kävin katsomassa mielisairaalassa ystävääni

Hän on siellä syvän masennuksen takia. yhteiset tilat oli avarat ja valoisat. mut ne huoneet oli kuin vankilassa. ikkunat korkealla, niistä ei voinut ulos katsell, ja tää ei siis ollu mikään suljettu osasto, vaan sieltä sai mennä ulos lenkille tai kaupoille shoppailemaan kun vain ilmoittautui omalle hoitajalle. ja kertoi mihin menee ja milloin suurin piirtein tulee. kalseat tiiliseinät jossa ei ollu mitään tauluja tai somisteita. radio pienellä pöydällä ja vaatekaappi nurkassa, aivan kuin olis jossain vankilassa. ei mitenkään mieltäylentävä hotelli siis, tuntus, että huoneista vois tehdä viihtyisät auttaisihan sekin ihmisiä takaisin elämään kiinni.
 
Itse olen vieraillut samanlaisessa paikassa. Yleistilat kauniin, mutta sitten huoneet vihreäksi maalatut betoniseinät :( Yleisesti noissa laitoksissa (itse työskentelen lastensuojelulaitoksessa) tilojen viihtyvyys on hyvin paljon henkilökunnasta kiinni, heidän ajastaa/viitseliäisyydestää/visuaalisuudestaan ja tottakai myös määrärahat ratkaisevat. Omaa työpaikkaani on tullut jonkin verran mm. tauluja lahjoituksena ja maalailtu ja tapetoitu on henkilökunnan ja lasten kanssa.
 
Kellokoskella on ihan viihtyisä ainakin vastaanotto-osasto, mutta esim. veet-karvojenpoistiaine säilytetään lukkojen/hoitajien takana, ettei kukaan syö sitä! :LOL: :LOL: :LOL:

Terveisin yksi mielenkiintoisen kesäloman siellä viettänyt :D
 
Rahalla saa ja hevosella pääsee.. Taitaa aika lailla olla siittä rahasta kiinni, että ne huoneet on mitä on. Mutta tarpeeksi väsähtänyt ei varmaan pidemmän päälle välitä missä saa levätä.

Haittaa siitä tuskin olisi jos ne huoneet tosiaan olisi kodikkaampia.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.05.2007 klo 16:26 vieras kirjoitti:
Kellokoskella on ihan viihtyisä ainakin vastaanotto-osasto, mutta esim. veet-karvojenpoistiaine säilytetään lukkojen/hoitajien takana, ettei kukaan syö sitä! :LOL: :LOL: :LOL:

Terveisin yksi mielenkiintoisen kesäloman siellä viettänyt :D
Niin huvittavalta kuin tuo kuulostaakin niin on tysin mahdollista ett joku söisi sen tuollaisessa paikassa :/ Sillon kun minä olin vnhinkodissa niin pöydillä ei voinut pitää kukkia, ettei kukaan söisi niitä :\| Omaiset ei tajunnu tätä asiaa ikinä, siis ettäjoku olisi syönyt heidän ostamansa kukat. :flower: :flower:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.05.2007 klo 16:26 vieras kirjoitti:
Kellokoskella on ihan viihtyisä ainakin vastaanotto-osasto, mutta esim. veet-karvojenpoistiaine säilytetään lukkojen/hoitajien takana, ettei kukaan syö sitä! :LOL: :LOL: :LOL:

Terveisin yksi mielenkiintoisen kesäloman siellä viettänyt :D
itse työskentelen kyseisessä sairaalassa,en hoitajana.mielestäni asiassa ei oo mitään naurun aihetta
 
Siinä on osittain (ainakin joissain paikoissa) myös ajatuksena se, että ne huoneet todella on sen verran ankeat, ettei kukaan "haluisi" niissä ollakaan, vaan hakeutuisi sinne yhteisiin tiloihin ja edes jonkinlaiseen sosiaaliseen kontaktiin.
 
