K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mihin tämä tieto perustuu? Kun jos googlella hakee niin ei tällaiseen kyllä tule vahvistusta.
Mutta enivei, Bojan on kyllä ennenkin tahallaan laittanut naiseen viittaavia termejä, esim. Barve Oceana, vaikka on sanonut sen olevan hänestä itsestään.
Perustuu ihan sanan blouse merkityksiin ja serbiankieliset on sanoneet että bluzalla sama merkitys kuin englanniksi.

Tietysti B on voinut sen tahallaan muuttaa bluzaksi mutta siinä tapauksessa ei ole kyse mistään selvistä viittauksista. Kaikki biisit voi kääntää kertomaan Ksta kun tarpeeksi vääntelee.
 
vierailija
Mä uskon, että Bluza kertoo Etelistä. B ihastui päätä pahkaa viisuissa, Kn varjolla sai pidettyä oikean kiinnostuksen kohteensa salassa :p viime kesäkuussa siis ryntäsi En perässä suomeen, vaikka kaikki luuli että Kn vuoksi. B vietti kuitenkin En kanssa aikaa silloin ;) E ei saanut erottua ja sitten kun se viimein tapahtui Btä ei enää kiinnostanutkaan... Tämä siis tuskin on edes totta, kun en oikeasti tietenkään tiedä Bn elämästä lähes mitään.
 
vierailija
Mä uskon, että Bluza kertoo Etelistä. B ihastui päätä pahkaa viisuissa, Kn varjolla sai pidettyä oikean kiinnostuksen kohteensa salassa viime kesäkuussa siis ryntäsi En perässä suomeen, vaikka kaikki luuli että Kn vuoksi. B vietti kuitenkin En kanssa aikaa silloin E ei saanut erottua ja sitten kun se viimein tapahtui Btä ei enää kiinnostanutkaan... Tämä siis tuskin on edes totta, kun en oikeasti tietenkään tiedä Bn elämästä lähes mitään.
Tääkin tarina on uskottavampi kuin Kn pusero.
 
😂
 
Tää jos mikä on ihan kuraa. Tää olis kyl melkoinen twisti kaikkien twistien joukossa, sen myönnän. Mut ... Ei, en jaksa uskoa enkä osaa edes kuvitella.
 
vierailija
Ihanat söpöläiset 🤗 Bojan & Sadie ❤ Jos jotain naista pitäs Bojanille ajatella, Sadie on just oikeanlainen, tyttömäinen, luonnollinen, söpö, nuori ja vaikuttaa herttaiselta. Olis surullista jos Bojan olis ihastunut johkin epäaitoon tyrkkyyn plastika-naiseen. Söpö pari ja heille tulee/tulis suloisia lapsia!
 
vierailija
Sitä paitsi mielenkiintoinen huomio kevään kiertueelta. Vain Suomessa Kultsan keikalla Bojan käytti biisistä myös sanaa Blouse, muualla se oli aina sen jälkeen pelkkä Bluza.

Nimestähän oli puhetta myös, että Bluza sana on valikoitunut myös siksi, että siitä tulee mielleyhtymä sanaan blues. Ajatus takana on kuitenkin pusero, ei niinkään merkityksellistä mikä se tarkka sana on, koska biisien sanoituksissa niin moni muukin asia vaikuttaa.
 
Yhteistyössä