K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ne erohuhut sai alkunsa siitä kun nace kertoi muuttaneensa. Jostain syystä se tulkittiin laajasti niin että muutto tapahtui eron takia eikä esim ollut alunperinkin yhteen muutto tyttöystävän kanssa (tai mikä tahansa asuntoon tai sen sijaintiin liittyvä syy).
Eikös ne huhut alkanut jo silloin kun Joksuilta kysyttiin parisuhteista ja vaan Kris vastasi silloin sen tyyppistä, että hänellä olisi. Muut eivät vastanneet mitään
 
vierailija
Jep ja se että hankitaan yhteinen koiranpentu. Eihän tuoreessa suhteessa ois ehtinyt edes kunnolla tutustua kun N on ollut kiertueella ja Lontoossa.
Koiraa ei edes ihan muutamassa kuukaudessa saa eli kyllä ne ovat sitä jo pitempään odotelleet. No, tietysti voi olla niinkin että nace olisi yksin sitä koiraa ollut ostamassa ja sitten alkanut seurustella, mutta eiköhän liene todennäköisempää että tuollainen päätös tehdään yhdessä. Etenkin kun nacen työtä on olla esim kuukausi kiertueella.
 
vierailija
Kyllä mä nimenomaan luen häntä, ja oikeaan oon sen takia osunut. Kuka helvetin ääliö kuvittelee, että hän olisi kiinnostunut edes naisista? Pitää olla puupökkelöt silmien kohdilla. Ja aivoissa pelkkää sahanpurua.
Ihanko totta? Luet? Ja kuitenkin shippaat häntä varatulle miehelle? Toivot että hän olisi toivottomasti rakastunut, eikä osaisi irrottautua tilanteesta? Tuoko on se tulevaisuus hänelle mitä suuressa rakkaudessasi toivot? Et usko että hän olisi tarpeeksi fiksu irroittautuakseen sellaisesta tilanteesta? Ohitat sen kuinka usein hän kutsuu K:ta veljekseen? Tähän ei tarvi sanoa enempää, järjetöntä.
 

Yhteistyössä