V
vaimo vielä
Vieras
Olemme olleet 10v yhdessä ja lapsia on monta, ja olen raskaana aika alussa.
Jo pitkään olen kokenut olevani aika yksin, siis mä pidän huolen siitä, että arki toimii ja kaikki laskuista lääkäriaikoihin tulee hoidettua.
Osa lapsista on pitkäaikaissairaita, joten arki on toisinaan erittäin raskasta. Lisäksi koen, ettei mieheni arvosta panostani.
Tästä syystä olen toisinaan väsynyt ja kiukkuinen, ja silloin tulee oltua liikaa rähjäävä akka. Tästä tulee sitten oravanpyörä, mitä enemmän hoidan arkea yksin, sitä väsyneempi olen. Mitä väsyneempi olen, sen kiukkuisempi myös olen, ja mies etääntyy
entisestään, koska ei jaksa arkea äkäisen vaimon kanssa.
Elämä kuitenkaan ei ole pelkkää riitelyä ja selviämistä, on meillä yhdessäkin mukavaa.
Kuitenkin molemmat meistä olemme tahoillamme välillä miettineet eroa, minä sen takia, kun hoidan kaiken itse, ja mies hermoiluni takia.
Eli tavallaan sama asia ajaa meitä erilleen, mutta eri näkökulmista.
Emme kuitenkaan haluaisi erota, vaan hoitaa asiat kuntoon vielä kun se edes hieman kiinnostaa, sillä rakkautta meillä kaikesta huolimatta on edelleen. Se vain on hautaunut jonnekin arjen kiireiden alle