Kävely

En nyt tiedä olenko hyvä neuvomaan, meillä kulki pentuna tosi nätisti, mutta nyt murrosiän kuohuissa keksi taas vetämisen :kieh: Minäkin siis otan neuvoja vastaan, omat keinot ei toimi enää...

Edelliselle koiralle tepsi seuraava. Aina kun alkoi vetää kävelin hitaampaa, mitä kovempaa veti sitä hitaampaa kuljin. Heti kun hihna löystyi, vaikka vain sekunniksi, lähdin kävelemään reippaammin.

Nykyinen oppi pentuna kulkemaan nätisti, kun aina hihnan kiristyessä pysähdyttiin. Matka jatkui vasta kun koira tuli luokse.

Kummassakaan ei käytetty kieltosanaa, ainoastaan kehuja kun hihna löystyi. Koiran piti itse hokata millä matka taas jatkui, eli ei houkuteltu luokse. Ja kannattaa pitä sitä kättä, jossa hihna on kiinni vartalossa, näin koira hahmottaa sallitun eteisyyden paremmin, kun se ei muutu. Ja itsekin huomaa paremmin milloin hihna on kiristyy, kun käsi ei anna periksi ja lisäpituutta.

Tuossa nyt kaksi tapaa. Joillain koira saattaakin kulkea kauniisti valjaissa, vaikka pannan kanssa vain kiskoisi.
 
Kannattaa kokeilla myö seuraavaa, eli täysin varoittamatta kääntyy ympäri täysin vastakkaiseen suuntaan. Koiran tullessa mukana, palkaa ja kehu. Koira yleensä alkaa kiinnostumaan minne päin ollaan menossa ja on jatkuvasti kontaktissa, siis pitää silmällä, minne pä'in ollaan menossa.Meilllä toimii tämä.

Nykimisiä tai kiskomisia en suosittele, koira turtuu niihin hyvin nopeasti, samoin näpäytyksen remmillä saattavat aiheuttaa sen, että niistä tulee arkipäivää, eikä koira enää reagoi niihin.

Pentu on kuitenkin vielä niin pieni, että toivon sinulla olevan kärsivällisyyttä pitkään. Tee lenkeistä mukavia, pennulle mielenkiintoisia. Kun pentu pitää sinua mielenkiintoisena ja osaavana johtajana, sen ei tarvitse kiskoa naama pitkänä :saint:
 

Yhteistyössä