K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Eiköhän he ole lomasometuksesta yhdessä sopineet. Alkuun kivoja stooreja fanien iloksi ja innostukseksi ja sitten vietetään lomaa yksityisesti kuten ketkä tahansa ystävykset. Eihän esim. Kärtsäkään someta ajasta muidenkaan ystäviensä kanssa juurikaan mitään, Bojanista nykyisin puhumattakaan.
Voi olla että somelinja on B:n toive mutta eiköhän Kärde hänet tunne ja tiedä syyt somehiljaisuuden taustalla, jos sellaisia on.
Ei liity edellisiin kirjoittajiin mutta vähän ärsyttää sellainen että kun he eivät ole pariskunta, niin ovat toisiaan tuntemattomat tollot joiden suunnilleen ainoa tarkoitus on loukata toista tai hyötyä hänestä. Sitä mainitsemattakaan että kielitaito ei riitä ystävyyteen ja muuta tekemistä lomalla ei ole kuin juominen.
 
vierailija
Noinhan se varmaan meni. Samalla Joksut tykittää hyötymistarkoituksiinsa Kärppää omassa somessaan minkä ehtii.
K oli yhdessä Joksujen Tiktokissa mukana. Ja tosi söpö tiktok olikin. Onhan se samalla K:nkin esille nostamista, kun kaikki fanit ihastelee niitä minkä ehtii. K saa myös huomiota ihan samalla tavalla, kun laittaa itse instaan niitä stooreja B:stä. Ei siinä kukaan häviä, kivahan se on kun laittavat jotain fanienkin iloksi.

Mutta kai säkin huomaat ja myönnät että niillä on lämpimät välit keskenään ja ovat aidosti ystäviä? Jos siis olet sellainen, joka on joskus epäillyt sitä. Itsekään en siis shippaa, mutta on tuo niiden ystävyys symppistä, kaikesta näkee että ovat tärkeitä toisilleen.
 
vierailija
Eiköhän he ole lomasometuksesta yhdessä sopineet. Alkuun kivoja stooreja fanien iloksi ja innostukseksi ja sitten vietetään lomaa yksityisesti kuten ketkä tahansa ystävykset. Eihän esim. Kärtsäkään someta ajasta muidenkaan ystäviensä kanssa juurikaan mitään, Bojanista nykyisin puhumattakaan.
Voi olla että somelinja on B:n toive mutta eiköhän Kärde hänet tunne ja tiedä syyt somehiljaisuuden taustalla, jos sellaisia on.
Ei liity edellisiin kirjoittajiin mutta vähän ärsyttää sellainen että kun he eivät ole pariskunta, niin ovat toisiaan tuntemattomat tollot joiden suunnilleen ainoa tarkoitus on loukata toista tai hyötyä hänestä. Sitä mainitsemattakaan että kielitaito ei riitä ystävyyteen ja muuta tekemistä lomalla ei ole kuin juominen.
Samaa mieltä tuosta, että nuo on hassuja väitteitä. Kyllä ne toisensa tuntee jo niin hyvin, ettei varmasti mikään kielitaitoasiat tms. tule yllätyksenä, en yhtään epäile etteikö niillä olis hauskaa yhdessä ja myös kunnon vakavia keskusteluja.
 
vierailija
Mä en ihan tiedä mikä se hyöty toisesta artistista on. Oon toki itsekin katsonut nyt k:n stoorit innoissani ja nostan niitä näkyvyyslukuja osaltani mutta en esim kuuntele sen musaa siitä huolimatta ollenkaan. Samoin arvelen menevän myös toiseen suuntaan eli K:n fanit saattavat katsoa ja jakaa joksujen stooreja tai postauksia jos niissä on k, mutta ei se heille tuo välttämättä yhtään kuuntelijaa lisää. Jaot voi tietty nostaa näkyvyyttä mutta kuinkahan paljon siitäkään on iloa.
 
vierailija
K oli yhdessä Joksujen Tiktokissa mukana. Ja tosi söpö tiktok olikin. Onhan se samalla K:nkin esille nostamista, kun kaikki fanit ihastelee niitä minkä ehtii. K saa myös huomiota ihan samalla tavalla, kun laittaa itse instaan niitä stooreja B:stä. Ei siinä kukaan häviä, kivahan se on kun laittavat jotain fanienkin iloksi.

