Olen menossa synnyttämään toista lastani tulevana kesänä Kättärille. Ensimmäinenkin siellä syntyi ja kokemukset paikasta ovat niin hyvät, etten edes harkitse muita vaihtoehtoja.
Mennessäni saliin käynnistykseen, ei synnytysosastolla ollut yhtäkään toista synnyttäjää. Niinpä sain aluksi melkolailla paljon huomiota, etenkin kun mukana oli harjoittelija. Juurikin tuo harjoittelija osoittautui synnytykseni pelastukseksi, hän kun ehti pitää seuraa miehen huiteloidessa ties missä ja osasto pikku hiljaa täyttyessä muistakin synnyttäjistä. Harjoittelija oli myös aktiivinen ehdottamaan erilaisia kivunlievitysmenetelmiä mm. jumppapalloa, kuumavesipulloa... Hyvin häneltä onnistui myös aqua-rakkuloiden laitto, vaikka ensi kertaa sitä tekikin.
Itse kätilö näytti ammattitaitonsa siinä vaiheessa, kun kipuni olivat sitä luokkaa, etten enää pystynyt kuin tärisemään: kätilö teki päätöksen epiduraalin antamisesta, vaikkei minulta tuossa vaiheessa lupaa saanut, kun en pystynyt edes päätäni nyökyttämään. Epiduraalin jälkeen synnytys eteni vauhdilla ja täysin kivuttomasti. Lopussa ilmeni jotakin häikkää lapsen voinnissa ja sali täyttyi ihmisistä. En kuitenkaan tajunnut tilanteessa olevan mitään outoa, niin luontevasti ja ammattitaitoisesti kaikki toimivat. En siis ehtinyt pelästyä ja panikoida, mikä mielestäni oli tärkeää.
Synnytyksen jälkeen jouduimme odottamaan salissa pari tuntia synnyttäneiden osastolle siirtämistä, sillä synnytyssalit olivat tuossa vaiheessa jo täynnä, eikä henkilökuntaa riittänyt kuskaamaan minua edes sinne seuraavaan kerrokseen.
Osastolla olikin sitten vastassa yöhoitajana kokeneenoloinen kätilö, joka rempseästi heti asetti vauvan viereeni nukkumaan (tuohon ainakin tämä täti kovasti kannusti) ja tarkisti, että vauvan imuote on hyvä sekä antoi vinkkejä imetykseen.
Vauvani oli ensimmäisen yön kovin itkuinen ja minä ensimmäistä päivää äitinä aivan kauhuissani, mitä pahaa lapselleni olen tehnyt (eikö maito riitä, onko sillä nälkä). Yöhoitaja tuli heti, kun kutsuin ja tarjoutui pitämään vauvaa pari tuntia, jotta saisin nukuttua. Vauva ei kuitenkaan rauhoittunut kokeneessakaan hoidossa, enkä minä osannut nukkua.
Seuraavana päivänä meidät otti hoiviinsa loistavaakin loistavampi lastenhoitaja, jolta saimme vinkit varmaankin kaikkiin vauvanhoitoon liittyviin pulmiin. Myös tämä täti oli innokas tarkistamaan, miten vauva maitoa juo ja neuvoi jopa isälle, miten vauvan suun tulee olla nännin ympärillä. Hän myös katsoi, erittyykö maitoa jo tuossa vaiheessa. Ehkä näistä kokeneista ja kannustavista tädeistä johtuen imetys lähti sujumaan jo synnärillä ja vauveli oli maitohorkassa koko osastolla viettämämme ajan. Minun ei siis tarvinnut olla huolissani siitä, riittääkö maito ja saako vauva lisämaitoa. Kummankin naapurin vauvat kyllä saivat lisämaitoa, mielestäni ihan ilman anelua ja jopa kätilöiden aloitteesta.
Mutta niinhän se on, ettei henkilökunnalla aika riitä kaikille tasapuolisesti. Sitä aikaa on joskus osattava vaatia itselle ja soitettava kutsukelloa, kun hätä tuntuu liian suurelta. Ainakin minun hätääni heti vastattiin, eikä kysymysten kanssa tarvinnut yksin painia.