erilaille. Voimia teille kummallekin!

Minulla oli seuraava raskaus kohdunulkoinen ja suhtauduin koko raskauteen hyvin pelokkaasti ja tavallaan kyynisesti ("kesken se menee kuitenkin, suotta siitä iloitsee"). Allilaa sanoi hyvin osuvasti, että keskenmeno tappoi ilon - siltä se juuri tuntui. Kun raskaus sitten osoittuikin kohdunulkoiseksi ja olin vähällä menettää kohtuni ja/tai kuolla itse, niin sillä kertaa lapsen menettäminen ei ollutkaan enää niin iso juttu ja selvisin siitä henkisesti paljon vähemmällä kuin ekasta keskenmenosta.

Onnea yritykseen kaikille!

 
Osanotot kaikille jotka ovat joutuneet käymään km:n läpi. Itku tuli kun luin teidän kirjoituksia.
Itselläni todettiin tasan vuosi sitten keskeytynyt km viikolla 9+, kehitys oli loppunut viikolla 7. Tieto oli musertava, vaikka tavallaan vaistosin että kaikki ei ollut hyvin. Olimme yrittäneet sitä raskautta 7 kk.

Nyt on vuosi kulunut ja uutta raskautta emme ole saaneet aikaiseksi. Kulunut vuosi on ollut elämäni rankin, on kuin jossain sumussa ois kulkenut. Alkuun olin ihan varma että uusi plussa tulee nopeasti, kuukaudet vierivät ja suru ja pelko vain syveni, todellisuus iski vasten kasvoja, ei tule plussa ei. Olen muuttunut ihmisenä paljon ja näen ympärälläni vain negatiivisia asioita. En oikein osaa iloita mistään ja arki tuntuu äärettömän raskaalta. Työ ei kiinnosta ja vaatii hirveesti voimia selvityä siitä. Parisuhdekin on koetuksella kaiken tämän takia. Välillä tuntuu että millään ei oikeesti ole mitään väliä.
Olemme nyt aloittamassa ensimmäistä lapsettomuushoitoamme (itse asiassa piikittely alkaa huomenna) Me aloitamme hoidot ovulaation induktiolla ja inssillä. Varsinaista suurta vikaa meistä ei ole löytynyt, mulla ovulaatio tapahtuu ja kierto on melkein kellon tarkka mutta munarakkulani saattavat olla raakoja irrotessaan jolloin hedelmöitys ei ole mahdollinen. Miehellä taas on hieman heikentynyt s.laatu mutta määrä on taas suuri joten määrä korvaa laadun. Nyt vain toivomme ja rukoilemme että nämä hoidot auttaisivat meitä ja tulisimme uudestaan raskaaksi.

Joku kirjoitti että uusi raskaus km jälkeen on ilosta ja onnellisuudesta kaukana. Tätä minäkin pelkään. Miten sitä voi iloita ja luottaa raskauteen tällaisen jälkeen?? Jos vain onnistumme raskautumaan tulee odotuksesta pitkä ja hermoja raastava juuri näiden pelkojen takia. Kaipa sitä osaa luottaa vasta sitten kun lapsen on synnyttänyt. Mutta olen valmis menemään vaikka läpi harmaan kiven jos vain saamme oman vauvan syliin!

Hirmusti tsemiä kaikille ja onnea yritykseen!
 
kirjoitus, tai "opas perheelle ja ystäville" löytyi netistä (englanniksi tosin). Minusta se oli aika osuva ainakin omaan napaan ja fiiliksiin. Ei pelkästään keskenmenosta, vaan lapsettomuudesta yleensäkin, tosin kirjoittaja oli itse kokenut kolme keskenmenoa.

http://www.sydneyivf.com/Howwecanhelp/Patientsupport/Aguideforfamilyandfriends/tabid/380/Default.aspx

 
Minä sain keskenmenon tämän vuoden elokuussa rv 11+5.

Vuoto alkoi jo viikkoa aikaisemmin kuin sikiö tuli itsestään ulos. Neuvolassa sanottiin että on normaalia alkuraskauden vuotoa. Alussa ei ollut kipuakaan.

