vastatkaa joku
Siis mitä pirua mä teen ton ukon kanssa?!
En oikein tiedä mikä sillä on, mutta vikat puoli vuotta on ollut aivan kauheita.
Toisesta oikein näkyy, että on niin hermona ku häkkikissa, mutta vakuuttaa vaan, että ite pääsee olostansa eroon. No, eipä tosiaan ole päässyt.
Ihan ahdistunut on koko aika. Työt stressaa, ja varmaan hällä on siinä päällä viel joku 4-kympin kriisikin.
Se, mikä tässä eniten vi**ttaa, on se, kun täällä kotona aina tyhjin silmin tuijottaa eteensä, eikä edes lapsille vastaa mitään. Tai jos vastaa, niin se voi olla sitten mitä vaan. Jos lapsi vaikka kysyis että voinko mä leikata tällä veitsellä veikan käden, niin hän vastais, että joo, ja tuijottais.
Kerran vahti pienintä, joka kieputti narua kaulaansa, eikä tämä pökiä edes tajunnut, kun oli ihan omissa maailmoissaan. Ei siis tajunnut, vaikka tuijotti lasta.
Mulla palaa sitten nykyisin käämit tosi helposti, kun en kestä, että lapsille on tollanen poissaoleva. Ja sehän ei tietty auta ukon tilannetta lainkaan, kun muutenkin on niin ahdistunut.
Sitten hän aina ahdistuneena lähtee koko päiväksi / illaksi kävelemään, ajelemaan tms, joka mun mielestä taas on tosi raukkamaista.
Hitto vanhemmat silleen vaan voi lähteä, vastuu on, ja se pitää hoitaa.
Mutta siis, saikkua ei suostu hakemaan, lääkärille ei suostu (pelottaa kuulema, että toteavat hänet hulluksi), joten MITÄ HELVATTAA MÄ PYSTYN TEKEMÄÄN?
Oon antanu toiselle aikaa, mutta kun nyt näkee, että se ei selkeesti auta.
Oon sanonut, että tää on tässä jos et tee mitään itelles. Mutta kun en nyt tiedä onko sekään sitten reilua, jos toinen onkin sairas.
käääk!
Ja mitä tollanen poissaolevuus voi lapsille tehdä, pelottaa sekin, että saako ne nyt tosta jotain ongelmia.
En oikein tiedä mikä sillä on, mutta vikat puoli vuotta on ollut aivan kauheita.
Toisesta oikein näkyy, että on niin hermona ku häkkikissa, mutta vakuuttaa vaan, että ite pääsee olostansa eroon. No, eipä tosiaan ole päässyt.
Ihan ahdistunut on koko aika. Työt stressaa, ja varmaan hällä on siinä päällä viel joku 4-kympin kriisikin.
Se, mikä tässä eniten vi**ttaa, on se, kun täällä kotona aina tyhjin silmin tuijottaa eteensä, eikä edes lapsille vastaa mitään. Tai jos vastaa, niin se voi olla sitten mitä vaan. Jos lapsi vaikka kysyis että voinko mä leikata tällä veitsellä veikan käden, niin hän vastais, että joo, ja tuijottais.
Kerran vahti pienintä, joka kieputti narua kaulaansa, eikä tämä pökiä edes tajunnut, kun oli ihan omissa maailmoissaan. Ei siis tajunnut, vaikka tuijotti lasta.
Mulla palaa sitten nykyisin käämit tosi helposti, kun en kestä, että lapsille on tollanen poissaoleva. Ja sehän ei tietty auta ukon tilannetta lainkaan, kun muutenkin on niin ahdistunut.
Sitten hän aina ahdistuneena lähtee koko päiväksi / illaksi kävelemään, ajelemaan tms, joka mun mielestä taas on tosi raukkamaista.
Hitto vanhemmat silleen vaan voi lähteä, vastuu on, ja se pitää hoitaa.
Mutta siis, saikkua ei suostu hakemaan, lääkärille ei suostu (pelottaa kuulema, että toteavat hänet hulluksi), joten MITÄ HELVATTAA MÄ PYSTYN TEKEMÄÄN?
Oon antanu toiselle aikaa, mutta kun nyt näkee, että se ei selkeesti auta.
Oon sanonut, että tää on tässä jos et tee mitään itelles. Mutta kun en nyt tiedä onko sekään sitten reilua, jos toinen onkin sairas.
käääk!
Ja mitä tollanen poissaolevuus voi lapsille tehdä, pelottaa sekin, että saako ne nyt tosta jotain ongelmia.