K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Voihan ne yrittää Jenkeissä keikkailla enemmän jos B haluaa aikaa siellä viettää tai sitten vain Lontoossa. Joka tapauksessa ei varmasti Suomessa ylimääräisiä hengaa keikkojen lisäksi jos on muutenkin yhteisajasta tyttiksen kanssa pulaa. Voi olla vähän hankala yhdistää urat jos toisella suurin osa töistä (aina kuukausia kerrallaan) Jenkeissä ja toinen kiinni Euroopassa. No ainahan toinen voi joustaa.
No onnea heille mutta vähän vaikea nähdä, miten tuo juttu kestäisi. Pikaromanssi ja heti kuukausien erot edessä. Onkohan se Kriskään saanut pidettyä tyttiksestään kiinni.
 
vierailija
No voihan se tilanne olla jo muuttunut tuosta New Yorkin matkasta. Kun jos tässä olisi edelleen jotain menossa niin aika outoa, ettei ollut UK keikoilla missään tai että nyt kävi Ranskassa, mutta ei mitään vihjettä että olisi käynyt tai edes ehtinyt käydä Saksassa.
Mutta eipä näillä olosuhteilla ja noissa piireissä olekaan helppoa suhteita ylläpitää.
S:n aikataulut on varmaan aika tiukat, eihän se nyt voi koko ajan hengata Euroopassa pitkiä aikoja. Sarjan kuvaukset menossa parhaillaan, promojuttuja, mainoskuvauksia jne jne, kalenterissa varmaan paljon kaikkea.
 
vierailija
No tämä kääntäjä on 15-vuotias, ensisijaisesti viisufani, ei JO-fani, joten hänellä ei ehkä ole niin suurta motivaatiota esim kuunnella tosi tarkkaan, jotta varmasti tulisi käännös oikein. Esim. JOSubs olisi luotettava.
Ei kai tyttöystävän mainitseminen ole niin ylivoimaisen vaikea ymmärtää 15-vuotiaalle. Ei siinä paljon tulkinnan varaa ole.
 
vierailija
Ei kai tyttöystävän mainitseminen ole niin ylivoimaisen vaikea ymmärtää 15-vuotiaalle. Ei siinä paljon tulkinnan varaa ole.
Ja olihan sen jo toinenkin Kroatialainen vahvistanut ja näytti olevan ihan JO fani. Ja tämä alkuperäinen kääntäjä on jo saanut pskaa niskaan postauksesta päätellen, että tuskin ihan huvikseen alunperin postaisi mitään epätotuuksia
 
vierailija
Jos tämä paljastuu todeksi niin saattaapi vaikuttaa kyllä minunkin fanitukseen
Jotenkin Hollywood on mullekin turn off vaikka ei musiikin kuunteluun vaikutakaan. En tiedä miksi. Se vain edustaa sellaista tiettyä pinnallisuutta. Ja jotenkin tulee tästä olo, että B pyrkii eteenpäin (anteeksi sanavalinta) uusiin piireihin. Ei aina se kiinnostavin voi olla se porukan tunnetuin. Tietty jos ei ala tuolla hengata ja verkostoitua niin voin myöntää olleeni väärässä. Turha nyt alkaa vastailla ja loukkaantua tästä minulle, en mahda näille fiiliksille mitään..
 
Et ole ainoa näin ajatteleva, samaa mieltä
 
Yhteistyössä