Se on tosiaankin kuulkaa jännää se pimeys. Kun siellä on, niin se maailma vaan näyttää niin erilaiselta.
Rakastakaa lapsianne, ettei niistä tuu pimeitä. Tai siis ainakin se pimenemisen todennäköisyys on paljon pienempi kuin sellaisella lapsella, jota on rakastettu vähemmän.
Jos on vahva usko siihen, että jos päästää asiat käsistään, kaikki romahtaa/joku läheinen kuolee/jää pysyvästi yksin/sattuu joku kamala onnettomuus, se pistää tekemään kaikenlaista. Ja jos tuntuu vieläpä siltä, että joka puolella on todisteita, jotka vahvistavat tuota uskoa, on maailma aika synkkä paikka.
Sitten voi vain toivoa, että hoito auttaa. Ja että sitä saa. Minä sain ja se on auttanut. Kaikille ei käy niin, ja sitten tutkapannat voivat alkaa kiinnostaa.