Kaikki hyvin, silti alakuloinen olo

[Jeps vanhempi..]

Nämä nyt ovat tälläisiä pinnallisa neuvoja. Mutta tee kaikkea mitä auttaa oloa. Eli aina kun sää sallii käy lenkillä. Keksi myös jokin "korvaava" liikuntamuoto, uinti, tennis, jumppa mikä vain hiukankin kiinnostaa. Ulkoile vaikka sitten sateessa joka päivä valoisaan aikaan. Ota aikaa myös itsellesi ja miehelle, tehkää jotain minkä tiedät piristävän itseäsi.

Olisiko mahdollista mennä osa-aikaisesti töihin. Kun kliseenä on totta, että hyvinvoiva äiti on vauvan hyvinvoinnin kannalta tärkeää. Kun toisaalta hmm. totta on ett'ä söisit lääkkeitä, kestääksesi tällä hetkellä masennusta aiheuttavia olosuhteita. Eli vauvan kanssa kotonaoloa, harrastamattomuutta, jatkuvaa varuillaan oloa. Nuo kaikki pahentavat masennusta. Itse yrittäisin ensin muuttaa nykyisiä olosuhteita ja katsoa olisiko siitä apua.

 

[ap.]

Olen tässä tosiaan alkanyt taas lenkkeillä, sateesta huolimatta. Se on paljon helpottanut oloa. Lääkkeistä vielä; minäkään en ole lääkekielteinen, mutta koska nyt juuri jaksan esim. itse aloittaa lenkkeilyn ja minulla on motivaatiota kohentaa omaa oloai, en halua lääkkeitä aloittaa. Ja totta tuo, että lääkkeet eivät muuta vallitsevia olosuhteita, joihin olen välillä väsähtänyt.

Rytmeistä - ruokarytmi pelaa, mutta unet ovat hakosalla. Juuri katkonaiset yöt minua väsyttävätkin. Ruokarytmi on seuraava:
8-9 aamupala, 12-13 lounas, 16-17 illallinen, n. 18 välipala jos on nälkäinen, 19-20 itapuuro.

Yöllä annan maitoa yhdestä kahteen kertaan. Pitkään vauva osasi nukahtaa itsekseen, mutta mieheni on innokas nukuttaja ja en hennonut miestäni kieltää nukuttamasta vauvaa. Itselläni on suuria vaikeuksia saada vauva nukkumaan edes päiväunia. Ainoa tapa on vaunulenkit.

Minulla olisi nyt tiedossa myös viikonloppu yksin, mutta minua pelottaa kovin...Taidan itse olla jotenkin liian riippuvainen vauvastani? Toisaalta olisi ihana nukkua yö hyvin ja harrastaa päivä omia juttuja, mutta samalla epäröin. Vauva pärjäisi mainiosti isänsä kanssa, koska olemme molemmat hoitaneet vauvaa.

Sinulle, joka kerroit ahdistuksestasi, ymmärrän kyllä hyvin...Minua auttaa joskus lähteä edes kaupungille, ulos asunnosta. Ymmärrän hyvin tunteen kun seinät kaatuvat päälle. Äitikavereiden jututkin joskus puuduttavat. Onneksi on muutama sinkkukaveri, jotka menevät ihan eri sfääreissä. Olisiko sinulla ketään ystävää, jolla on ihan eri jutunjuuret kuin vauvat?

Meitä äitejäkin taitaa olla moneen junaan. Toiset unohtuvat täysin vauvamaailmoihin. Minulla on edelleen samat intohimot ja harrastukset, joskin hieman tauolla...Mutta ymmärrän kyllä täysin tunteen, että joskus kaipaa muutakin juteltavaa kuin lapsi / lapset.

Ehkäpä tämä olo tästä kohenee. Lenkkeily on tehnyt ihmeitä, kunhan vielä yöt saisi yhtenäisiksi. Onko kenelläkään kokemusta temperamenttisen vauvan unikoulusta? Unikoulu hirvittää, koska pelkään vauvan saavan hysteerisen huutokohtauksen. En pystyisi varmaan sellaista kestää, minulle jo pari minuuttia vauvan itkua on liikaa. :-/