E
epäonnistuja äiti
Vieras
Mitä mun pitäisi tehdä?
Minulla on kaksi maailman ihaninta poikaa, toinen 1v2kk ja isompi ensi kuussa 3v mutta arki on sairaan rankkaa. Isompi on tällä hetkellä päiväkodissa 5pv 3,5h/pv eli haen kotiin päiväunille josta alkaakin aina tappelu ensin pukemisesta ja sitten nukkumisesta ja koko päivä on pilalla.
Olen miettinyt että palaisin syksyllä töihin ja pojat menisivät kokopäivä hoitoon mutta en tiedä jaksanko sinne asti. Hermoni ovat alkaneet kiristyä isomman kanssa ja olen pariin otteeseen joutunut menemään parvekkeelle päästämään höyryjäni etten olisi todella raivostunut lapselleni.
Minullakin on muutakin huolta paljon elämässäni ja lähipiiristäni ei ole yhtään avuksi lastenhoidossa, sen sijaan minä joudun huolehtimaan heistäkin. Mieheni tekee pitkää päivää yksityisyrittäjänä että saa leivän pöytäämme.
En haluaisi laittaa pienempää vielä hoitoon ainakaan ennen kesää, poika kun ei vielä oikeastaan kävele eikä ole kovin omatoiminen minkään suhteen mikä nyt ei liene kovin yllättävää pienelle taaperolle.
Olenko ihan hirviöäiti jos laitan isomman kokopäivä hoitoon ja olen pienemmän kanssa kotona kesään asti?
Ja ei kiitos mitään kyselyitä että miksi ne lapset pitää hankkiä jos ei niitä jaksa hoitaa, tilanne on nyt tämä ja yritetään tästä selvitä parhaiten kaikkien ja ennenkaikkea lasten kannalta. En halua herätä päivään kun todella suutun ja tartun isompaan vaikka kiinni