Eikö jotain nättejä kuvia/tauluja saa seinille ihan muutamalla eurolla tai ilmaiseksi? Kaikilla varmaan liikaakin tauluja, joita ei käytä. Tuskin rahasta kyse, vaan jostain muusta. Ehkä juuri että ei loukata itseään?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.05.2007 klo 17:06 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.05.2007 klo 17:00 fjonga kirjoitti:
oulussa ei saa vanupuikkoja pitää itsellään ja korvatkin on putsattava hoitsun katsoessa :whistle:
Eli yksityisyyden rippeetki viedään. Saako ees pissata yksin ja rauhassa?
mun kaveri joka oli anoreksian takia suljetulla lihomassa ei saanut ennen punnitusta. oli kuulemma vaara että huijaa juomalla vettä mahan täyteen ja näin ollen nostaa painoaan... lopulta kävi niin että joutui olemaan huoneessaan eikä kukaan saanut käydä katsomassa kun paino tippui liikaa. nyttemmin jo onneksi tervehtynyt!
 
Olen ollut vaikean masennuksen takia keskussairaalan psykiatrisella osastolla (mielisairaalaa ei täällä päin enää ole). Eivät siellä huoneet mitenkään surkeita olleet: osasto oli kodikkaimmin sisustettu, missä koskaan olen ollut (olen ollut myös synnytys-, korva- ja gynekologisella osastolla).

Tällä osastolla oli lähinnä masentuneita, univaikeuksista kärsiviä ja dementiatutkimuksissa olevia. En sitten tiedä, millaisia ovat huoneet osastoilla, joilla on "vaikeampia" potilaita. <br><br>
 
Löytyykö mistään kuvia mielisairaalan sisältä siis millaisia ne huoneet/yhteistilat on? Millaisia hoitsut on? ku sanotaan että mthoitajat on itsekkin vähän hulluja (kai tarkottaa persoonallisia, hieman erikoisia?)
 
Magister harmaana
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.05.2007 klo 17:24 vieras kirjoitti:

Ei pidä paikkansa. Pari hoitajaa ja erittäin hyvää sellaista tunnen. Jos ihminen on persoona, niin sehän on vaan hyvä asia. Massa ei ainakaan mua säväytä
 
Magister harmaana
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.05.2007 klo 17:24 vieras kirjoitti:
Löytyykö mistään kuvia mielisairaalan sisältä siis millaisia ne huoneet/yhteistilat on? Millaisia hoitsut on? ku sanotaan että mthoitajat on itsekkin vähän hulluja (kai tarkottaa persoonallisia, hieman erikoisia?)
Toisekseen, jos sairaiden kanssa työskentelee, se ei ihmisestä sairasta tee.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.05.2007 klo 17:24 vieras kirjoitti:
Löytyykö mistään kuvia mielisairaalan sisältä siis millaisia ne huoneet/yhteistilat on? Millaisia hoitsut on? ku sanotaan että mthoitajat on itsekkin vähän hulluja (kai tarkottaa persoonallisia, hieman erikoisia?)
Mun anoppi on hoitajana psykiatrisessa sairaalassa. Häntä järkevämpää ihmistä tuskin onkaan. Samaa ei voi sanoa hänen miniästään. :saint:
 
Keittiönoita
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.05.2007 klo 17:24 vieras kirjoitti:
Löytyykö mistään kuvia mielisairaalan sisältä siis millaisia ne huoneet/yhteistilat on? Millaisia hoitsut on? ku sanotaan että mthoitajat on itsekkin vähän hulluja (kai tarkottaa persoonallisia, hieman erikoisia?)
Osasta kurssikavereitani tuli psykiatrisia sairaanhoitaja ja he kyllä olivat "hieman hulluja". Pelkästään positiivisessa mielessä siis. Erikoisia persoonia, eivät mitään perinteisiä sisarhentovalkoisia, henkisesti ehkä tavallista vahvempia, loistavalla huumorintajulla varustettuja, hieman boheemeja jne. Mulla ei ole psykiatrisesta sairaanhoidosta muuta kokemusta kuin 7 viikkoa työharjoittelua Hesperiassa vuonna kuokka ja kirves, mutta uskoisin noiden edellä mainitsemieni ominaisuuksien olevan hyödyksi psykiatristen potilaiden kanssa työskenneltäessä.
 
Yhteistyössä