Päivää mieheni syntymäpäivän jälkeen ystäväni joutui viemään minut terveyskeskukseen päivystykseen kovien kipujen vuoksi. Edelleen sanottiin ettei ole mitään vikaa, vuoto on niin vähäistä (vaikka sidettä sai vaihtaa tunnin välin) ettei ole kyse keskenmenosta. Minulle määrättiin burana 600mg kipuun. Kuitenkin otettuani ensimmäisen buranan, kipu vain yltyi.

Illalla mieheni äiti tuli käymään meillä ja sanoi, että on ehkä parempi lähteä sairaalaan. Soitin mieheni töistä kotiin ja lähdimme ambulanssilla sairaalaan. Lääkäri tutki ja tällä kertaa ultrasi myös ja totesi että sikiö on ollut kuolleena jo useamman viikon. Yö meni sairaalassa kipupiikkien voimin, kunnes kivut loppuivat puoli kuuden aikaan aamulla.

Tapaus järkytti sekä minua että miestäni. Olimme kumpikin suunniltamme surusta, eikä sitä kyllä auttanut yhtään se, että lääkäri työnsi kuolleen sikiön nenämme eteen. Monta kertaa syytin itseäni. Nyt vasta viime aikoina olen alkanut ymmärtämään sen, että itse en olisi voinut sitä aiheuttaa.

Olemme jo alkaneet yrittämään uutta lasta, mutta en ole läheskään varma pystynkö iloitsemaan uudesta mahdollisesta raskaudesta. Joka ikinen päivä ajattelen pientä enkeliämme, joka ei koskaan saanut nähdä päivänvaloa. En ole itkenyt juurikaan sen jälkeen kun sairaalasta pääsin pois, eikä miehenikään ole pahemmin asiaan reagoinut.

Laskettu aika olisi ollut ensi helmikuussa, ja uskon että se päivä tulee olemaan vaikea minulle. Nyt kuitenkin ymmärrän sen, että tätä kokemusta ei voi ymmärtää ennen kuin sen kokee itse.

Voimia teille saman kokeneille.
 
Tänään mennään kp31 ekaa kiertoa eikä menkkoja kuulu..sen sijaan olisi varteenotettavia raskausoireita ja mua pelottaa enemmän ku varmaan koskaan.
Kuumottaa ja juilii vasemman munatorven hollilla aina välillä, pitkin päivää kellonajasta riippumatta joten en osaa olla miettimättä uusiutuuko ku nyt sitten ainoalle jäljelle jäävälle puolelle?
haluaisin olla miettimättä koko asiaa tämän enempää.. varsinkin kun ei oo plussaakaan kuulunu testiin. tosin mulla oli ovis tosi myöhään, kp18 tienoolla oli lh-huippu.
siitä laskettuna ei siis olisi kummallistakaan jos plussa tulis vasta jokusen pv kuluttua.
mietin myös onko kroppa vain niin sekaisin.. äh.

lääkäri uskotteli suurimman osan uusiutuvista kohdunulkoisista tulevan samaan munasarjaan/-torveen kuin ensimmäinen jos sitä ei leikata kokonaan pois.
minulla kuitenkin leikattiin joten millainenhan on mahdollisuuteni onnistua seuraavassa raskaudessa?? kukaan..??? ??? ??
..toiveet niin hiton korkeella. no, laskeskelin, että jos mulla nyt sit olo osuu oikeaan niin pääsen ekan ultraan kuitenkin jo 2vk kuluttua, 6n viikon aikana/jälkeen..luultavasti jälkeen ton myöhäsen oviksen vuoksi.

sainpas purettua ajatuksiani.
 
Nanna_86, toivottavasti sinulla menee kaikki hyvin jos nyt olet raskaana.

Itsellä menossa kp 33 ja sama homma, raskausoireita on jos jonkinlaista. Menkat myöhässä, väsymystä, lämmöt kohollaan, useammin saa juosta vessassa ym. Testit näyttää negatiivista, en tosin tiedä milloin ovis ollu.

Pelottaa ajatus että joutuu käymään saman läpi uudelleen.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa