Moi kaikille ja hyvät pääsiäiset myös!
Meillä ollut vähän nuhaa liikkeellä, alkoi kun Laura rupesi taas tekemään hampaita. Niitä onkin nyt sitten tullut reilussa viikossa 3 putkeen, toinen iso etuhammas sekä pienemmät hampaat molemmille puolille etuhampaiden viereen. Elikkä Lauralla on nyt 4 ylhäällä ja 2 alhaalla.
Meillä on nukkumiset menny ihan plörinäksi koko perheellä ja ollaan tosi väsyksissä. Perjantaina mentiin isovanhemmille yökylään, ku aateltiin että saatais isompi nukkumaan niiden viereen, ni jospa neiti suostuis nukkumaan vähän pidempään eikä heräis ennen kuutta. Mutta mutta, eipä onnistunut suunnitelma ja lauantaina palattiin mummolasta entistä väsyneempänä.
Huomenna pitäis soittaa isommalle neidille aika neuvolalääkärille ja sitä kautta allergiatesteihin ja siedätyshoitoon, reagoi koko ajan pahemmin koiriin ja kissoihin ja kohta alkaa vielä koivunsiitepölyaika (on allerginen sillekkin) :headwall:.
Laura treenailee kovasti ilman tukea seisomista; jumppaa kyykkyyn ja ylös ilman tukea ja poimii leluja lattialta. Ja nyt se perskule keksi että tukea vasten kävelemällä pääsee minne vaan. Sellasta pientä Ikean jakkaraa työntelee pitkin kämppää kauhiaa vauhtia. Ihme kyllä esim. sohvaa tai pöytää pitkin ei kävele oikeestaan ollenkaan.
-Anniel ja Laura 8 kk ja 3 vkoa