Mutta kai säkin huomaat ja myönnät että niillä on lämpimät välit keskenään ja ovat aidosti ystäviä? Jos siis olet sellainen, joka on joskus epäillyt sitä. Itsekään en siis shippaa, mutta on tuo niiden ystävyys symppistä, kaikesta näkee että ovat tärkeitä toisilleen.
Pakkohan mun on myöntää. Ei ne varmaan olis yhteisellä lomalla muuten olleet.
 
vierailija
Mulle jäi tosta lomasta nyt vähän sellainen kuva, että K oli olettanut saavansa jakaa sieltä kontsaa B:stakin niin kuin kaikilta lomiltaan kun sitä kerran H:kin tiisasi niin etukäteen. Sehän oli selvästi tyytymättömän näköinen siinä jääkaappistoorissa kun K tuli kameran kanssa taas yllättäen naamalle. Ehkä se sai sanottua sille siitä vasta sen illan jälkeen kun kaikki loppui niin seinään. K:n nyt piti vielä vähän päästä sillä sääripätkällä uhittelemaan.
Miten se oli tyytymättömän näköinen??? Sehän oikein ryhtyi esittelemään sitä paitaansa. Kai se ois vaan naurahtanut ja jatkanut jääkaapin tonkimista jos sitä olisi olennaisesti ärsyttänyt.
 
vierailija
Kris kertoi kilpailusta viikonlopun Discord-livessä. Oliko niin, että se liittyi Bluzan musiikkivideoon? Jossain on litterointi siitä livestä, josta kilpailu selviää paremmin.
Muistaakseni liittyi siihen, että sai tehdä videon esimerkiksi samantyylinen muisteluvideon, minkä Joksut teki ja laittaa Bluzan siihen taustalle. Muuta en muista, mikä tarkoitus siinä oli
 
vierailija
Miksi B lähtisi vasta rakastuneena Kn kanssa kaksin lomalle harvoina vapaahetkinään? Eiköhän se halua olla Sn kanssa mahdollisimman paljon. Siksi tuossa lomassa kaksin ei ole järkeä.
Miksi ei ole? Heillä on varmasti hauskaa kahdestaan eikä Bojanin tarvitse tuntea oloaan ulkopuoliseksi koska ei ole paikalla muita Jeren kavereita. Muuten kaikki puhuisivat suomea keskenään. Vaikka olet kuinka rakastunut tekee loma ystävän kanssa hyvää ja Sadie on ollut töissä tämän viikon.
 
vierailija
Mäkin kyllä uskon että sometuksesta ja sen määrästä on ihan sovittu. Ei he haluu liikaa tuutata sitä matskua koska faneille kannattaa jättää olo että janoavat aina vain lisää matskua. Muuten kuluu loppuun toi teema.
 
vierailija
Miksi ei ole? Heillä on varmasti hauskaa kahdestaan eikä Bojanin tarvitse tuntea oloaan ulkopuoliseksi koska ei ole paikalla muita Jeren kavereita. Muuten kaikki puhuisivat suomea keskenään. Vaikka olet kuinka rakastunut tekee loma ystävän kanssa hyvää ja Sadie on ollut töissä tämän viikon.
B:tä tuskin yhtään kiinnostaa tälläiset S työt ja muut asiat, ei liity B:n lomailuun mitenkään.
 
vierailija
No miltä nyt tyytymätön näyttää. Ilottomalta, kyllästyneeltä. Ja K pyysi sitä näyttämään sitä paitaansa.
No höpöhöpöt :D Jos sitä ei kiinnostanut esitellä paitaa, se olisi varmaan vaan jättänyt tilanteen huomioimatta tai laittanut käden kameran eteen tms. Tai ihan vaan sanonut että älä nyt ainakaan tätä laita instaan, jolloin ei tietenkään oltaisi sitä edes nähty. Ärsyttää tällainen Bojanin paapominen, ikään kuin se ei osaisi yhtään asettaa omia rajojaan tai että K tekisi pidäkkeettömästi ihan mitä huvittaa välittämättä siitä mitä B toivoo. Ne on aikuisia ihmisiä, jotka käyttävät somea työssään. Kumpikin osaa kysyä mikä toiselle on ok ja kumpikin osaa sanoa mikä ei ole.
 
vierailija
Muistaakseni liittyi siihen, että sai tehdä videon esimerkiksi samantyylinen muisteluvideon, minkä Joksut teki ja laittaa Bluzan siihen taustalle. Muuta en muista, mikä tarkoitus siinä oli
Joo sai olla ihan mikä tahansa video mutta ehdotti edellisen kiertueen muisteluvideota ja biisinä pitää käyttää Bluzaa. Ja kuulemma isoja palkintoja luvassa. Aiemmista Discord-videoista on jo voinut voittaa keikkaliput ja M&G:n, onkohan nyt jotain saman tyylistä taas uudelle kiertueelle?
 

Yhteistyössä