Kahdeksanvuotias lähes hysteerinen pikkuveljensä takia!

["aapee"]

Kun mennään ulkosalla, tyttäreni on hirvittävän ahdistunut pikkuveljensä (5 v) liikkumisesta. Pelkää ilmeisesti yli kaiken, että jää auton alle tai katoaa. Itse luotan lapseen ja annan löysää, koska tiedän, ettei ylitä yksin tietä, vaikka mennäjolkottaakin vähän edellä. Ei asuta missään suurkaupungissa muutenkaan. Tämä on kuitenkin vaikeaa ja raskasta (lähinnä tytölle siis), kun tyttäreni huutaa kauhusta laajennein silmin ja repii veikkaa kädestä. Poika hermostuu tästä ja siitähän tulee kamppailu. Poika on myös alkanut härnäämään siskoaan tekemällä spurtteja ja piiloutumalla. Tietää että saa näin toisen pois tolaltaan.

Olen joka reissussa korostanut tytölle, että minä äitinä olen vastuussa, ei sinun tarvitse huolehtia... tuloksetta. Tätä on nyt ollut enemmän tai vähemmän jo kolmisen vuotta. Alkoi siitä, kun en enää pitänyt poikaa ihan koko ajan kädestä.

 

["hmmm"]

Olen huomannut että isosisaret, joiden pikkusisaret on keskipisteitä ja hemmoteltuja, käyttäytyvät noin joskus. Eli haluavat itselleen huomiota paapomalla sitä joka on heidän perheen tähti.

Ei ehkä teillä näin, mutta ei normaalia että 8v miettii 5 v kersan kävelyä. Sori.

 

["piiku"]

Ehkä 8 vuotias on visumpi kuin sinä ja tajuaa että 5 vuotiaaseen ei vielä tuollei pitäisi luottaa... toisin kuin äiti.

 

["aapee"]

[QUOTE="hmmm";26388445]Olen huomannut että isosisaret, joiden pikkusisaret on keskipisteitä ja hemmoteltuja, käyttäytyvät noin joskus. Eli haluavat itselleen huomiota paapomalla sitä joka on heidän perheen tähti.

Ei ehkä teillä näin, mutta ei normaalia että 8v miettii 5 v kersan kävelyä. Sori.[/QUOTE]

Ei tartte pyytää anteeksi. Ei kotonaollessa paapo veljeänsä, riitelevät railakkaastikin, mutta en silti pidä varsinaisesti "normaalina" (mitä se tarkoittaakaan) käytöksenä tuota hysteriaa. Itseeni menee kuitenkin läpi, pelko näyttää aidolta.

 

["aapee"]

[QUOTE="piiku";26388466]Ehkä 8 vuotias on visumpi kuin sinä ja tajuaa että 5 vuotiaaseen ei vielä tuollei pitäisi luottaa... toisin kuin äiti.[/QUOTE]

Poika pelkää autoja. Ei mene yksin tielle vaan jää odottamaan. Puhun siis kokoajan jalkaisin kulkemisesta. Pitääkö muut kokoajan viisivuotiaittensa kädestä kiinni kadulla kulkiessaan? Täällä harvoin edes juuri tule kadulla muita vastaan.

 

[erikoista]

Vaikuttaa aivan siltä, kuin tyttö olisi joutunut näkemään tai kokenut jotain kamalaa itse. En muuten oikein ymmärrä tuota kauhua.
Onko jotain tapahtunut? Onko joku peli tai elokuvat tai joku vaikuttanut kovasti lapseen? Entä onko tytöllä jotain hahmottamishäiriöitä muissa tilanteissa?

 

["Ope"]

Ehkä tyttöä itseä pelottaa autot ja niiden alle jääminen ja purkaa sen sitten pikkuveljen kautta..

 

["jooh"]

Mun mielestä kanssa vaikuttaa siltä, että isosisko suojelee sitä, joka on teidän perheessä se hemmotelluin. Olen työssäni nähnyt juuri tällaisia. Isosisaret sitten itkua vääntävät kun pienempään vähänkin sattuu. Mielestäni tämä on hyvin surullista ja tässä tapauksessa sen isomman pitäisi saada enemmän huomiota ja hellyyttä. Sillä se hysteria menee ohi.

 

["aapee"]

[QUOTE="Ope";26388560]Ehkä tyttöä itseä pelottaa autot ja niiden alle jääminen ja purkaa sen sitten pikkuveljen kautta..[/QUOTE]

Onhan se pelottavaa itse kullekkin, tietysti. Mitään oikeaa onnettomuutta ei olla nähty, mutta telkkarista mahdollisesti nähnyt, en muista varmaksi. Tyttö kulki nyt tämän ekan vuoden itsenäisesti koulumatkat, omasta toiveestaan alkoi itsenäisen kulun eskarivuoden päätyttyä. Mielellään menee myös vapaa-ajalla, ei ongelmia muutakuin silloin, kun veli on mukana.

 

["aapee"]

[QUOTE="jooh";26388584]Mun mielestä kanssa vaikuttaa siltä, että isosisko suojelee sitä, joka on teidän perheessä se hemmotelluin. Olen työssäni nähnyt juuri tällaisia. Isosisaret sitten itkua vääntävät kun pienempään vähänkin sattuu. Mielestäni tämä on hyvin surullista ja tässä tapauksessa sen isomman pitäisi saada enemmän huomiota ja hellyyttä. Sillä se hysteria menee ohi.[/QUOTE]

Tämä on hyvinkin mahdollista, että kuopusta on hemmoteltu. Ainakin siltä on vaadittu vähemmän. Siskonsa oli kehityksessä pari vuotta edellä, ja kuopus palautti meidät maan pinnalle, kun on niin vaativa mutta rakas tenava.

Rakastan tyttöä, olen hänestä myös hänestä valtavan ylpeä. Olen nyt tietoisesti lisännyt jutteluhetkiä, erityisesti semmoisia halipusihetkiä.

Väsyin kuopuksen vuosia putkeen kestävän uhman ja työjuttujen takia, samalla vieraannuin jotenkin lapsistani. Tytär tuli syliin ja poika sai raivarin mustasukkaisuudesta. Lopulta välttelin esim. sohvalle istahtamista.

Nyt ovat molemmat päivittäin useita kertoja helliteltävänä, mutta rikoinkohan jotain pysyvästi väsymykseni aikaan?