K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kaikista tän saagan tyttöystävistä mä veikkaan että nacen kumppanilla on ollut eniten sopeutumista. Tosi pian joksuihin liittymisen jälkeen tuli viisukiireet ja melkein saman tien myös kansainvälistä huomiota. Muut on kuitenkin samassa bändissä kartuttaneet tunnettuuttaan usean vuoden ajan, joten jos heillekin tuli yllätyksenä viime vuoden suosio, nacelle, ja kumppanille, sen on täytynyt olla vielä suurempi mullistus. Se on myös hiukan noita muita vanhempi eli elämä on ollut jo jossain määrin tasaisissa uomissa ennen joksuja. Elämänmuutos on varmasti nacelle ollut suurin. En tiedä onko se eronnut vai ei, huhuja siitä on kai vaan kerrottu, mutta en ihmettelisi jos on ollut sopeutumisvaikeuksia.

Jance on sit vielä oma kuvionsa. Tuskin eron syy sentään, jos ei nyt ihan äärikonservatiivisesti suhtaudu miesten noteworthyyn yhdessäolemiseen. Mutta jos ne on nytkin viettäneet aikaa yhdessä kun kolmen kuukauden reissailun jälkeen ovat vihdoin kotimaassa, niin voihan se vähän kumppania kismittää.
Nacellahan ei enää ole niin olen käsittänyt, eikö se ollut jossain haastattelussa
 
No ku en oo varma. Oliko joku sellanen missä ne toteaa että kris on ainoa varattu?

Mutta tietämättä siis mitään sen suhteesta voin silti ymmärtää jos eroon on päädytty. Jos on saman ikäluokan puoliso, on mahdollisesti perheenperustaminen ollut mielessä, vaikkei ehkä heti mutta ei nyt ehkä täysin epämääräisessäkään tulevaisuudessa. Siitä kun toinen singahtaakin kiertueelle eikä sen jälkeenkään ole tiedossa vauhdin hiljeneminen, niin helposti saattaa todeta että emme halua samoja asioita.
 
vierailija
Kaikista tän saagan tyttöystävistä mä veikkaan että nacen kumppanilla on ollut eniten sopeutumista. Tosi pian joksuihin liittymisen jälkeen tuli viisukiireet ja melkein saman tien myös kansainvälistä huomiota. Muut on kuitenkin samassa bändissä kartuttaneet tunnettuuttaan usean vuoden ajan, joten jos heillekin tuli yllätyksenä viime vuoden suosio, nacelle, ja kumppanille, sen on täytynyt olla vielä suurempi mullistus. Se on myös hiukan noita muita vanhempi eli elämä on ollut jo jossain määrin tasaisissa uomissa ennen joksuja. Elämänmuutos on varmasti nacelle ollut suurin. En tiedä onko se eronnut vai ei, huhuja siitä on kai vaan kerrottu, mutta en ihmettelisi jos on ollut sopeutumisvaikeuksia.

Jance on sit vielä oma kuvionsa. Tuskin eron syy sentään, jos ei nyt ihan äärikonservatiivisesti suhtaudu miesten noteworthyyn yhdessäolemiseen. Mutta jos ne on nytkin viettäneet aikaa yhdessä kun kolmen kuukauden reissailun jälkeen ovat vihdoin kotimaassa, niin voihan se vähän kumppania kismittää.
Mä en ihmettelisi tota jancenkaan vaikutusta. Jos siellä on niin homofoobista porukkaa ku on kerrottu, niin voi se ottaa koville vaikka muuten suhtautuisi seksuaalivähemmistöihin verrattain vapaamielisesti. Jos se onkin oma puoliso joka lavalla ja haastatteluvideoilla koskettelee ja tuijottelee toista miestä, niin se ei ole välttämättä helppo pala. Vaikka sen vielä itselleen selittäisi mutta kun se tapahtuu koko maan silmien edessä niin voi hyvin olla liikaa.
 
vierailija
Katselen vanhoja kuvia ja videoita Colesta ja Damonista ja aika samannäköistä kiherrystä on ollut kuin nyt Joksujen kanssa.

Colessa on välillä etäisesti jotain samaa kuin Bssä kun hänellä on viikset ja tukka samalla tavalla stailattu:
Mistä oot löytäny niitä videoita? Mä oon koittanut etsiä kun niistä on paljon puhuttu mutta mulle toi tyyppi on ihan vieras.
 
vierailija
Katselen vanhoja kuvia ja videoita Colesta ja Damonista ja aika samannäköistä kiherrystä on ollut kuin nyt Joksujen kanssa.

Colessa on välillä etäisesti jotain samaa kuin Bssä kun hänellä on viikset ja tukka samalla tavalla stailattu:
Oisko linkkiä videoihin?
Mulla menee tää koko ajan moderoitavaksi, oon yrittäny kysyä jo vaikka kuinka monella tavalla
 
vierailija
Ja sit damon kysyy pehmeästi mutta määrätietoisesti, että saako hän näyttää krisille mikä tuntuu todella hyvältä. Kris nyökkää ja tiputtaa pyyhkeen ympäriltään.
Sitten astuu Bojan huoneeseen ja heittää vaatteet pois päältäänsä. Määrätietoisesti hän ottaa Damonin hiuksista pienen tukistus otteen ja kääntää hänen päänsä kohti omaa alastonta vartaloaan…
 
vierailija
Katselen vanhoja kuvia ja videoita Colesta ja Damonista ja aika samannäköistä kiherrystä on ollut kuin nyt Joksujen kanssa.

Colessa on välillä etäisesti jotain samaa kuin Bssä kun hänellä on viikset ja tukka samalla tavalla stailattu:
Siis oliko näillä jotain vai tietääkö sitä kukaan? Kyllä noissa samaa on Bojanin kans. Bojan on selvästi Damonin tyyppiä.
 
Yhteistyössä