K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mä en oo tainnut katsoa yhtään joksujen musavideota ainakaan kokonaan 🙈 vaikka oon mielestäni hc fani. En kyllä muittenkaan artistien, eli tää ei nyt kohdistu vain heihin. En siis oikeasti tiedä millainen hyöty siitä nykypäivänä on, missä niitä katsotaan jne. Ymmärrän että muinoin ysärillä oli Mtv ja siellä tuli bändeille näkyvyyttä, mutta onko tällä vuosituhannella enää sellaista foorumia jossa musavideo näkyisi jollekin joka ei bändiä tai laulajaa entuudestaan tiedä?
 
vierailija
Bluza on varmastikin pasi-paita. Ainoa paita, jonka B on saanut Jereltä. Miksi sillä omiin paitoihinsa ois tunneside?
Pasi-paita. Viimeinen yö Liverpoolissa. Humala, orastava ikävä, crush, helvetillinen pettymys.

Ja ihan turha väittää, että gf nukkui Kn hotellihuoneessa. Ei nukkunut. Hotellit oli YLE varannut delegaatioille, lähipiirit yöpyivät omissa majoituksissaan. Ja turvatarkastukset edustajien hotelleilla todella tiukat.
 
vierailija
Mä pidän tosi paljon levyversioista. Livenä siinä on niin paljon muutakin kuin pelkkä biisi että sen onkin parempi päihittää levy. Muuten ei keikalle tarttis mennäkään.
Minäkin pidän, kuuntelen usein kokonaisina levyinä joksuja Spotifystä ja toimii hyvin niin, SBJ ja Ew sitten erikseen. Nyt vaan huomaa äänenlaadussa vähän liikaa eroa, kun vaihdoin ilmaiseen versioon. Livenä parhain tietenkin, mutta eikö se ole tosi monella bändillä näin.
 
vierailija
Sä et maksa veroja ? Alusta tosin ottaa omansa pois kysymättä :D
AIka perus, että ajatellaan, että no kyllähän tällä nyt tienaa ja kun alkaa ynnäämään vaivannäköä ja laskea veroja ja muita maksuja pois niin eipä naurata.

Tuokin tyyppi aatteli, että kylläpä 800 e on paljon, mutta kun vähennetään pakolliset niin hyvä jos puolet tosta jää käteen.
 
vierailija
Pasi-paita. Viimeinen yö Liverpoolissa. Humala, orastava ikävä, crush, helvetillinen pettymys.

Ja ihan turha väittää, että gf nukkui Kn hotellihuoneessa. Ei nukkunut. Hotellit oli YLE varannut delegaatioille, lähipiirit yöpyivät omissa majoituksissaan. Ja turvatarkastukset edustajien hotelleilla todella tiukat.
Ei ollut mitään turvatarkastuksia hotellilla, lähdettä tälle? Miken perhe oli myös hänen hotellihuoneessaan ja Kn jatkoilla siellä hotellilla oli ihan valtavasti porukkaa.
 
vierailija
Pasi-paita. Viimeinen yö Liverpoolissa. Humala, orastava ikävä, crush, helvetillinen pettymys.

Ja ihan turha väittää, että gf nukkui Kn hotellihuoneessa. Ei nukkunut. Hotellit oli YLE varannut delegaatioille, lähipiirit yöpyivät omissa majoituksissaan. Ja turvatarkastukset edustajien hotelleilla todella tiukat.
Mitkä ihmeen turvatarkastukset tyttöystäville joopa joo 😂
 
vierailija
Mä en millään usko että he vuokraa Hampurista studiota muutamaksi arkipäiväksi ja lentelee edestakaisin, tulisi ihan älyttömän kalliiksi. Heillä oli 27.7. keikka Bulgariassa ja sen jälkeen viikkokirjeessä sanoivat että olivat sunnuntaina takaisin kotona. Sziget oli torstaina eli olisivat olleet Hampurissa maksimissaan kolme päivää. Ei mitään järkeä jos haluavat työstää levyn nopeasti. Ja se porn star stoori oli ainakin slovenialaiselta studiolta kuvattu.
Jure: We left Hamburg at 7 AM, arrived at 11 AM, had a coffee, did a soundcheck, now we're talking to the media, then it's the concert, and back. It's pretty packed.

Jure: Yes, I saw a shower. We'll definitely shower after the show since we're heading straight into a van and back to the studio.

En usko että jure nyt hampuria ja kotikaupunkiaan sekoittaa, ja kai siihen ois muut puuttuneet jos niin olisi.
 
vierailija
Mä en oo tainnut katsoa yhtään joksujen musavideota ainakaan kokonaan vaikka oon mielestäni hc fani. En kyllä muittenkaan artistien, eli tää ei nyt kohdistu vain heihin. En siis oikeasti tiedä millainen hyöty siitä nykypäivänä on, missä niitä katsotaan jne. Ymmärrän että muinoin ysärillä oli Mtv ja siellä tuli bändeille näkyvyyttä, mutta onko tällä vuosituhannella enää sellaista foorumia jossa musavideo näkyisi jollekin joka ei bändiä tai laulajaa entuudestaan tiedä?
Mä oon myös super-hc-fani enkä katso Joksujen videoita kun ne ei ole kovin hyviä. Uusimmat olen yhden kerran katsonut. Tykkään kyllä hyvistä musavideoista noin yleensä mutta en mitenkään kaipaa Joksuilta sellaisia.
 
vierailija
Pasi-paita. Viimeinen yö Liverpoolissa. Humala, orastava ikävä, crush, helvetillinen pettymys.

Ja ihan turha väittää, että gf nukkui Kn hotellihuoneessa. Ei nukkunut. Hotellit oli YLE varannut delegaatioille, lähipiirit yöpyivät omissa majoituksissaan. Ja turvatarkastukset edustajien hotelleilla todella tiukat.
Huoh. Siellähän pörräs viimeisenäkin yönä kaikki Kn läheiset, koko perhe ja ystävät. Gf nukkui koko viikon Kn kanssa samassa sängyssä. Ne oli areenalla ne turvatarkastukset.
 
vierailija
Jure: We left Hamburg at 7 AM, arrived at 11 AM, had a coffee, did a soundcheck, now we're talking to the media, then it's the concert, and back. It's pretty packed.

Jure: Yes, I saw a shower. We'll definitely shower after the show since we're heading straight into a van and back to the studio.

En usko että jure nyt hampuria ja kotikaupunkiaan sekoittaa, ja kai siihen ois muut puuttuneet jos niin olisi.
Sitten toimituksessa on voinut tulla virhe. Heillä oli kolmen päivän päästä Szigetistä keikka Romaniassa, jonne ajoivat 15h Sloveniasta.
 
vierailija
Jännä tuo studio juttu, mutta voihan se olla, että palasivat hetkeksi kotiin ja sitten menivät Saksaan studioon, jos aattelivat, että sieltä on helpompi lähteä taas. En kyllä tiedä aika huono logiikka, mut en keksi muutakaan 😅
 

Yhteistyössä