käynnistys ja kanava.....

heips...ONkos kellään kokemuksia käynnistämisestä kun paikat on kiinni ja kanavaakin jäljellä?Mulla käynnistys melko varmasti uhattu tiistaina kun vauva iso,vk sitten paikat oli kiinni ja kanavaa n.3cm jäljellä.Toista odotan ja supistuksia oli jonku verran vkl 36 asti sit ne loppu nyt siit vkja 38 ja risat....

 
minulla käynnistettiin synnytys epäkypsästä tilanteesta vauvan suuren koon vuoksi.
Cytotec tabletti kohdunsuulle klo 11 ja uudestaan klo 15 mistä alkoi supistukset. Silloin kolmelta olin sormelle auki, ja 16.45 mentiin saliin ja kerkesin juuri saamaan epiduraalin kun olin jo 6cm auki. Kanavaa oli silloin vielä jäljellä mutta kun epiduraali alkoi vaikuttamaan niin samoin tein aukas koko kohdunsuun ja kanava hävis. 1.5 h ponnistin ja läääkäri teki lopulta koevedon imukupilla minkä aikana vauvan sydänäänet hävis ja jouduttiin hätäsektioon. Leikkauksessa selvisi epäsuhtalantiossa josta johtui se että vauva ei mahtunut syntymään vaikka synnytystapa arviossa niin arvioivat.
Mutta siis jos olisi mahtunut tulemaan niin miusta se käynnistys epäkypsästä tilanteesta "onnistui" ihan ok, rajua puuhaa ja eteni omalla kohdalla niin ettei mukana pysynyt mut jos siis olis mahtunut syntymään normaalisti niin ei olis ollut mikään "kamala" kokemus.
 
Titti
Minulla myös käynnistetty 3 kertaa ilman että kohdunsuulla olisi tapahtunut muutoksia ennen sitä. Ensimmäinen synnytys alkoi heti ekasta Cytotec-murusta, eteni hyvin mutta päätyi sektioon vauvan tarjontavirheen vuoksi. Toinen käynnistyi myös ekasta annoksesta Cytotecia, kesti 3h ja oli helppo synnytys, kolmatta taas käynnisteltiin Cytotecilla vuorokauden verran ja tilanne ei edennyt, vasta kalvojen puhkaisu sai synnytyksen vauhtiin. Aika hankala tehdä yhteenvetoa että kuinka tulee käymään... :D Toivotan sulle kuitenkin hyvin sujuvaa ja ripeää synnytystä!!
 
kokenut
mulla käynnistettiin täysin epäkypsästä tilanteestä vko 41+6 alkavan raskausmyrkytyksen takia.
mitään ei ollut siis tapahtunut alapäässä, hyvä että lääkäri pystyisi tunnustella tilannettaa, niin epäkypsää oli.

menin siis kontrolliin ja sisään jäin, tavarat sain hakea.

eka muru klo.12 sitten klo.16 (muistaakseni nämä kellon ajat).
pikku supistuksia alkoi tulla iltasella, kunnon suppari alkoi klo. 22 2 minuutin välein ja vasta kolmelta yöllä olin VASTA sormelle auki.
5 pääsin saliin ja olin sen verran auki että pystyi antamaan epiduraalin...tyttö syntyi 9 aamulla sitten.

rankka, kivulias ja todella traumoja minulle jättänyt synnytys.
sain tramadol ja petidiini kipupiikin , ei auttanut. sain opamoxia...en tiedä edes miksi.
amme ei auttanut...hirvellä hierominen vähän. ainut mikä toi lopullisen taivaan oli epiduraali ja ilokaasu.
tuosta kymmenestä illalala siis minulla tuli todella kivuliaita supistuksia 5 asti aamulla...istuin monta tuntia kuumassa suihkussa jumppapallon päällä, auttoi ehkä vähän, kunnes loppujen lopuksi en pystynyt edes istua...vaan mies joutua hieroa hirvellä.

no...kaikki synnytykset erillaisia, mutta mielummin luomusti kuin käynnistyksellä...mun vaavi painoi yli 4kg...
 
Mulla ekasta alettiin käynnistelemään rv37. Käynnistys tilanne oli erittäin epäkypsä.Neljä päivää eka käynnisteltiin, sitten yksi välipäivä.Sitten kaksi päivää käynnistystä ennenkun tyttö syntyi. Eli yhteensä viikko meni. Sitten syntyikin nopeasti..
 
Mulla käynnistettiin epäkypsästä tilanteesta rv:llä 37 kaksosten ja hepatoosin vuoksi.
Kaikilla käynnistely Cytotekillä,mulle sanottiin että tipalla käynnistetään sillä helpompi säädellä supistusten voimakkuutta.Kaikilla tabletit ei vaikuta taikka sitten vaikuttaa ja hurjasti.

No,siis aamulla tippa käteen ja siitä alkoi supistukset n.klo 10.
koko päivän supisteli eikä auemmut juurikaan.kun olin 4 cm auki klo 18 pääsin synnytyssaliin ja sain paraservikaalin.

Se vasta olikin sitten menoa,vauvat syntyivät klo 19.16 ja 19.21!!
Eli mulla paraservikaali rentoutti niin että suu aukesi.

Ei mikään kauhutarina mutta kipeetä se teki sen päivän.
Kätilö sanoi että ei tiiä oliko syy epäkypsän kohdunsuun vaiko se että kohtu oli niin venyttynyt kun kaksi vauvaa,eli kohtu ei supistellut tarpeeksi tehokkaasti..Jaa ei..kyllä vaan tuntui tehokkaalta!

Mun vinkki olis että spermaa mahollisimman paljon sisään,siinä prostaglandiinia joka kypsyttelee pikkuhiljaa.Ei käy kerrasta eikä kahesta..
Mutta kantsii aloitella tuo kypsyttely jo 35 viikolta jos meinaa saada aikaan jotain.
Mulla tehonnut ainakin,kaksosten isukkia ei seksi kiinnostanut mutta nä kaks jälkimmäistä on sekstaamalla kypsytelty!!

 
Eka synnytys käynnistetty ihan epäkypsästä tilasta, en oikein muista mikä tilanne oli, mut synnytys käynnistyi melkein saman tien. Kesti 19h ja ponnistus siitä tunnin.

Toinen synnytys käynnistyi itse ja kätilö sanoi, että ei synny tänään, laskettu aika oli mennyt, paikat kiinni ja kanavaa 3,5cm. Mutta niin syntyi parin tunnin päästä tuosta mitä kätilö oli sanonut. Avautumisvaihe kesti vaan 2 tuntia ja ponnistus 7min.
 
äiti19
mulla käynnisteltiin myös neljä päivää raskausmyrkytyksen takia. murusia suun kautta joka neljäs tunti ja tyttö syntyi 41+1 (meinasi syntyä jo rv35 mutta silloin estettiin) synnytyskesti vähä alle 9h ja ponnistus 10min.
 

Yhteistyössä